KAIKKI IRTI ESKARIN LOPUSTA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun esikoinen vietti eskarin kevätjuhlaa viime vuonna, se oli oikein kiva tilaisuus. Eskarit olivat järjestäneet sirkusteemaisen show’n ja sen jälkeen juotiin mehua, syötiin jäätelöt ja mentiin kotiin. Kukaan ei oikeastaan itkenyt vaan kaikki lähtivät hyvillä mielin odottamaan ekaluokkaa. Mutta täällä! Taas olen päässyt tutustumaan uuteen ilmiöön, eli eskarin (infantilin, jota käydään 3-vuotiaasta alkaen kolmen vuoden ajan) päättäjäisiin. Voi pojat, niitä on juhlittu viime viikot, ja kaikki huipentui eilen koulun esitykseen ja sen jälkeen vanhempien lapsille järjestämään juhlaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensin lapsista otettiin nuo valokuvat valmistujaislakki päässä. Kuvat olivat aika kalliit näin espanjalaisessa mittakaavassa, ja me ei oikein tiedetty mitä odottaa: Koulusta kysyttiin halutaanko valmistujaiskuvat (ja koska kaikki halusivat niin totta kai mekin) ja käskettiin tuoda kaksikymppiä. Viime viikolla saimme sitten kotiin nuo yksilökuvat sekä kaikkien lasten ”valmistujaiskuvista” kootun taulun. Hienot ovat! Sen lisäksi nuo 6-vuotiaat ovat viikkojen ajan harjoitelleet valmistujaisjuhlaa varten. Ja vanhemmat järjestäneet juhlia lapsille. Perjantaiaamuna, viikko ennen kesäloman alkua, pääsimme me aikuiset sitten näkemään tämän juhlan. Kuten aiemmin kerroin, tätä varten oli pidetty aiemmin oikein vanhempainilta, jossa oli käyty läpi lapsille toivottu vaatetus sekä arvottu istumapaikat – me olimme ”takarivillä” (eli pienen juhlasalin kolmannella rivillä…) ja kaikki olivat siitä todella pahoillaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhlassa lapset esittivät joitain tanssi-, laulu ja runoesityksiä sekä kertoivat vanhemmille, mitä kuluneen kolmen vuoden aikana eskarissa oli tapahtunut. Kaikille oli annettu puherooli ja jokainen sai raikuvia taputuksia. Myös meidän ummikkona espanjalaisessa koululaitoksessa aloittanut keskimmäinen kävi kuiskaamassa mikrofoniin vuorosanansa espanjaksi, luokkakavereiden tsempatessa vieressä. Lasten opettaja sekä avustamassa ollut rinnakkaisluokan ope yksi kerrallaan kutsuivat lapset lavalle, laittoivat näille koulun logolla varustetun nauhan ja valmistujaislakin päälle. Lopuksi opettaja piti tunteellisen puheen, sai meiltä vanhemmilta matkalahjakortin sekä me muut vanhemmat lahjoimme luokan ”luottovanhemman”, jollainen jokaisella luokalla on myös primariassa, alakoulussa. Delegada, joka toimii linkkinä vanhempien ja opettajan välillä. Sellainen ihmis-Wilma, ikään kuin.

 

Noin 40 minuuttia kestäneen juhlan jälkeen otettiin vielä loputon määrä valokuvia, ihasteltiin tuota 25 lapsen mahtavaa luokkaa ja lopulta lähdettiin valmistautumaan juhliin. Koulupäivän jälkeen lapset sisaruksineen, vanhempineen ja jotkut jopa isovanhempineen ahtautuivat yhteen alueen monista lasten juhlatiloista (sellaiseen, missä mekin vietettiin yhdet syntymäpäiväjuhlat). Äidit olivat askarrelleet jokaiselle lapselle, sekä näiden sisaruksille, mitalit ja joukon erilaisia pieniä graduation-teemaisia lahjoja. Sen lisäksi läheisestä ravintolasta oli tilattu ruokaa sekä aikuisille että lapsille, jääkaappi täytetty herkuilla, juomilla (kyllä, myös kylmällä kaljalla) ja kun lasten opettaja liittyi seurueeseen, hän toi mukanaan lapsille lahjaksi tilaamansa kakun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me viihdyimme juhlissa yli neljä tuntia. Sinä aikana lapset saivat riehua itsensä väsyksiin kiipeilytelineessä ja pomppulinnassa, herkutella rajattomasti ja vastuuvanhempi sekä muutama muu äiti olivat järjestäneet palkintoseremonian, jossa jokainen lapsi sai palkinnon jostain ansiosta; puheliain luokkakaveri, paras maalivahti, vastuullinen opiskelija, innokkain tanssija. Meidän lapsemme palkittiin ”sinä suloisena blondina, joka oppi vuodessa puhumaan espanjaa”. Myös veljet ja siskot saivat mitalinsa, sekä totta kai opettaja. Harvoin olen nähnyt näin lasten ehdoilla tapahtuvaa tilaisuutta, jossa jokainen lapsi isossa joukossa saa erikoishuomiota. Koska kyseessä oli juuri lasten juhla, ei muksuja oikeastaan komennettu ollenkaan ja he saivat syödä juuri sitä mitä teki mieli, oli se sitten sipsejä, keksejä tai kananugetteja. Ensin pyörin poikien vieressä ja yritin pitää huolta trampoliinivuoroista tai siitä, etteivät heittele pallomeren palloja. Sitten luovutin ja menin vanhempien seuraan, jossa opettaja ja muut joivat olutta, katsoivat jalkapalloa ja muistelivat kuluneita vuosia kyynel silmäkulmassa.

