Meillä on nyt… en edes muista kuinka kauan… no suunnilleen koko marraskuun ollut taas hoitokoira. Curro on seniorisarjan ”yorkshirenterrieri”, lainausmerkeissä koska se ei nyt aivan puhdas rotuvalio taida olla. Currohan on kolmas fostertapaus, Simon ja Minin jälkeen. Curro päätyi meille ex tempore-päätöksellä, kun olin aikonut mennä tarhalle, mutta syysmyrskyn takia en lähtenyt sinne ja tuli olo, että jotain pitäisi tehdä. No, haettiin sitten Curro meille hoitoon. Curro oli viettänyt jo tovin tarhalla, mutta koska se on vanha pappa, varmaan yli 10-vuotias, ei sen paikka ole kylmällä koiratarhalla. Tai eihän yhdenkään koiran ole, mutta itse ainakin säälin erityisesti pentuja ja vanhuksia, joille syys-talven olosuhteet voivat käydä kohtaloksi.

Curro olikin aika raihnainen meille tullessaan, jos se ei nytkään ole mikään nuori ja vetreä. Hetken kuitenkin epäiltiin, onko Curro sittenkin tullut saatto- eikä sijaishoitoon. Varsinkin, kun heti kättelyssä jo sairastetun erlicchian päälle koiraparalle tuli joku kennelyskän tapainen köhä ja sydämestä löydettiin sivuääni, joka sai eläinlääkärin pyörittelemään huolestuneena päätään. Nyt koiralta on poistettu kolme hammasta (eli puolet suunnilleen jäljellä olevista hampaista), se on syönyt pitkän lääkekuurin, saanut rokotteita ja lääkkeitä koko elämänsä edestä sekä herkullista kotiruokaa, joka ei kyllä vielä ole muuttunut massaksi nelikiloisella kaverilla.

Currito Burrito on ollut harmiton hoitokoira, joka viihtyy lähinnä sohvalla tai poikien legoleikin keskellä tuijottamassa tyhjyyteen. Tälläkin hetkellä se istuu kuninkaallisesti keskellä mattoa ja tuijottaa seinää. Haastetta on ollut sisäsiisteyden kanssa, sillä emme tiedä Curron historiasta mitään – sen verran voi päätellä, että kovin kilttejä sille ei ole oltu sillä kosketusta Curro on pelännyt alusta asti ja vasta nyt reipastunut ja rohkaistunut nauttimaan rapsutuksista. Sisäsiisteydessäkin on edistytty huikeasti ja pissoista enää noin 20 % lirahtaa sisälle. Vaikka välillä sitä miettii, mitä järkeä tässäkin on – varsinkin, kun koirat eivät lopu vaikka hakisin ne meille yksi kerrallaan hoitoon – niin Curron lisääntynyt luottamus ja iloisuus palkitsevat.

Ylihuomenna onkin Curron suuri päivä, sillä hän lentää muutaman lajitoverinsa kanssa Suomeen odottamaan loppuelämän eläkekotia. Curro ja hänen kaverinsa ovat adoptoitavissa Espanjan katukoirat ry:n kautta. Jos muuten haluatte Suomessa auttaa eikä esimerkiksi elämäntilanne salli ikuista sitoutumista tai adoptio ei muuten vaan huvita, niin Suomeen kotihoitoon tuleville koirille kaivataan paljon hoitokoteja. Nämä siksi, että paras, ikuinen koti koiralle löytyy parhaiten kun se on jo paikan päällä Suomessa ja reaktiot eri ilmiöihin, kuten lapsiin tai muihin koiriin, voidaan nähdä paikan päällä. Tarhaoloissa on vaikea tehdä kovin tarkkoja luonneanalyyseja, sille siellä kaikki koirat ovat enemmän tai vähemmän surkeita, hellyydenkipeitä, stressaantuneita jne. Erityisesti kaivataan hoitokoteja vähän isommille koirille (siis keskikokoisille, sellaiselle labbiksen kokoisille, ei millekään poneille). Jos siis on sellainen fiilis, että haluaa tehdä jotain ja ehkä kokeilla koirallista elämää, niin suosittelen lämpimästi. Ja nyt kun huomenna Curro lähtee odottelemaan lentoaan Suomeen, tulee lauantaina tilalle… Trombo!