Lasken, että ”urani” matkailijana (en haluaisi sanoa ”turistina”, vaikka se ei ole kovin kaukana totuudesta) alkoi 17 vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa yksin maailmalla, vaikka olin sitä ennen reissannut tietenkin vanhempieni kanssa, ja rytinällä koin kaikki ne matkustamisen parhaat piirteet: uudet kulttuurit ja erilaiset tavat toimia, täysin omista lapsuudenmaisemista poikkeavat ympäristöt, ihmiset erilaisine tarinoineen ja tietenkin se voittajafiilis, kun pystyt elekielellä tilaamaan oluen tai pääset huikeiden vastoinkäymisten jälkeen perille paikkaan, joka vie hengen mennessään. Kyllähän te tiedätte. Ja silloin 2000-luvun alussa matkustaminen oli vielä aika okei. Lentämistä ei vielä laajemmin paheksuttu, kulttuurisen omimisen käsitettä ei juuri tunnettu ja sellainen turismikritiikki oli vielä aika lievää. Kaikki me ”ei olla niin kuin kaikki muutkin” -matkailijat luettiin silti niitä samoja Lonely Planetin ”Off the beaten track”-vinkkejä ja oikeastaan vain pahasti reitiltä eksymällä saattoi löytää jotain täysin uutta ja ennennäkemätöntä.
Silloin tuntui tärkeältä kerätä passiin leimoja ja kasvattaa listaa uusista maista. Ja päästä mahdollisimman kauas Suomesta. Tallinnassa ei ollut kiinnostavaa ravintolaskeneä ja Tukholma oli sama kuin gamla stan, eli yhdellä risteilyllä nähty. Vielä kymmenen vuotta sitten matkasuunnitelmani olivat vähän suuruudenhulluja, sillä halusin nähdä mahdollisimman paljon, mennä mahdollisimman kauas, ja olla mahdollisimman paljon pois kotoa – joka silloin tietty oli Suomi. Nyt sellaisiin suunnitelmiin ei ole enää varaa. En tarkoita vain kolmen lapsen aiheuttamaa vararikkoa vaan ensisijaisesti ympäristökysymyksiä. En yksinkertaisesti voi enää perustella matkahaaveitani, tai ainakaan niiden toteuttamista, millään. Olen muutenkin melkoinen ympäristörikollinen, kun perheessä on koira, lapsia ja auto sekä useampi lihansyöjä. Viime vuosien edes takaisin lennot Espanjaan painavat mielessä, erityisen tuskaiselta tuntui kahden yön takia Barcelonaan lentäminen. Vaikka matkustaminen ja ruokavalio ovatkin henkilökohtaisia valintoja, joihin ei liberaalin ihmisen tulisi puuttua, tuntuu yhä vain vaikeammalta kuunnella ihmisten selityksiä kuinka ”on vaan pakko päästä välillä ulkomaille” tai ”no mutta en oo ostanut pitkään aikaan uusia vaatteita”. Ja silti käytän näitä samoja tekosyitä itsekin, koska matkustaminen on vuosien ajan ollut mulle osa identiteettiä ja yksi sellainen elämän kohokohta.
Mutta sitten tulee kylmiä suihkuja niin kuin tämä Ylen kolumni, joka kertoo sen saman mitä miljoonat eri artikkelit viimeisen vuoden aikana – mutta joita on vaikea hyväksyä todeksi, koska ajatus omien lasten kuumasta, tukalasta ja jopa katastrofaalisesta tulevaisuudesta ahdistaa yli kaiken. Enemmän kuin se ajatus, etten enää koskaan näkisi yhtään uutta maata tai mannerta. Voisi tietenkin laittaa läskiksi ja lentää nyt niin paljon kuin pystyy, koska toivottavasti tulevaisuudessa lomalentelyä vähintäänkin rajoitetaan ja lentämisen hinta nousee sellaiseksi, ettei pitkä viikonloppu Wienissä ole enää hyvä vaihtoehto kotona Netflixin katsomiselle. Mutta ehkä sen sopeutumisen voi aloittaa jo nyt. Enkä sano, etteikö niitä kaupunkilomia tulisi yhä tehtyä, mutta pakko edes yrittää. Lapsille olen luvannut matkan Lontooseen, koska sieltä löytyy Harry Potter-studio ja Big Ben, joka viime visiitillä oli surkeasti remontissa. Ja voih, olin jo puhunut ystävän kanssa treffeistä Keski-Eurooppaan, juuri sellaiseksi kivaksi tyttöjen viikonlopuksi, mutta sekin tuntuu moraalittomalta tässä vaiheessa. Lasten suurin matkustustoivehan on asuntoauto, ja hyvänä kakkosena oma matkailuvene. Voi olla, että tulevaisuudessa nämä ovatkin ihan realistisia vaihtoehtoja sille, että lentäisimme ympäri maailmaa.