 

Vaikka alkuun tämä tuntui melkoiselta liioittelulta, olin itsekin eilen päivän päätteeksi liikuttunut ja juhlafiiliksissä – ja vähän masentunut, kun kaikki eskarin päätökseen liittyvät juhlallisuudet oli nyt ohi. Lapsille se oli varmasti myös vähän helpotus, sillä kulunut kuukausi on kaikki koulussa pyörinyt tämän ympärillä, ja nyt he ehtivät viikon vielä valmistautua kesälomaan. Erityisesti esiintymiset ovat jännittäneet monia pienistä, ja aiheuttaneet ilmeisesti useammille unettomia öitä. Kovin reippaasti ja innokkaasti he kuitenkin esiintyivät vanhemmille ja videokameroille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos ikinä palaamme Suomeen, lapsille on varmasti iso järkytys se, miten vähän he saavat huomiota. Täällä laskin, että eilen meidän lapsille tultiin kehumaan sitä guapoa, mitä kuulemme koko ajan, yli 20 kertaa. Tiedän, ettei se nyt ole mikään järkevin kehu lapselle, ylistää nyt pelkkää ulkonäköä, mutta kyllä nuo selvästi nauttivat siitä että saavat paljon huomiota. Eikä vain huomiota, vaan tulevat huomioiduiksi: heiltä kysytään kuulumisia, heidät tervehditään silmiin katsoen, tuntemattomat ihmiset pörröttävät kadulla tukasta, kaupassa kassat juttelevat heille kun seisomme jonossa. Heidät nähdään. Olen itsekin alkanut paljon avoimemmin huomioimaan vieraat lapset ja osoittamaan ihailua (tietenkin yritän osoittaa kehut muista kuin ulkoisista ominaisuuksista, mutta myönnän kyllä harrastaneeni sitä ”que niña más linda!” puhetta itsekin…).

 

Näin meillä on melkein päätöksessä ensimmäinen kouluvuosi Espanjassa. Aiheesta tulee vielä toinen postaus, mutta nyt vielä fiilistelen hetken eilistä ja niitä ihania 6-vuotiaita, jotka olivat kaiken keskipisteessä. En voisi olla onnellisempi siitä, millaiseen luokkaan P lopulta päätyi. Kaikki lapset ovat mitä suloisempia persoonia ja vanhemmat reiluja, hauskoja ja avuliaita tyyppejä sekä maailman sydämellisin opettaja, joka uskomattomalla yhdistelmällä lempeyttä ja rajoja on vuoden ajan pitänyt huikeaa huolta tuosta porukasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5 kommenttia artikkeliin ”KAIKKI IRTI ESKARIN LOPUSTA

  1. Sus

    Piti vielä jatkaa että tunnistan itse saman eli olen ulkomailla alkanut samoin huomioimaan lapsia aivan eri tavalla. Suomessa tosiaan valitettavasti lapsia Ei usein tervehditä lainkaan:-(

    Tykkää

    1. Joo, tämä on jotenkin tosi kaksipiippuinen juttu; meidän omat kokemukset Suomesta ovat 90% tosi hyviä, pojille on oltu kivoja ja heitä on kehuttu niin bussissa kuin ravintolassakin yms. Mutta kyllä täällä se, että kaupat, naapurit, vastaantulijat – kaikki hymyilevät, tervehtivät, kehaisevat, kysyvät! Se on aivan ihmeellistä, näin äidinkin näkökulmasta. Ja vaatinut itseltäkin opettelua…

      Ja kiitos, juhlat toden totta olivat onnistuneet!

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: KESÄN – Periaatteen Nainen

  3. Päivitysilmoitus: KOULUAJATUKSIA KESÄLOMALLA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s