Melkein neljän viikon jälkeen Suomi tuntuu taas just niin tutulta kuin ennen muuttoa ulkomaille. Mutta ainakin alkuun sitä katselee hetken vähän vieraana, ulkopuolisen silmin. Ja tässä joitain asioita, joihin kiinnitin huomiota elokuun alussa – ja vähän muitakin sekalaisia ajatuksia matkan varrelta:

• Marimekko-kangaskassit on vieläkin IN!? Olin ihan varma, että tätä trendiä ei enää näkyisi mutta kyllä, niitä oli yhä joka toisella vastaantulijalla (ainakin jos laski vain 20-40-vuotiaat naiset).
• PopSocket!! Mikä älytön keksintö – ja ihan varmasti hankin sellaisen jossain vaiheessa. En ollut koskaan ennen nähnyt moista turhaketta, mutta kaverini ystävällisesti esittelivät nämä heidän mukaansa välttämättömät kännykkävarusteet mulle. Kuulin mm. klassisen markkinointihokeman: en tiennyt tarvitsevani tätä mutta nyt en enää voisi olla ilman. Ratkaisisi kuulemma myös sen ongelman, että pudotan puhelimeni vähintään kolmesti päivässä.
• Pyöräilijät on aika mulkkuja, anteeksi vaan. Eikä tartte tulla kertomaan että ”ei kaikki pyöräilijät” (ilmeisesti vain ne, jotka ajavat Lauttasaarentiellä) mutta ihan tarpeeksi monta kertaa sain kokea punaisia päin kiitävät trikooterroristit ja pelätä poikien puolesta, tilanteissa joissa paitsi tieliikennelaki niin ihan terve järki oli ehdottomasti meidän puolellamme. Pyöräily on ihana liikuntamuoto ja paras tapa kulkea paikasta toiseen, mutta jumalauta, pyöräilijöiden huono maine oli meidän kokemusten perusteella täysin ansaittu.
• Televisiossa kaikkea mainostetaan vastuullisena. Vastuullisesti tuotettua ruokaa. Vastuullisesti valmistettua shampoota. Tai sitten vaan tosi ekologista. Aika iso ero verrattuna siihen, että Espanjassa mainokset ovat silleen vähän vanhanaikaisia, että niissä korostetaan tuotteiden vetovoimaa lisäävää taikaa, Suomessa taas asiakkaan hyvää omatuntoa.
• Asiakaspalvelu on pääasiassa ihan älyttömän hyvää. Jopa pelottavan; esimerkiksi Linnamäellä ja Hakaniemen metroaseman Espresso Housessa ylitsevuotavan ystävällistä. Muutama hapan kassahenkilö mahtui meidänkin matkalle, mutta pääasiassa palvelu ilahdutti joka kerta. Yleensä mitä nuorempi asiakaspalvelija, sitä parempaa ja suorastaan amerikkalaisen reipasta asiakaspalvelua saatiin.
• Jos ei harjaa hiuksiaan neljään viikkoon, saa rastat. Tai oikeastaan rastan.
• Suomessa on hassuja esineisiin liittyviä ilmiöitä, kuten nyt meidän matkan aikana se joku uusi Muumimuuki (josta en tämän tarkemmin tiedä, mutta se vissiin myytiin loppuun joskus aamuyön tunteina). Tavaroiden kulttimaine tuntui hämmentävältä ja just tällainen ostohysteria, jonka syvintä olemusta en aivan ymmärrä. Tuntuu esiintyvän etenkin sisustustuotteiden ja astioiden kohdalla.
• Lapsiin ei suhtauduttu yhtään niin nuivasti kuin muistelin, tai ehkä omat lapset ovat vaan nyt jotenkin viehättävämmässä ikävaiheessa vieraiden ihmisten kannalta. Jos ei lasketa sitä yhtä nuivaa pariskuntaa, jonka mielestä nuo perkeleen kakarat eivät ole kurissa ja nuhteessa kävellessään ihan normaalisti kauppakeskuksen käytävillä, lapsiin suhtauduttiin hyvin neutraalisti tai sitten lempeästi hymyillen. Totta kai heistä itsestään oli hieman outoa olla yhtäkkiä ilmaa: lapsia ei erityisesti huomioitu tavallisissa asiakaspalvelutilanteissa, kun Espanjassa emme yleensä pääse kaupasta ulos ilman että muutama henkilökunnan jäsen on käynyt huokailemassa sitä que guapoa.
• Suomessa en erotu joukosta värjäämättömillä hiuksilla ja meikittömällä naamalla. Espanjaan verrattuna kontrasti oli iso; Suomessa ei laittauduta, mutta ihmiset ovat urheilullisen oloisia, sellaisella reippaalla skandinaavisella olemuksella varustettuja. Jos teleporttaisin tyypillisen lalinealaisen naisen paikan päälle Helsingin keskustaan, hän näyttäisi olevan matkalla jonkinlaisiin juhliin.
• Katsos, on olemassa muutakin ruokaa kuin tapaksia! Mutta miksi täällä ei saa aamuisin churroja, ja miten ihmeessä ravintolat menevät arkisin kiinni jo joskus kymmeneltä!

Ei siis mikään hurja kulttuurishokki, mutta yhtäkkiä oli niin hiljaista ja rauhallista ja järjestäytynyttä. Liikenne on – niitä kamikazepolkijoita lukuunottamatta – organisoitua, toisaalta suojatietä ei kunnioiteta samaan tapaan kuin Espanjassa. Ehdotan tännekin jotain 400 euron uhkasakkoa, eiköhän se tehoaisi asenneongelmiin. Ruokakauppojen valikoima tuntui niin mahtavalta että teki mieli heittäytyä kierimään onnesta S-Marketin lattialle ja länsimetro, ah, kyllä se oli odottamisen arvoinen! Ja ihan kaikkeen on olemassa joku kätevä sovellus! Mutta täällä on kylmä! Huomenna lennetään takaisin lämpöön, palataan heti arkeen kun pitää hakea pojille koulukirjoja ja kuopukselle koulupuku, on heti perjantaina keskimmäisen koulukavereiden läksiäiset… ja olen varma, että se Espanja tuntuu alkuun samalla tavalla oudosti tutulta mutta vähän kummalliselta, ja kymmenen päivän päästä olen unohtanut koko elokuun ja meidän hetkellisen Suomi-arjen.