Varmasti eniten meidän Espanjaan muuttoon liittyen on kyselty koulusta: millaista siellä on, miten pojat viihtyy ja saan aina silloin tällöin sähköpostia, jossa kysytään konkreettisia käytännön neuvoja. Olen kyllä siinä loistava, me oltiin niin ulapalla ilmoittautumisprosessista että voin kertoa ainakin miten hommaa ei kannata hoitaa. Nyt takana on jo 2/3 ensimmäistä lukuvuotta; täällä lukuvuosi on jaettu kolmeen, eli pojilla on kolme kirjaa joista kaksi on nyt kahlattu läpi ja viimeistä viedään. Täällä koulu loppuu vasta juhannuksen korvilla ja nyt kun pääsiäislomakin on takana, ei pitkiä vapaita enää tule väliin. Meillä lapsissa näkyy kyllä se, että viiden tunnin koulupäivät puolen tunnin välitunnilla tuntuvat rankalta – kyse on tietenkin varmasti eniten vieraasta kieliympäristöstä, melusta, toimintakulttuurista ja sellaisesta yleisestä tsemppaamisesta, mitä kouluarki vaatii, mutta saas nähdä miten poikia saa motivoitua viimeisen kolmanneksen ajaksi.

Eilen oli todistustenjako, jonne tällä kertaa menin valmistautuneena. Mutta nyt jokainen vanhempi kutsuttiinkin erikseen keskustelemaan opettajan kanssa. Molemmat pojat saivat hurjasti hyvää palautetta. He kuulemma puhuvat jo varsin hyvin espanjaa koulussa ja ymmärtävät oikein hyvin ohjeita – kotona en tietenkään kuule, kuinka kielitaito kehittyy, mutta keskimmäinen kyllä ”möläyttelee” asioita espanjaksi jatkuvasti. Esikoinen oli päässyt jopa läpi luonnontieteet espanjaksi, ja petrannut matematiikkaa (jossa tehtävät ovat täällä tokalla luokalla pitkälti sanallisia) sekä englantia. Yhä kaksi ainetta (yhteiskuntatieteet ja espanja) jäävät alle läpipääsyn, mikä tarkoittanee toisen luokan kertausta, mutta hän on kyllä edistynyt huikeasi. Eskarin viimeisellä oleva lapsonen taas on kuulemma oppinut paljon tunneilmaisua espanjaksi, on pidetty luokkakaveri… mitä nyt rugbyharrastuksensa takia ei aina ymmärrä, että välitunnilla pelataan vain jalkapalloa.

Molemmilla pojilla on myös luokkaretket luvassa huhtikuussa. Esikoinen pääsee parin tunnin ajomatkan päähän arkeologiseen museoon, eskarilaiset viedään hieman lähemmäksi maatilalle. Kummankin retkipäivä kestää kokonaisen työpäivän verran, mikä jännittää etenkin äitiä. Miten ne pärjäävät melkein aamukahdeksasta iltakuuteen vain espanjankielisessä seurassa? Kummankin retki myös maksaa 30 euroa. Tämä ei meidän budjettia romuta, mutta olin niin tottunut Suomen tasapuoliseen systeemiin, että viikon varoitusajalla ilmoitettu 30 euron retkimaksu tuntui aika kovalta, varsinkin kun ottaa huomioon paikallisten keskipalkat. En tiedä, olisiko retkelle jokin vaihtoehto, sillä sitä ei missään monisteissa ole meille esitelty. Sen sijaan pitkät listat sallituista ja kielletyistä ruoista ja vaatteista on tullut: ei lippiksiä, mieluiten voileipiä!

Ja vaatteista puheenollen… Nuo betonipihat! Näiden 5-6-vuotiaiden välituntileikit ovat ilmeisen rajuja, juuri sitä jalkapalloa ja opettajan mukaan kuulemma loputonta juoksemista, ja sen takia keskimmäinen on kuukauden sisällä onnistunut rikkomaan yhdeksät housut polvista. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa kun ehjissä housuissa kouluun lähtenyt poika palaa resupekkana kotiin. Kun kokemusta muusta ei ole, en osaa sanoa onko Suomessa hajoavien vaatteiden prosenttiosuus näin korkea. Kun otetaan huomioon etten ole itse mikään innokas paikkaaja, niin toivon että tämä on vaan vaihe. Tosin tämän kuun aikana siirrytään varmasti käyttämään shortseja, en sitten tiedä millaisia vammoja on luvassa.

Siinäpä viimeiset kuulumiset lasten koulumaailmasta. Se ei ole pelkkää auvoa vaan olemme nähneet, että ulkopuolelle jättämistä ja muutakin kiusaamista tapahtuu täälläkin, vanhemmat stressaavat lastensa numeroita (ja raivoavat niistä opettajalle – kaikkien muiden edessä, kun asiaa ei voi hoitaa ”hienotunteisesti” Wilman kautta) ja koulun kuri, johon kuuluu nurkassa seisottamista ja muita julkirangaistuksia, tuntuu yhä oudolta. Mutta pääasiassa olemme olleet ja olemme yhä hyvin tyytyväisiä. Näillä resursseilla he tekevät todella hienoa työtä, isojen lapsiryhmien kanssa. Ja ne vanhempien Whatsapp-ryhmät? Voi apua. Nyt on noin 300 viestin verran pohdittu, minkälaiset valokuvat lapsista laitetaan nyt viimeisen esikouluvuoden jälkeen opettajalle lahjaksi annettavaan valokuva-albumiin; onko kaikilla koulupuku vai voiko kuvassa lapsella olla vaikka tavallinen t-paita.