ÄIDIT JA TYTTÄRET

Espanjassa äitienpäivää vietettiin jo viime sunnuntaina. Suomessa on tietenkin taktikoitu, ettei vahingossakaan osu vappupäivä ja äitien juhliminen samalle sunnuntaille, ja sen ansiosta mulla on vähän niin kuin kaksi äitienpäivää putkeen. En nyt kuitenkaan tullut sillä leuhkimaan vaan kertomaan siitä, miltä äitienpäivä täällä päin maailmaa näytti. Tai ei oikeastaan äitienpäivä, sillä se näytti ihan samalta kuin kaikki sunnuntait: perheet, usein monen sukupolven voimin, olivat kaupungilla syömässä ”meriendaa”, joka on yleinen nimitys täällä kevyille aterioille tai välipalalle. Mukaan oli haettu mummit ja anopit, ja perheen pienimmät olivat puettu parhaimpiinsa. Se on täällä kuitenkin niin yleinen näky, että muuten äitienpäivä ei näkynyt katukuvassa erityisesti.

Sen sijaan se, mitä kaduilla näkee arkisin paljon muuten, on äidit ja tyttäret. Puhun siis aikuisista äideistä ja aikuisista tyttäristä. En tiedä koskeeko ilmiö vain melko pientä kaupunkiamme, mutta muutenkin perhekeskeisyys tietenkin tuntuu olevan hyvin vahvasti eteläeurooppalainen piirre. Kun tapaan kaupungilla lasten koulukavereiden vanhempia, on mukana yleensä heillä isoäidit ja joskus isoisoäiditkin, ja etenkin leskeksi jääneitä isovanhempia otetaan selvästi paljon mukaan menoihin. Kun nuorella äidillä on pieni vauva, aika usein mukana on myös äidin oma äiti, jonka rooli näyttää näin ulkopuolisen silmiin olevan paitsi neuvoa ja auttaa, myös työntää rattaita, ruokkia vauvaa ja tsempata tuoretta äitiä.

Olen itsekin kyllä ihan täysi mammantyttö, joten meidän perheen symbioottinen äiti-tytär-suhde ei ole Espanjassa herättänyt mitään hämmästystä. Täällä on aivan itsestäänselvää, että perhe viettää paljon aikaa yhdessä ja pitää huolta toisistaan. Tästä riittäisi kirjoitettavaa enemmänkin – koska kyseessä ei ole vain perhekulttuureja koskeva kysymys vaan yhteiskunnalliset aiheet, nämä rakenteet vaikuttavat niin eläkepäiviä viettävien vanhusten arkeen kuin äitien työntekoonkin. Niin paljon kuin Suomen tasa-arvoista järjestelmää, jossa ihminen ei ole riippuvainen lapsuudenperheestään ja lastenhoitoapua saa myös oman suvun ulkopuolelta, rakastankin, on tässä jotain sympaattista. Vanhanaikaista ja arvostettavaakin.

Haaveilen, että joskus saisin tilaisuuden valokuvata La Línean aikuisia äiti-tytär-pareja. Paitsi yhdennäköisyys kasvoissa, täällä selvästi tyyli periytyy äidiltä tyttärelle (sanoo se tytär, jonka arkiunivormu on sama mustat leggarit ja harmaa huppari kuin omalla mutsillaan). Joskus naisia näkee yhtä aikaa neljässä sukupolvessa, ja sekin on yhtä kiehtovaa. Luonnollisesti myös isiä ja isoisiä näkyy liikkeellä lasten kanssa, mutta arkisin tämä on usein naisten maailma, jossa äidit ja isoäidit hakevat lapsia koulusta, käyttävät puistossa ja ruokaostoksilla. Siihen liittyy sellaista hiljaista arjen sankaruutta, joka saa aina uskomaan siihen, että tämä oma sukupuoli on oikeasti aika lujaa tekoa. Täkäläiset naiset pyörittävät perhettä ja usein käyvät pienellä palkalla työssä ja vielä kaiken keskellä vaikuttavat elämäniloisilta, onnellisilta ja siltä, että nauttivat täysillä juuri siitä omalle perheelle omistautumisesta. Toivottavasti ehdin sitä tallentamaan kameralla vielä.

6 kommenttia artikkeliin ”ÄIDIT JA TYTTÄRET

  1. Inhoan sanaa voimaannuttava, mutta tätä postausta se vaan kuvaa niin kauniisti! Kuvausidea on myös ihana. Oikein hävettää, miten etäinen olin äitini kanssa teininä ja opiskeluaikojen alussa, mutta nyt meistä on tullut paljon läheisemmät, vaikka asunkin 2000 kilometrin päässä. Eteläeurooppalaisten perheiden tiiviistä väleistä on kyllä paljon opittavaa.

    Tykkää

    1. Voi kiitos Sunna, tämä oli tosi ihana palaute 🙂 .
      Ja toisaalta; mun mielestä on ihana (Suomessa), että ymmärretään jos omaan perheeseen on syystä tai toisesta myös etäisemmät välit. Tämä on upea systeemi silloin, kun kaikki tulevat toimeen keskenään eikä taustalla ole mitään ikävää, mutta voin kuvitella, että jos lapsuus ei ole ollut helppo ja hyvä tai haluaa ottaa pesäeroa perheeseen, se ei ehkä ole ihan helppoa.

      Tykkää

  2. Tessa

    Mä oon kyllä vähän kadehtinut samaa Briteissä. Luulen että meidän kaupunki on sellainen mistä ei hevillä lähdetä, tosi vahva paikallisidentiteetti. Epäilen että siksi sukupolvet ovat niin tiiviisti yhdessä kun asutaan lähekkäin. Sanoin, että kadehtinut, mutta toisaalta en vois kuvitellakaan asuvani samalla paikkakunnalla omien saati sitten appivanhempieni kanssa!

    Tykkää

    1. Kyllä, paikallisidentiteetti varmasti merkitsee paljon eikä tuolla ”meillä päin” juuri ole sitten muuta kuin se perhe. Meillä on tällä syksyllä edessä ensimmäinen kerta kun olemme perheen kanssa vain ”me”, ei mitään tukiverkkoja (jollei ystäviä lasketa). Jännittää – miltähän espanjalaisten perhekeskeisyys silloin näyttää?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s