KOULUAJATUKSIA KESÄLOMALLA

Kun poikien kesäloma alkoi aika lailla tasan kuukausi sitten, heittäydyin melkoiseen lomamoodiin minäkin. Se tarkoittaa sitä, että haettuani todistukset ja muut paperit, kuten tulevan ekaluokkalaisen kirjashekin, tungin ne kaappiin enkä ole kuin vilkaissut nopeasti lasten numerot, enkä niitäkään oikein enää muista. Olen siis ollut itsekin lomalla, ja tätä jatkuu lähes syyskuun puoliväliin saakka kunnes meidän koko kolmikko palaa koulun penkille…

Esikoinen nimittäin – vastoin kaikkia odotuksia ja opettajan varmana antamaa ukaasia viime lukuvuoden alussa – mitä ilmeisimminkin pääsee jatkamaan saman luokan kanssa kolmannelle luokalle, siitäkin huolimatta, että hän ei päässyt varsinaisesti läpi espanjankieltä ja kirjallisuutta eikä yhteiskuntatieteitä. Kaikki muut aineet sen sijaan ovat hyväksytty; luonnontieteissä tuli vitonen mutta muista aineista kuutosia ja kaseja. Parhaiten hän pärjäsi, ymmärrettävästi, englannissa ja liikkunassa. Täytyy sanoa, että kyllä sen eteen tehtiin välillä töitäkin: toki lapsi itse näki eniten vaivaa ja ahkeroi koulussa, mutta myös kotona tehtiin välillä kolmekin tuntia läksyjä ja jankattiin läpi veden eri olomuotoja espanjaksi. Koulun suhteen olen ottanut sen asenteen, että uskon vasta kun näen, eli en vielä juhli lapsen siirtymistä seuraavalle luokka-asteelle ennen kuin nimilistat ilmestyvät koulun portille syyskuun alussa, mutta alustavasti opettaja näin lupaili. Mikä saavutus! En tiedä päteekö tämä kaikkiin espanjalaisiin ”alakouluihin”, mutta poikien koulussa voi luokalle jäädä vain 2. ja 4. luokan jälkeen, eli jos hän nyt saa jatkaa luokkansa kanssa, ei ensi vuonna tarvitse jännittää tätä. Jos me nyt ensi vuonna täällä olemme. Meille ihanin palaute tuli keväällä, kun opettaja kertoi 8-vuotiaan loukkaantuneen kun häntä ei laitettu muiden luokkatovereiden tapaan lukemaan ääneen: poika oli viitannut, vaatinut oman vuoronsa ja lukenut sivun verran espanjaa.

Keskimmäisellä päättyi eskari ja hän aloittaa 6-vuotiaana ekaluokkalaisena pian. Nyyhkin todella paljon maailman parhaimman opettajan perään, enkä ole ollut hirvittävän innoissani siitä, että esikoisen nykyinen opettaja osuu todennäköisesti keskimmäisen luokalle. Opettaja on ihmisenä oikein mukava tyyppi, mutta opettajana hermostunut, kireä, herkkä antamaan rangaistuksia (kuten seisottamaan oppilaita nurkassa) ja kova huutamaan lapsille. Toivoisin, että tulevat ekaluokkalaiset voisivat aloittaa koulutaipaleensa hieman ymmärtäväisemmän open huomassa. Onneksi hänellä pysyy ympärillään sama mahtava porukka, parhaat kaverit ja näiden tutut vanhemmat, sillä meillä kävi tämän luokan kanssa erityisen hyvä tuuri.

Ja kuopus! Haluaisin selittää hyvin seikkaperäisesti sen dramaattisen kouluunhakuprosessin, jonka kävimme läpi, jotta ensi viikolla neljä vuotta täyttävä perheen pienin pääsisi kolmevuotisen eskarin toiselle vuodelle mukaan. Koska hän ei aloittanut koulutaivaltaan kolmevuotiaana kuten paikalliset, ei paikan saaminen samaan kouluun isoveljien kanssa ollut mikään itsestäänselvyys. Me tiesimme, että eräs oppilas tältä vuosiasteelta oli muuttamassa ja kouluun vapautumassa tasan yksi paikka… jota tavoitteli toinenkin äiti, joka aikoi äänekkäästi käyttää suhteitaan ”juntaan” (paikallishallintoon) ja vaikka mitä. Päivystin monta aamua koululla ja säädin koulusihteerin kanssa, välillä lapsi oli jo sijoitettu kouluun toiselle puolelle kaupunkia (mikä olisikin ollut melkoinen saavutus: olla kahdessa paikassa samaan kellonaikaan hakemassa lapsia!) ja hetkittäin syke oli aika korkealla. Melko viimetinkaan se lopulta meni: koulun jättävän lapsen äiti ystävällisesti laittoi viestin, että lapsen paikka oli vapautunut. Soitin koulusihteerille, joka käski olla paikalla parin tunnin sisällä kaikkien papereiden kanssa tai paikka menisi. Ja nyt: kuopus on ilmoitettu myös kouluun.

Eli syksyllä kaikki kolme ovat samassa koulussa. Vuosi sitten kirjaimellisesti itkin pettymystäni koulusijoitukseen, tänäpäivänä olen todennut viimevuotiset pelkoni totaalisen turhiksi ja lasteni olevan hyvissä käsissä. Koulun resurssit ovat mitä ovat, esimerkiksi eskarilaisten näytelmän lipputulot jouduttiin käyttämään uusiin liitutauluihin, mutta opettajat tekevät parhaansa, lapsilla on mukavia luokkakavereita – emme ehkä menesty Pisa-vertailuissa mutta olemme tyytyväisiä ja he oppivat joka päivä jotain uutta. Vaikka koulu periaatteessa on ilmaista, liittyy siihen melkoisia menoeriä: jos ei lasketa eväitä eikä koulupukuja (jotka eivät tietenkään ole pakolliset) mukaan, on vuoden aikana lahjoihin, retkiin ja erilaisiin tapahtumiin mennyt lähes 500 euroa. Täällä vanhemmat ovat todella vahvasti mukana koulun arjessa ja olenkin tänä syksynä sata kertaa paremmin valmistautunut osallistumaan erilaisiin järjestelyihin ja juhlintoihin: mehän olemme jo aika espanjalaisia!