Kuten olette ehkä Facebookin ja Instagramin puolella huomanneet, pääsimme viime viikolla osallistumaan elämämme kolmanteen feriaan La Líneassa. Olen fiilistellyt feriaa, tuota vähän päälle viikon kestävää omituista karnevaalia heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, siitä voitte lukea tarkemmin täällä ja täällä.  Ja vieläkin feria on mun mielestä jotenkin todella kokonaisvaltainen, villi, eksoottinen kokemus. Äänimaailma, ihmisten puvut, aamunkoittoon asti tapahtuva juhliminen, se, kuinka pikkukaupunki on yhtäkkiä niin täynnä elämää ettei meinaa kaduille mahtua… Hullua! Kuljen kameran kanssa yleensä täysin aistiyliannostuksessa, kun joka paikassa tapahtuu, kaikkialla on jotain sellaista riemukasta, johon ei ole rauhallisessa pohjolassa tottunut. Mutta tällä kertaa en fiilistele enempää. Koska ei se ole pelkkää juhlaa.

Mua itseäni on tänä vuonna kauhistuttanut se, miten konkurssikypsän 60 000 asukkaan kaupunki kestää tämän tapahtuman kuormituksen infralle. Ensimmäisen kahden päivän aikana – lauantain avajaiskulkueen ja Domingo Rociero-sunnuntain – jäljiltä kaduilta kerättiin 21,6 tonnia roskaa. Ja siis se on vain se roska, joka päätyi kaupungin yötä myöten ahkeroivien työntekijöiden käsiin. La Línea on sijoittuu erittäin kapealle niemelle, meillä on meri molemmin puolin, enkä oikein uskalla ajatella mikä määrä kaikkea skeidaa on reilussa viikossa huuhtoutunut Välimereen. Täällä on ennestäänkin ollut melkoista kansanhuvia rikkoa lasipulloja kaduille (ihmettelen, miksei koirien ja lasten jalat kärsi enempää!) ja nyt se oli entistä pahempi. Avajaiskulkueessa heitettiin karkkia tuhansia kiloja penkkarityyliin rekkojen lavoilta, ja iso osa päätyi roskiin. Siitäkin huolimatta, että ihmiset välillä käyttäytyivät kuin eivät olisi koskaan ennen nähneetkään karkkia.

Feria tuo kaupunkiin satoja, jos ei tuhansia ulkopaikkakuntalaisia jotka tuovat feriaan myyntikojunsa, ruokakärrynsä tai huvipuistolaitteensa, ja asuvat itse feria-alueella vaihtelevissa virityksissä. Feria-alue ympyröi kaupungin suurta puistoa, jonka kunnostamisen eteen pienet paikalliset aktiiviryhmät tekevät valtavasti työtä, ja kun me kuljimme kerran tapahtuman ensipäivinä puiston läpi meinasi itku tulla. Niin täynnä roskaa, tuhannet ihmiset käyttävät puistoa vessanaan reilu viikon. Huoh. Toisaalta en voi syyttää näitä kiertäviä työntekijöitä mistään: kovin hääppöiseltä ei näytä arki, jossa päivät kulutetaan aikaa helteessä pakettiauton takana ja yöt tehdään töitä hirveässä metelissä. Erityisen surulliseksi tulin, kun katselin noita perheyrityksissä mukana olevia lapsia. Olen kyllä itsekin aloittanut työnteon tosi nuorena, mutta esikoisen ikäiset pikkutytöt siivoamassa ilmapallonammuntapisteitä tai grillikioskeja on vain aika synkeää. Olkootkin, että siinä kiertolaiselämässä on varmasti omat hauskuutensa.

Vaikka nuo laitteidensa, vohvelikärryjensä ja krääsäkojujensa kanssa kiertävät ihmiset eivät todellakaan näytä miljonääreiltä, myös paikalliset ovat valittaneet kovaan ääneen hintatasosta. Ja totta se on: yksi laitelippu maksaa noin 3,5 euroa ja se on aika iso raha. En muista koska kaupungin Facebook-ryhmät olisivat olleet näin eläväisiä, kun äiti tai isä toisensa perään valitti sitä, kuinka kurjaa on kieltää lapsilta tämä vuoden odotetuin tapahtuma kun työttömillä (joita on yli puolet kaupungin asukkaista) ei ole varaa ostaa kierroksia sähköautossa tai vuoristoradalla. Myös maailmanpyörän puuttuminen sai ihmiset boikotoimaan feriaa. Kyllä meilläkin paloi neljänä ferialla vietetyllä illalla rahaa varsin paljon, mutta olimme varautuneet siihen. Sen lisäksi tällä kertaa lapsille riitti jokaiselle annettu viiden euron feriaraha. Sekin on oma ilmiönsä: täällä on Afrikasta saapuneita myyjiä myymässä Kiinassa valmistettuja ”afrikkalaisia” koreja ja patsaita, perulaisia ja ecuadorilaisia myymässä perinnevaatteitaan, joissa niissäkin lukee Made in China. Voi globalisaatio!

Tänä vuonna loppua kohden loppuivat rahat ja energia. Sen lisäksi iski jonkinlainen feria-ahdistus; vaikka tiedän paikallisten lasten tottuneen valvomaan aamun tunneille, tuntui välillä hieman surulliselta kun väsyneet taaperot ja pienet vauvatkin vietiin siihen meteliin tunneiksi keskiyön jälkeen. Tällaista pohjoismaisen nössömutsin säälittelyä, jota eivät lapset varmasti kaipaa. Meidänkin pojat uskalsivat moniin vehkeisiin ja viihtyivät, mutta väsyivät kyllä joka kerta tosi nopeasti ja olimme aina kotona siihen aikaan, kun espanjalaiset perheet vasta valmistautuivat lähtöön. Toivoisin, että täällä olisi lapsille muitakin juttuja kesällä tarjota. Edullisempia, vähemmän ääntä ja valoa ja muita virikkeitä tarjoavia. Vaikka oikeasti, kuten sanottu, feria on huippu. Viikon ajan kaikki pukeutuvat parhaisiinsa, aikuiset ja lapset juhlivat, kaikki ovat iloisia. Ja ferian jälkeinen maanantai on vielä virallinen pyhäpäivä nimeltään Día de Resaca, kankkuspäivä.