Tavoite on siis jättää pois kaikki lyhyet lomalennot ja valita aina hitaampi ja ekologisempi tapa matkustaa. Se ei sinänsä ole ongelma, koska tykkään matkustaa. Jaksan istua junassa ja koska olen koko elämäni ollut riippuvainen julkisista kulkuneuvoista, nopeus on harvoin se syy miksi valitsen minkään matkustusmetodin. Lentäminenkin on yleensä tullut valittua, koska se on – absurdia kyllä – ollut halvin tapa tulla esimerkiksi Espanjaan. Joka kerta olemme pohtineet muita matkustusmuotoja, ja todenneet että olemme tappiolla jo ennen puolimatkaa. Aion myös pyrkiä järjestelemään elämän niin, että lomat on mahdollista pitää pidempinä irtiottoina sen sijaan, että piipahtaisimme all inclusiveen kahdeksi viikoksi jonnekin lämpimään. Ja kohtahan se on lämmintä siellä Suomessakin. Jos palaamme Suomeen asumaan, olen jo tehnyt matkasuunnitelmia sinne päin: vien pojat vaeltamaan Lappiin (yöjunassa riittää ihmeteltävää!) ja menemme Legolandiin junalla ja laivalla. Suren jo valmiiksi hieman sitä, että he eivät saa kokea ehkä sitä aistien yliannostusta uusista hajuista ja äänimaailmoista, koska kontrastit Tanskan ja Hollannin välillä tai ylipäänsä Euroopan sisällä eivät ole järin suuria, mutta ehkä joskus voin viedä lapset vaikka puoleksi vuodeksi Guatemalaan. Rahtilaivalla.
Samalla kun tämä on tällaista kolmekymppisen, etuoikeutetun länsimaalaisen maailmantuskaa, kuinka nyt lempiharrastuksesta pitäisi yhteisen hyvän edessä luopua (ja oikeasti ei vain yhdestä lempiharrastuksesta vaan myös jatkuvasta juustonpuputtamisesta, turhista automatkoista ja terapiashoppailusta), niin yleinen strutsireaktio ärsyttää. Olen tavallaan tyytyväinen, että matkustamisesta on kadonnut osa sitä taikaa, mitä siinä oli vielä 15 vuotta sitten kun ihan jokainen ei vielä ollut käynyt Machu Picchulla ja matkustaminen oli vielä elitistisellä tavalla ”valinta”. Nyt siitä on tullut yleinen elämäntapa ja itsestäänselvyys, ja taas ollaan lähempänä maailmanloppua.
Periaatteen Nainen 
En pysty perjantaina työviikon jälkeen viinilasi kädessä nyt sanomaan muuta kuin, että hyviä ajatuksia. Mä koen myös tunnontuskia elämäntavoistani ja maailman tuhosta yleisestikin, vaikka en kai mittareiden mukaan olekaan sieltä pahimmasta päästä. Asutaan viisihenkisenä perheenä 75 neliön asunnossa kerrostalossa kaupungin keskustassa, autoa ei ole koskaan ollut eikä tule ja lentäminenkin on aika harvinaista, koko perheenä ehkä kerran kahdessa vuodessa, aikuisilla saattaa olla yksi kerta enemmän. Lihaa kyllä syödään.
