TURKURAKKAUS

Ei ole totta! Olimme kaksi yötä Turussa ja mulla ei ole sieltä kuin muutama valokuva – paitsi siis itse reissun pääkohteesta Muumimaailmasta josta kuvia on noin kuusituhatta, mutta Turusta… No, kuvailenpa sitten senkin edestä mikä hauska paikka tuo Turku on. Pitäisi varmaan käydä siellä joskus maaliskuussa niin en joka kerta haluaisi muuttaa tähän läntiseen paratiisiin. Olen aina vain yhtä fiiliksissä tuosta vanhasta pääkaupungista, joka näin lapsiperhevinkkelistä näyttäytyy hauskana, monipuolisena ja just sopivan kokoisena kaupunkina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en ole käynyt Turussa yhdessäkään joen varren monista kutsuvista ravintoloista enkä koskaan bailannut Dynamossa eikä tällä reissulla ehditty edes lasten rakastamaan Seikkailupuistoon niin SILTI olen taas sitä mieltä että Turku nyt vain on melkein parasta mitä Suomella on tarjota. Luulen, että kaikki se jo onneksi vähän niinkuin moukkamaiseksi muuttunut vittuilu turunmurteestakin on ollut vain kateutta, kun niillä on kiva kirkko, Ruisrock ja vielä linnakin.

Nyt meillä kävi monella tapaa mahtava munkki kun ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme saimme seuraksi mun rakkaan ystävän Helsingistä (!), joka nautti lentoemännän työsuhde-eduista eli yöpymisistä eksoottisissa kohteissa. Turussa siis, jos et vielä hoksannut. Kävimme lounaalla Pizzariumissa, johon rakastuin ensimmäistä kertaa Turussa mutta joka on sittemmin tuottanut useamman pettymyksen pääkaupunkiseudulla – kuten kaikki kunnon masokistit, tahdon silti antaa sille aina vain uuden tilaisuuden. Taas piti pettyä, hintaansa nähden oli kuivakkaa. Ei siis pahaa missään nimessä, mutta ei nyt ihan hinta-laatusuhde hienosäädettynä. Syy, miksi menimme alunperin Hansa-kortteliin (josta ei voi päästä ulos eksymättä ainakin kerran, ainakaan nyt remonttien aikaan se oli melkoinen labyrintti) oli jäätelöbaari Gelateria Nuvole, jossa on töissä meidän La Línean kantapaikkamme pyörittäjän serkku. Siis se nyt jo turkulaiseksi tituleerattava poika, joka ensimmäisenä kesänämme palveli meitä kiltisti suomeksi!

Koska mukana oli kolme lasta ja matkalaukku, ei jaksettu pienessä vesisateessa lähteä sinne Seikkikseen tai muuhunkaan kivaan leikkipuistoon vaan suunnattiin parin kadunkulman päähän Forum-kortteliin, josta löytyi pikkupoikieni paratiisi: Kokoo-legopaikka (en keksi oikein pätevää nimitystä, koska mikään perinteinen myymälä se ei ollut). Viisi euroa per lapsi, ja mä sain istua kaksi tuntia täydessä rauhassa (mitä nyt välillä piti kehua legotekemyksiä) koneeni kanssa ja vähän kuikuilla naapuriliikettä, joka oli täynnä kaikkea ihanaa hipsterivaatetta. Olisihan siinä vieressä ollut se yhtä lailla lumoava Turun pääkirjastokin, jossa olemme joskus vuosia sitten lasten kanssa sekoilleet ennenkin.

Kun lopulta sain uhkailtua ja lahjottua lapset pois paikasta, suuntasimme akateemisen emäntämme luokse. Tästäkin saa vaan kiittää internettiä ja sitä vanhaa blogiskeneä, jonka ansiosta tapasin Emerita of Turun, joka joskus tunnettiin Taikinanaama-pseydonyymilla. Vain neljän lapsen äiti on niin hullu että spontaanisti tarjoaa yösijaa kolmelle lapselle ja niiden äidille, ja sekin oli taas – sori kun nyt käytän vain tätä yhtä adjektiivia koko ajan – IHANAA. Kaunis puutalokoti aivan järkyttävän lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Siellä oli neljä suloista lasta, joiden kanssa mun lapsilla synkkasi heti ja minä sain vähän soseuttaa omalle pihalle pudonneita omenoita, ihmetellä sitä miten jollain on niin iso ja upea koti ja vielä keskeisellä sijainnilla ja toisin kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa jää tällaisen kotihankinnan jälkeen vielä rahaa esimerkiksi ostaa ruokaa. Vaikka ei sitäkään tarvita kun puutalounelmassa voi melkein alkaa omavaraiseksi.

Kävimme lasten kanssa siellä Muumimaailmassakin, siitä lisää myöhemmin. Ja jos en siihen mennessä ollut valmis vaihtamaan Andalusiaa Aurajokeen niin illalla tiedostava emäntäni vei minut Turun Kirjakahvilaan katsomaan elokuisen tähtitaivaan alle ulkoilmanäytöstä. Paikka oli täynnä ihmisiä jotka olivat paljon coolimpeja kuin minä mutta se ei haitannut: sain juoda kivitalon sisäpihalla siideriä ja syödä vegaanista mokkapalaa, seurata Silvana Imamin kehityskaarta yhden ruotsalaisen dokumentin verran ja okei, palella niin paljon että tärisen vielä tänäänkin. Sen verran täytyy sanoa, että valitettavasti Turun ilmasto ei vieläkään sovi meikäläiselle. Kotimatka joen yli taianomaisen puolikuun valossa ja olin valmis muuttamaan heti Turkuun. Turku, ota minut! (Olen luultavasti tuon ulkoilmanäytöksen seurauksena lievässä kuumeessa, siitä tämä sekoilu.)