BARCELONAN HERKKUPALAT

Alle kahdessa vuorokaudessa Barcelonassa ehtii paitsi nähdä nähtävyyksiä, myös syödä. Oikeastaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä ruokapainotteisemmiksi tulevat reissutkin. Ja painavammaksi itse matkaaja. Tällä kertaa nautin myös erityisen paljon majoituksesta, joka poikkeuksellisesti oli hotellissa eikä AirBnB:ssä – ja kaiken lisäksi sain olla siellä täysin yksin. En sitten malttanut edes nukkua, niin ihmeelliseltä tuntui se, että oli noin 15 neliötä omaa tilaa, ei ketään huutamassa äitiä, ei sotkuja siivottavana eikä ketään, kenen takia olisi pitänyt hyssytellä. Erityisen paljon vietin aikaa hotellin upeassa, smaragdinvihreillä tiileillä tehdyssä kylpyhuoneessa ja sen sadevesisuihkun alla (ihan jo siitä syystä, että saimme juuri yhdeltä kuukaudelta 200 euron sähkö- ja vesilaskun, mikä hillitsee kylpemishimoja kotona…).

Majoituin erittäin hyvällä sijainnilla, aivan Plaza Catalunyan kulmilla Praktik Ramblalla. Olin vähän hysteerinen etukäteen, koska kaipaan hiljaisuutta yöunille, mutta onneksi keskeisestä sijainnista huolimatta hotelli oli erittäin rauhallinen. Itse asiassa mun huoneessa oli vain pienet ikkunat sisäpihalle ja nekin verhoin peitetyt, eli mitään maisemia ei näkynyt – ja se sopi minulle täydellisesti. Hotellin arkkitehtuuri ja sisustus olivat kerta kaikkisen hurmaavat ja 135 euroa kahdelta yöltä erittäin kohtuullinen hinta ottaen huomioon palvelu, paikka ja superpehmeät sängyt. Jos palaan Barcelonaan, palaan ehdottomasti Praktikiin, jonka upea terassi pääsee varmasti aurinkoisella oikeuksiinsa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten se ruoka. Barcelonassa tuntui joka korttelissa olevan yksi törkeän hienosti sisustettu ravintola ja kaksi viettelevää leipomoa. Ruokatarjonnan suhteen kaksi vuorokautta ei siis riittänyt mihinkään, onneksi tosin en itse joutunut tekemään päätöksiä ravintoloiden suhteen koska valinnanvaraa oli liikaa. Hintataso tuntui hieman korkeammalta eteläiseen Espanjaan verrattuna, mutta oli yhä täysin maltillinen verrattuna Suomeen. Verrattuna Madridiin ja Sevillaan tarjonta oli monipuolisempaa ja kansainvälisempää, mikä oli iloinen yllätys sillä – älkää kertoko espanjalaisille – olen vähän kyllästynyt tapaksiin.

Ensimmäisenä päivänä mut vietiin lounaalle Flax & Kale-nimiseen paikkaan, joka on suunniteltu etenkin ”fleksitariaaneille”. Paikan hipsteristatus tuli selväksi heti ovella: sisustus oli viimeisen päälle, henkilökunta tyylikkäänä mustissa, asiakkaat lähinnä naisia joko joogamattojen tai paikalle pakotettujen poikaystävien kanssa ja kaikki valokuvasivat ruokaansa. Minäkin, totta kai. Mutta tällaiselle kalaa syövälle huonolle kasvissyöjälle paikka oli aivan taivas. Alkuun rapeita nimikkolehtikaalisipsejä (koska mikä vaan maistuu hyvältä kun on tarpeeksi rasvaa ja suolaa) sekä terveellisiä mehuja, sitten tonnikalahampurilainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruoka oli todella hyvää. Jos nyt Michelin tähtiä ei ihan tuolla esityksellä saa, niin se jokaisesta suupalasta vartaloon virrannut fiilis että ”nyt syön terveellisesti, vitamiineja, antioksidantteja, wuhuu!” kompensoi kaiken. Ja siis tosi hyvää se silti oli, ei ihme, että paikka on niin suosittu. En usko, että pöydän varaaminen on pahaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kuitenkin yksi asia, johon terveellinen ajattelu ei kovin hyvin sovi. Näin mun mielestä. Jälkiruoat. Tuolla kokeiltiin useampia eri jälkkäreitä, mutta kaikissa oli ikävä proteiinipatukan sivumaku ja oikeastaan kaikki leivokset jäivät meiltä kesken. Eli satsatkaa ”suolaiseen”, vaikka tuolla olivat mausteet ja yrtit oikein kivasti tasapainossa.