Kysyin muuten eräältä suomalaiselta bloggaajalta/somevaikuttajalta instagramissa, että näkeekö hän kenties mitään ristiriitaa ympäristön puhtautta ja luontoa korostavissa puheissaan versus usein tapahtuvilla lentomatkoilla ympäri maailmaa. Kysymykseni poistettiin ja minut blokattiin seuraajista. Aika jännä.
TykkääTykkää
Meillä on Suomeen muutto vahvasti pöydällä (liittyen Brexitiin ja myös siihen, että kaipaan lapsille pysyvyyttä) ja silloin ehdoton periaate on se, että asumme yhtä ahtaasti kuin ennenkin (tai nyt; n.70 neliötä ja 5 henkeä, ja mun mielestä riittää ihan hyvin!) ja julkisten varrella. Se tuntuu hyvältä ratkaisulta, jo ihan siksi että a.) kukaan ei kaipaa suuresti omaa tilaa ja b.) enemmän tilaa = tulee hamstrattua enemmän (mua haastateltiin vähän aiheen vierestä tulevaan Kotivinkkiinkin 😀 ).
Tää on sellainen aihe, joka on tosi hankala käsitellä ilman, että syyllistää. Toisaalta koen, että kaikki syyllistys on ansaittua – jos näitä ongelmia ja puheiden ja toiminnan ristiriitaisuuksia ei nosteta esille, niin kaikki jää vaan sanahelinäksi. Siksi mäkin julistan, koska en tämän jeesusteluni jälkeen kehtaa lähteä ens viikolla lentämällä Roomaan… 😀
TykkääTykkää
Matkustaminen on itsekästä, myönnän. Ja se tuhoaa maapalloa, jota niin kovasti haluaisin nähdä ja tutkia. Kovin ristiriitaista. Yritän arjessani elää ekologisesti: meillä ei ole autoa, syömme kasvispainoitteisesti, ostamme vain oikeaan tarpeeseen, kierrätämme, asumme erittäin energiapihissä asunnossa. Yritämme nämä tavat opettaa myös kolmelle lapsellemme. Akilleen kantapää on sitten se matkustaminen, jota yritän kompensoida lahjoittamalla rahaa ikimetsien istuttamiseen. Huono omatunto vaivaa, mutta matkakuume toistaiseksi ajaa sen ohi. Täältä Suomesta on haastava lähteä muualle kuin ihan naapurimaihin lentämättä. Harvoin on aikaa tehdä monen viikon reissuja, joten hitaammat kulkuneuvot eivät ole ratkaisu.
TykkääTykkää
Ooh, minkä kautta lahjoitatte ikimetsille? (Terv. nimim. Ikimetsät kiinnostaa). Ja joo, se toki vaatii vähintään paljon järjestelyä ja joustavan työpaikan (sekä itselle että matkakumppanille) jos haluaa optimoida pitkiin reissuihin.
TykkääTykkää
Aihe on kovasti pinnalla ja toki itseäkin mietityttänyt. Suomi on vaan harmillisesti muuhun Eurooppaan nähden melkein saari, joten täältä edes muualle Eurooppaan matkustaminen ilman lentämistä haastavaa. Omassa arjessa ekologisuus on läsnä monin muin tavoin.
TykkääTykkää
Tää on ehkä sellainen haastavuustesti; mä itse asiassa en pidä laiva/juna/bussi-yhdistelmää kovin haastavana, mutta toki hitaana, kalliina ja jos on pitkä reissu ja paljon kamaa niin okei…haastavana 😀 Mutta uskon, että tulevaisuudessa me joudutaan kohtaamaan paljon inhottavampia haasteita ja suurempia rajoituksia – se on tietenkin sitten oma keskustelunsa kannattaako siihen asti ottaa ilo irti vai yrittää himmailla jo valmiiksi.
TykkääTykkää
Hyvää ja tärkeää pohdintaa, kiitos! Samat omantunnontuskat painaa täälläkin, mutta veri vetää niin isosti uusia paikkoja valloittamaan, että ristiriita on saman tien valmis. En uskalla luvata reissaamisen lopettamista, mutta yritän opetella ajattelmaan, että harvemmin matkustaminen on ihan jees, yhdellä reissulla voi olla pidempään ja lähialueiltakin löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää.
