Hieman suuruudenhulluina halusimme ehtiä Suomi-lomalla myös laivalle. Koska pojat halusivat Tukholman risteilyn sijasta Muumimaailmaan, mentiin sitten päiväristeilylle Tallinnaan. Se oli esikoisen ja keskimmäisen ensimmäinen kerta Eestissä – okei, esikoinen on käynyt kerran ollessaan vielä vatsassa, ja se taisi olla edellinen kerta kun olin itsekään käynyt etelänaapurissa. Kuopus jätettiin kotiin ja mukaan otettiin ystävä lapsineen, että otetaan kaikki hyöty irti matkasta. Sosialisointia, seikkailua, ja tietenkin buffet!

Laivaksi valittiin Viking XPRS kahdesta syystä: hinta ja se, ettei tarvinnut lähteä aamuseitsemältä liikkeelle. Meidän meno-paluu poikien kanssa sekä aamiaisbuffet aikuiselle ja kahdelle lapselle maksoi yhteensä 56 euroa, eli mitenkään hinnalla pilattu matka ei ollut. Tasoitin tätä näennäistä säästöä totta kai tax-freen puolella, kun oli pakko hamstrata purkkaa ja Muumi-astioita mukaan Espanjaan. Anyways, muistin myös miksi nuo Tallinnan risteilyt on yleensä ottaen melkoista jäiden polttelua. Jos liikkeellä on yksin tai aikuisten kesken, voi ottaa sen lasin kaksi viiniä ja vaikka lukea, mutta nyt melko pieni ja ruuhkainen leikkipaikka oli nopeasti nähty ja levottomat 5-8-vuotiaat sekoilivat mukavasti sen 2,5 tuntia suuntaansa, ollen jo valmiiksi kierroksilla kun päästiin perille Tallinnaan. Buffetista sen verran, että onneksi se oli puoli-ilmainen, sillä ruoka oli melko hajutonta ja mautonta (joskin lapsille kelpasivat lihapullat ja minicroisantit oikein hyvin), jonot jäätävät ja henkilökunnan palvelualttius sitä luokkaa, että päädyimme lopulta juomaan buffassa omia juomia – joka siis kello 10.45 tarkoitti ihan vaan vettä.

 

Koska meillä oli maissa aikaa vain neljä tuntia, otettiin suosiolla taksi heti satamasta. Lapsiin teki vaikutuksen virolainen ”tilatakso”, joka kuulemma on sata kertaa hienompi kuin suomalaiset. Kolmen kilometrin matka kuudelta hengeltä maksoi 15 euroa, ja pääsimme perille kohteeseen: Miiamilla-lastenmuseoon Kadriorg-puiston reunalle. Koska etelässä oli vielä elokuun lopussa ihan helteet, vietettiin ensin aikaa oikein kivassa leikkipuistossa museon edustalla. Se tarjosi runsaasti vaarallisia paikkoja joista pudota sekä hiekkaa kenkiin, mutta oli siis oikeasti oikein kiva. Vieressä oli myös pieni tivoli, joka näytti yhtä houkuttelevalta vaihtoehdolta aurinkoisena kesäpäivänä. Uskoisin, että puistossa ja museossa saisi helposti kulumaan koko päivän – siis vähän pidempäänkin kuin tiukasti ohjelmoidun 2,5 tuntia.

 

Sisäänpääsy museoon oli aikuiselta ja kolmelta lapselta erittäin kohtuulliset kuusi euroa. Miiamilla on toiminnallinen museo, jossa on mahdollisuus hiihtää, leikkiä erilaisia kauppa- ja roolileikkejä ja touhuta. Se ei ole kovin iso, ja olisi ehkä pidemmällä vierailulla käynyt tylsäksi neljälle koekävijälle, mutta viihdytti oikein hyvin reilun tunnin ajan. Museossa on kuulemma myös erinomainen kahvila, jota emme ehtineet kokeilla. Viron museotarjonta lapsille on kuulemma todella hyvää; Miiamilla muistutti monella tapaa Lastenkaupunkia ja Vinttiä, valitettavasti opasteet olivat pääasiassa viroksi ja venäjäksi ja sellainen pedagoginen sisältö jäi meidän osalta hieman ohueksi. Ei ehkä mikään sellainen kohde, jonka takia pelkästään kannattaa matkustaa meren yli, mutta ehdottomasti toimiva jos sen yhdistää pidempään Tallinnan reissuun tai visiittiin myös Kadriorgin puistossa.

 

 

Tarkoitus oli syödä Tallinnassa, mutta koska onnistuin ensin unohtamaan puhelieni museolle ja sitten totesimme aikataulun olevan jo melko mahdoton, piipahdimme vain kahville Gourmet Coffee-kahvilassa, josta olisi saanut myös ruokaa. Hintataso oli samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta paikka oli todella lapsiystävällinen siitäkin huolimatta että oli suht fiini, ja machamojito maistui pikaisesti ennen kuin lähdettiin seikkailemaan takaisin satamaan. Seuraavalla kerralla testataan varmasti kaikkien suosittelema Telliskiven alue ravintoloineen.

 

 

Meinattiin tietenkin myöhästyä laivasta paluumatkalla, kun lähdettiin kävelemään kohti satamaa, kuningasideana huitoa taksi matkalla. Jostain syystä Tallinnaan ei ikinä tajua varautua vähän paremmalla suunnitelmalla vaan sinne tulee mentyä silleen ”no katsotaan sitten paikan päällä”-mentaliteetilla, mikä on johtanut elämäni aikana siihen että olen parikin kertaa ollut lopulta seurueen ainoa, joka on ehtinyt mukaan paluumatkalle. Nyt oltiin sentään kaksi minuuttia ennen boardingin sulkeutumista satamassa, eivätkä lapset pettymyksekseen päässeet hotelliin yöksi hikoilevien ja hermostuneiden äitien kanssa. Kotimatkalla maistui se viinilasikin.