Illalla mut vietiin El Nacionaliin. Paikka on alunperin ollut kahvila ja teatteri 1800-luvun lopussa ja sen jälkeen toiminut tehtaana, varastona ja autokorjaamona ja nyt siitä on uudistettu upea, useamman ravintolan kokonaisuus. Sisustus on aivan viimeistä piirtoa myöten mietitty ja itselleni ensimmäinen reaktio oli lähinnä, että nyt rahastetaan turistia (vähän niin kuin koin Madridin Mercado San Miguelissa). Fiilis vahvistui, kun kävimme ensin nauttimassa drinkit ja pahoja pinxtoja yrmeällä palvelulla baarin puolella. Luulin myös kanaa turskaksi ja pääsin taas vaihteeksi tekemään vaikutuksen illallisseuraan sylkemällä ruokani pois, mutta sitten pääsimme pienen odottelun jälkeen La Llotja-kalaravintolan puolelle…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolassa toimi kaikki alusta lähtien. Lumoavan ulkoasun lisäksi palvelu oli mutkatonta ja ystävällistä, paahdettu leipä tomaatilla ja oliiviöljyllä ihana tapa aloittaa ateria, viini hyvää. Muu seurue tilasi mm. ostereita ja kanaa ja itse päädyin syömään toisen kerran saman päivän aikana tonnikalapihvin ja ratatouillea. Se olikin sitten paras ravintola-annos, jonka olen syönyt ainakin viimeisen viiden vuoden sisällä ja ehdottomasti koko elämän TOP 10:ssä. Ratatouille, jossa hienoksi pilkotut kasvikset olivat täydellisessä symbioosissa tomaattikastikkeen, suolan ja oliiviöljyn kanssa: mikä tasapaino, miten hyvältä voikaan vitsi vihannekset maistua! Ja tonnikala, jonka paistamisessa tai ainakin syömisessä olen jo asiantuntija. Täydellinen rapea, grillattu pinta ja sisältä pehmeä, mehukas, hieman raaka. Jos olisin kehdannut, olisin tilannut saman annoksen uudestaan mutta tyydyin jälkiruokaan, joka ei sekään ollut hullumpaa.

Seuraavana päivänä syöminen jäi valitettavasti vähän sivuosaan, sillä kiireessä piti ehtiä  nähdä kirkko ja kaveri – kiitos vain Marelle lounasseurasta! Koska emme osanneet päättää paikkaa ja meillä oli myös lukottoman pyörän dilemma, päädyimme syömään ulos Blu Bariin. Maren meksikolainen pizza ja mun paputacot vaikuttivat oikein OK mätöltä. Ei mikään mieletön makuelämys mutta helppo tapa saada vatsat täyteen mausteista ja maukasta ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkiruoalle paikallisopas vei mut yhteen Barcelonan useammasta Chocolate Box-kahviloista, jonka jäätelö on kuulemma myös erittäin hyvää. Nyt ei viitsitty tuulessa ja viimassa kokeilla sitä vaan testasin laajan leivos-,kakku- ja herkkuvalikoiman osalta porkkanakakun ja hyväähän se oli. Nälkä ei Barcelonassa jäänyt, koko paikka on yhtä ihanaa ravintolaa ja ensi kerralla varaankin viikon siihen, että voin fiilistellä läpi ainakin kolme ateriaa päivässä. Buen provecho!

3 kommenttia artikkeliin ”BARCELONAN HERKKUPALAT

  1. Päivitysilmoitus: KUVAHAASTE: VUOSI 2018 KUVINA – Periaatteen Nainen

  2. Päivitysilmoitus: PETTYMYS BARCELONASSA – Periaatteen Nainen

Jätä kommentti