TykkääTykkää
Olen tosi iloinen siitä, että Suomessa myös palvelujentuottajat ovat heränneet siihen, että lähimatkailua voi ja kannattaa markkinoida ja kehittää – ehkä se joskus myös kysynnän kasvaessa muuttuu edulliseksi ja sitä myöten vielä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tänä syksynä ainakin moni tuntuu suunnanneen Lappiin! 🙂
TykkääTykkää
Muiden elämänvalintoihin on vaan, kuten itsekin vähän uumoilet, hankala puuttua. Ilmastolähtökohdista ajatellen jossain oli juttua siitä, että kolmannen lapsen hankkimatta jättäminen on paras ilmastointiteko, mitä suomalainen pystyy tekemään – mutta en silti haluaisi ottaa kantaa lastesi lukumäärään.
Jossain oli myös faktaa siitä, että jo 1500 km autolla on per henki saastuttavampaa kuin lentäen – mutten silti ajatellut arvostella kesämökkeileviä suomalaisia.
Olemme lapseton pariskunta ja harrastamme matkailua, useimmiten lentäen. Emme kuitenkaan mielestämme tee yhtään matkaa, jolla ei ole selkeä tavoite: nähdä jokin uusi maa tai uusi alue tai kaupunki. Emme ole koskaan lentäneet minnekään siksi, että lennot sinne olisivat halpoja, emmekä harrasta rantalomia vaan olemme aina liikkeellä tutustuaksemme suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti uusiin paikkoihin ja kulttuureihin. Myös kohteessa käytämme usein rahaa ihan kelvollisesti: tuemme siis hotelli-, ravintola- ja opaspalveluja tarjoavien paikallisten elinkeinoja ja luomme siltä osin omalla pienellä panoksellamme tasa-arvoisempaa maailmaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tää on aika hankala kysymys: mielestäni kun kyse on yhteisestä planeetasta, on myös henkilökohtaisia, planeettaa kuluttavia tarpeettomia toimia voitava kritisoida. Mutta juuri tuo, että mikä on suurin synti ja kuinka näitä vertaillaan. Lähtökohtaisesti en itse edes odota, että lapsettomat kokisivat tätä aivan samalla tavalla kuin itse; paitsi että lapsettomuus on jo itsessään ympäristöteko, en itse lapsettomana kokisi luultavasti samanlaista vastuuta tulevista sukupolvista. Nyt koen, että kun olen itse vapaaehtoisesti synnyttänyt lapsia ja kaikki oma toimintani vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa, olen velvollinen tekemään parhaani ja yrittämään enemmän – koen nimenomaan sen velkana omille lapsilleni.
TykkääTykkää
Ajatuksia herättävä teksti. Näiden samojen juttujen kanssa tulee kipuiltua itsekin matkustaessa. Usein se oma tiedon- ja kokemuksenjano kuitenkin vielä mennyt kaiken muun edelle, niin itsekästä kuin se onkin. Pyrin tekemään itse kohteissa mahdollisimman ’oikeita’ valintoja, vaikka lentämällä kuljenkin vähintään mannertenväliset etäisyydet. Pirun vaikeita juttuja.
TykkääTykkää
Joo – siksi toivon, että joku muu (eli joku vähän isompi taho) tekisi päätökset joko lentojen hintojen noston kautta, verotuksella tai muulla rajummalla ohjauksella, koska henkilökohtaisesti on hyvin vaikea kieltäytyä niin suuresta ilosta niin kauan kuin a.) se on helppoa ja suht halpaa ja b.) joutuisi katsomaan siinä sivusta, kun kaikki muut jatkavat toimintaa, nauttivat matkustamisesta ja itse yrittää sitten intoilla bussimatkasta lähimetsään (joka voi toki olla mahtava kokemus 😀 ).
