”Muutit Suomeen? Siis miksi?”

Tunnustan. Olen joskus itsekin kysynyt. Etenkin kun pääsimme tutustumaan alkuvuodesta brittiläisen ystäväni kotiseutuun, en voinut kuin ihmetellä miksi joku vaihtaisi Etelä-Englannin nummet, idylliset pikkukylät pubeineen ja läheisen Lontoon sykkeen itähelsinkiläiseen lähiöön. Vaikka kyllä minä tiedän ne asiat, jotka puhuvat Suomen puolesta – nyt varmasti paremmin kuin koskaan ennen. Ja joskus syyt ovat hyvin henkilökohtaisia, ja siksi tuntuukin olevan oletusarvo että jos joku muuttaa vapaaehtoisesti Suomeen eikä ole ihan sotaa tai vainoa pakenemassa, niin taustalla on oltava parisuhde, perhesiteet tai sitten unelmien työpaikka. Mutta miksi muuten?

Sen sijaan kukaan espanjalainen ei ole koskaan kysynyt multa että ”miksi ihmeessä muutit Espanjaan!?”. Sen sijaan kun kerron mistä olen muuttanut, he huudahtavat että ”no eikö täällä olekin kaikki paremmin!”. Joskus näön vuoksi saatetaan vähän pyöritellä silmiä espanjalaisten äänekkyydelle tai kuumuudelle tai liikennekäyttäytymiselle, mutta yleensä paikalliset ovat varsin varmoja siitä, että Espanja on ylivertainen asuinpaikka ja totta kai kaikki tahtovat muuttaa tänne.

Ja sitten Suomessa asuvat ulkomaalaiset expatit saavat joka kerta sen saman reaktion. ”But…why?”. Aletaan luetella syitä pysyä kaukana Suomesta; kamala ilmasto (on vähän makuasia kuinka monen kuukauden talvesta haluaa puhua, mutta liioittelematta ainakin puoli vuotta on pimeää, märkää ja kylmää!). Synkkä erakkokansa joka ei katso silmiin saati tervehdi, edes hississä. Hintataso. Sanoinko jo sää? Perussuomalaiset. Siis eihän kukaan täysjärkinen vapaaehtoisesti muuta Suomeen! Ulkomaalaisia Suomi-faneja pidetään niin ihmeellisinä yksilöinä, että heistä kirjoitetaan artikkeleita valtakunnan sanomalehtiin. Espanjaan muuttavat ulkomaalaiset ovat itsestäänselvyys eikä oman arvonsa tuntevia espanjalaisia kiinnosta sen liiemmin kysellä, miksi joku on tänne muuttanut. Sehän on itsestäänselvää: lista on loputon!

Se on oikeastaan oikein virkistävää, että kansallisylpeys on korkealla ja omaa kotimaata pidetään, pienestä kritiikistä huolimatta, niin hyvänä paikkana asua että olisi suorastaan ihme jos joku EI haluaisi asua Espanjassa. Tulee expatillekin hyvä mieli: voi vain myhäillä ja nyökkäillä, niin ruoka on aivan uskomatonta, ymm, ihmiset ovat kyllä niin iloisia ja joo totta kai tämä sää, eihän tätä voi edes uskoa! Eikä yrittää vakuuttaa että hei ei tämä ole niin kauhea paikka. Tasa-arvoinen yhteiskunta, laadukas koululaitos, puhdas luonto, paljon tilaa elää – ihan henkilökohtaistakin tilaa! – ja kyllä siinä suomalaisessakin kulttuurissa on puolensa. Eikä Suomea fanittaakseen tarvitse olla mikään friikki, joka ansaitsee haastattelun Hesarissa vain siksi että ihan oikeasti pitää Suomesta (yleensä ehkä Muumien tai jonkun metallibändin vuoksi ja sitten suomalaiset ovatkin että no aa, se on vähän tollainen yhden asian uskovainen, eihän se sitten oikeasti niin Suomesta vaan tosta Nightwishistä).

Odotan yhä, melkein kolmen vuoden on/off Espanja-elämisen jälkeen, sitä että joku jollain tavalla kyseenalaistaisi sen, etteikö muutos Suomesta Espanjaan olisi automaattisesti parannus elämänlaatuun. Sitä se on monella tapaa ollut, ja ainakin olen oppinut sellaista reipasta asennetta siihen, että pitää olla ylpeä itsestään, omasta taustastaan ja myös siitä kylmästä kotimaasta, jonka säät saattavat joskus muutaman vuosikymmenen päästä olla valitettavasti paljon arvostetumpia kuin tämä ikuinen auringonpaiste. Ja mikä mahtavinta, nyt on tavallaan kaksi kotimaata, joista molemmista tykkään tosi paljon!