PULUBOIN JA PONIN LEFFA

Näyttökuva 2018-08-10 kello 22.29.49

Lapsien Suomi-loman toivelistalla ovat erittäin korkealla elokuvat. Paitsi tietenkin piirretyt suomeksi dubattuna ainaisen espanjan sijaan, myös suomalaiset lastenleffat. Ja miten ihanaa on, että niitä tuotetaan tasaiseen tahtiin ja yleensä vielä aika laadukkaana (joskin kovin samankaltaisina, samojen ohjaajien ja näyttelijöiden toimesta…). Ja koska esikoisen lempikirjoihin kuuluvat Veera Salmen Puluboit, oli Puluboin ja Ponin elokuva mentävä heti katsomaan.

Kävimme leffassa 6- ja 8-vuotiaiden kanssa, joista 8-vuotias on lukenut kirjat ja 6-vuotias kuunnellut osan. Tämä arvostelu on siitä ehkä hieman heikohko, että nukahdin kesken leffan noin kahdeksaksi minuutiksi kuten väsyneillä äideillä on tapana: vika ei ollut elokuvan vaan univelkojen, popcorneilla täytetyn mahan ja siedettävän äänenvoimakkuuden, mistä iso kiitos Finnkinolle.

Henkilökohtaisesti en fanittanut toteutusta: vaikka Puluboita esittävä Aapo Puusti eläytyykin pulun rooliin kunnioitettavasti, omaksuen etenkin pulumaisen kehonkielen, oli ihmis-Puluboi jotenkin… ihminen. Tämän kirjasarjan konseptia on ehkä hieman hankala siirtää valkokankaalle, mutta toisaalta Poniksi itsensä identifoiva pian ekaluokkalainen Mai onnistui nerokkaalla turpa-ratkaisulla (viittaan nyt asustuksessa olleeseen leikkiturpaan, joka oli osoitus nokkelasta puvustuksesta) tuomaan taianomaisuutta elokuvaan.

Jenni Lausin tulkitsema Poni olikin ainakin aikuisen näkökulmasta elokuvan parhainta antia. Hauska, omapäinen, veikeä tapaus. Näyttelijäntyö oli kaiken kaikkiaan tasaisen hyvää, ja vaikka juoni ei ollut mitenkään suunnattoman monimutkainen, se tuntui viihdyttävän meidän yleisöä oikein hyvin. Oli kuulemma hiukan jännäkin. Toisin kuin Disneyn elokuvissa, oli aikuisia viihdyttämään tarkoitettuja vitsejä aika vähän ja sellainen Puluboi-kirjoille ominainen levottomuus näkyi ja kuului myös leffassa. Se, onko psykedeelisyys hyvä vai huono asia, riippunee katsojasta – mun puolestahan kaikki lastenleffat voisi olla sellaisia hitaalla tahdilla artikuloituja Hapsiainen kävelee tien yli-tyyppisiä taideprojekteja, mutta poikiin kyllä upposi paremmin tämä lapsenmielinen sekoilu. Leffassa oli paljon oivaltavaa toteutusta, joka yhdisti sopivasti Ponin mielikuvitusmaailman ja toisaalta ekaluokkaa jännittävän lapsen todellisuuden.

Aikuisena antaisin kolme tähteä ja puolikkaan, lapset lupasivat neljä tähteä. Lyhyesti sanoen Puluboin ja Ponin leffa oli vähän kaoottinen mutta oikein sympaattinen, sopivan pituinen ja hyvän mielen leffa, johon Ponin oikeilta hevosilta lainatut ääniefektit ja Puluboin pieruhuumori sopivat täydellisesti. Elokuvaa arvostaa varmasti enemmän, jos alla on muutama luettu Puluboi-kirja, mutta toisaalta tämä elokuvan laji on aika universaali ja toiminee myös silloin, kun ei tunne koko konseptia – kunhan mukana on hyvät eväät.

Kuva täältä: http://puluboinjaponinleffa.fi/.

2 kommenttia artikkeliin ”PULUBOIN JA PONIN LEFFA

  1. Anniina

    Mä olen aivan samaa mieltä! Lapsi tykkäsi kovasti. Mulla oli alussa suuria vaikeuksia kestää sitä psykedeelistä toteutustapaa ja ikävöin hapsiaista. Mutta näyttelijät onnistuivat hyvin ja tykkäsin myös erityisesti Ponin hahmosta. Leffan hienoin anti kalliolaiselle oli kuitenkin katsella tutuilla kaduilla ja koululla kuvattuja kohtauksia.

    Tykkää

  2. Meillä on tämä mietinnässä yhdessä Lasse-Maijan Etsivätoimisto -leffan kanssa. Varmaan päädytään katsomaan molemmat. Tosin viimeksi Hotel Transylvania kolmosessa mulle kävi kuten sulle Puluboissa, kun pää ja kroppa vaativat pieniä päikkäreitä kesken kiivaimman lopputohinan. 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s