TykkääTykkää
Samoja juttuja tulee mietittyä paljon.. Lentämistä sietäisi kyllä vähentää. Me ei edes lennetä kauhean paljon, mutta kyllä siitä siltikin voisi karsia. Haaveissa onkin matkustaa muilla keinoin, kyllä Eurooppaan pääsee julkisillakin. Viro, Latvia ja Liettuakin on aika pitkälle vielä tutkimattomia, kuten Ruotsi ja Norjakin, joten ehkä olisi aika ruveta kiertämään näitäkin maita. Välillä näkee matkabloggaajilla ja muillakin ”kehuskeluita” siitä, kuinka paljon ja monta kertaa ovat lentäneet vuoden aikana. Tällaisia lukiessa alkaa hieman karmia.
Lapsia meillä ei (vielä) ole ja itse en syö lihaa, mieskin hyvin vähän. Yritän olla ostelematta turhia tavaroita ja vaatteita. Näillä valinnoilla en yritä oikeuttaa matkailua, ne on vaan kuulunut arkeen jo pitkän aikaa.
TykkääTykkää
Vaikka uskon, että ns. luksusmatkabloggaus ja maabongaus säilyy ja jatkuu tulevaisuudessakin, onneksi yhä useammat suuntaavat lähialueille ja tänä kesänä olen bongannut paljon reissujuttuja juuri Norjasta, Virosta ja Lapista. Mitä enemmän ne saavat näkyvyyttä, sitä enemmän myös toivottavasti kävijöitä, ja lisää palveluita, ja edullisempia hintoja. Pakko olla optimisti!
TykkääTykkää
Hyvää pohdintaa ja itsekin olen samojen asioiden parissa tuskaillut. Matkailusta on vaikea luopua kun siihen on kertaalleen päässyt sisälle. Sitä vaistomaisesti miettii vaihtoehtoisia tapoja helpottaa ympäristölle aiheuttavaansa taakka; meilläkin syödään paljon kasvisruokaa, yritetään välttää autoilua, liiallista tavaraa etc. mutta ei se silti sitä syyllisyyttä pois vie.
Se, mistä olen tyytyväinen on se, että nykyisessä työpaikassani lähes kaikki palaverit ja kokoukset ovat virtuaalisia ja työn tuottavuus näyttää olevan aivan sama kuin ftf palavereilla. Siinä missä kaupungin tunnelmaa ja olemusta on vaikea kokea muuta kuin paikanpäälle, slideshow, keskustelu ja kahvikuppi on aivan sama missä paikassa sen kokee.
TykkääTykkää
No sepä! Matkailusta luopuminen on KAMALAA!
Itse kyllä ihan ensimmäiseksi lähtisin rajoittamaan työmatkailua, se tuntuu jotenkin absurdilta konseptilta; ymmärrän, että jotkut työt ja tapaamiset todella vaativat sen fyysisen preesensin, mutta kun on itse vuosia sujuvasti sumplinut Skypellä niin sellainen säännöllinen työn takia lentäminen kuulostaa hassulta.
TykkääTykkää
Samoja tunnontuskia täälläkin. Minulla on lapsi, yksityisautoilen (jota pyrin toki välttämään) ja lennän. Hyi mikä yhdistelmä! Vähän oli ajatuksena että pyrkisin ensi vuonna vähentämään lennot minimiin, ja haaveena ettei niitä tulisi yhtään. Mutta tällaista on vähän vaikea lähteä lupailemaan. Matkustaminen kun on vaan niin ihanaa eikä tuollaisiin juna/bussi/auto yhdistelmiin ole tällä hetkellä mahdollisuutta. Aika näyttää
TykkääTykkää
Mä aion yrittää ottaa tämän ilon kautta, vähän niin kuin seikkailuna: nyt haaste on lentää mahdollisimman vähän ja otetaan siitä tosiaan ilo irti! Mutta kuten sanottu, tässä on etuna se että ihan oikeasti tykkään istua junassa ja bussissa. Lapset varmasti lentäisivät mielellään, tuntuu usein olevan se vajaa viisi tuntia Espanjasta Suomeen jo vähän liikaa 😀
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: PALJON ONNEA, BLOGI – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: JÄRJELLÄ , EI TUNTEELLA – Periaatteen Nainen
Great reaading your blog
TykkääTykkää