En pidä kirpputoreista. Ahneena muijana käyn kyllä niillä myymässä (joskin viimeisen myyntikerta pari kesää sitten tuotti tappiota, joten kovin innoissani en siitäkään lajista enää ole) mutta olen todella huono ostamaan kirppikseltä. Tai käytettynä. Nyt olen yrittänyt tsempata, sekä niukan budjetin että ympäristöahdistuksen vuoksi, ja muuton yhteydessä haalinut kotiin muiden hylkäämiä huonekaluja ja lapsille muiden vanhoja luistimia. Oikeasti siis kirpputoreja pitäisi ylistää, vaikka sielläkin myydään paljon kaikkea turhaa ja tarpeetonta. Mutta ottaen huomioon että omistan varmaan noin 40 mekkoa, joita ei voi Suomen sääolosuhteissa edes käyttää, mitäpä minä olen sanomaan muiden hankintoja tarpeettomiksi tai turhiksi.

Kävin pari viikkoa sitten (joka tällä hetkellä tuntuu ikuisuudelta) Cádizissa. Eksyin siellä ensin kauppahallille, ja siitä sattuman kautta kauppahallin kupeeseen sunnuntai aamupäivän kirpputorille. Ja tämä oli kyllä aika kiehtova kokemus. Eteläisen Espanjan köyhyys konkretisoitui siellä hyvin: totta kai kirpputoreja on kaikkialla maailmassa, ja monelle hipsterille ne ovatkin tiedostavan kuluttamisen alttari, mutta tämä kokemus oli silti sellainen, josta päällimmäiseksi jäi hämmennys. Olen aiemminkin puhunut siitä, että meidän ”kotikulmillamme” Andalusian eteläkärjessä aika on tietyllä tapaa hieman pysähtynyt – vaatteiden suhteen ei olla kovin trendikkäitä vaan varsempi vanhempi väki luottaa leikkauksiin jotka ovat Francon ajoilta, toisaalta voidaan toki puhua ajattomuudesta. Sama päti tämän kirpputorin valikoimaan.

Rikkinäisiä, ja ehjiä, leluja

Myös turistikrääsää

Osa tavarasta oli tietenkin tyylikästä vintagea, etenkin marokkolaiset astiastot ja vanhat korut. Itseäni kiehtoivat espanjalaiset 60-luvun eroottiset lehdet, joiden kuvat olivat nopealla vilkaisulla kuin taidekuvia – puhtaasti siis esteettinen juttu, vaikka lehtien kunnosta päätellen niitä oli luettu muidenkin kuin taide-elämysten takia. Mutta sitten pöytätolkulla sellaista tavaraa, jota ei Suomessa koskaan  myytäisi missään kirpputorilla. Sellaista, joka ehkä pääsisi Paskoihin Kirppislöytöihin, mutta koomisuuden sijaan se tuntui hieman surulliselta. Käyttötavaroita, jotka olivat luultavasti vanhempia kuin minä. Lankapuhelimia, muutaman sukupolven läpikäyneitä leluja 90-luvulta, kenkiä, joissa pohja oli puhki. Ei ehkä edes niiden myyminen, mutta ostiko joku niitä? Kävikö kauppa oikeasti vai oliko se vain sunnuntainen tapa sosialisoida, kokoontua kiertelemään pöytiä kertakäyttömukista joudun kaljan kanssa?

Kiehtova tämä kirpputori jokatapauksessa oli. Olen ennenkin eksynyt tällaiselle sunnuntaiselle kirpputorille Espanjassa, ja se on aina jotenkin erilainen kokemus vaikka suomalaisiin kirpputoreihin verrattuna. Andalusia on tilastollisestikin Espanjan köyhintä aluetta, eikä kierrätys ole mikään synonyymi alhaiselle elintasolle, mutta väistämättä mietin että onko jollekin lapselle se tukkansa taaperoparturille menettänyt, punaisella tussilla piirrelty nukke jonain päivänä uusi? En siis ostanut mitään, edes niitä eroottisia lehtiä, mutta mietin kyllä että moni varsinkin 1960-70-lukujen tavaroista diggaileva olisi saattanut mennä aika sekaisin. Myös ne, jotka mahdollisesti ovat etsineet faksilaitteita viime aikoina.