SUNNUNTAI MADRIDISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan suuntasimme Prado-museon kulmille, josta EDP Medio Marathon Mujeres-puolimaraton lähti liikkeelle. Olin jo hyväksynyt roolini kannustusjoukoissa siinä vaiheessa, kun lokakuun alussa alla oli kuukausi ilman urheilua ja yhä tukkoiset keuhkot (ja kestoflunssa senkun jatkuu…), mutta kieltämättä lähtöviivalla harmitti. Fiilis oli hyvä, järjestelyt sujuvat ja ennen kaikkea se juoksufiilis tarttui myös katsojiin. Ehkä ensi syksynä? Kun ystäväni starttasi satojen muiden juoksijoiden kanssa reilu 21 kilometrin reitille, lähdin kävelemään heidän perässään ihaillen heräilevää suurkaupunkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolimaratonin reitti kulki ohi kaikkien keskeisten turistinähtävyyksien. Oikaisin itse 10 kilometriä, nautin matkalla kahvin ja valokuvasin syysaamun kirpeydessä. Kello 10.30 olin kävellyt puolimaratonin maaliviivalle, ohi upean El Palacio Real-kuninkaanlinnan (jossa olen käynyt silloin vuosituhannen alussa ja ollut oikein vaikuttunut paikasta), ehdin poiketa matkalla myös kirkossa ja tutustua El Rastron kirpputoriinkin. Luultavasti jonkinlainen ennätys siinä, kuinka monta turistinähtävyyttä ehdin parissa tunnissa kiertää – tällä kertaa määrä voitti laadun, ensi kerralla sitten perehdytään paikkoihin paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän lauantaista kertovan postauksen kommenteissa Madridia epäiltiin pönöttäväksi museokaupungiksi, eikä se maine ehkä aivan tuulesta temmattu ole. Siellä on monumentteja vaikka muille jakaa, ja onhan museot, kirkot ja kaikki historialliset kohteet enemmän tai vähemmän oleellinen osa Madridin vierailua. Toisaalta kaiken sellaisen klassisen turistipöhinän päälle on persoonallisia kaupunginosia, ravintoloita ja kahviloita joka makuun, kulttuuria ja öisillä kaduilla tarjoiltuja mojitoja. Barcelonassa olen käynyt vain muutaman tuskaisen kuuman kesäpäivän verran, pyörien lähinnä pienessä huppelissa Ramblasilla (kyllä, tiedän, ei paras tapa tutustua kaupunkiin) ja jostain syystä näistä kahdesta valitsen aina mieluummin Madridin. Barcelonakin tulee saamaan vielä uuden mahdollisuuden multa – tai minä Barcelonalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystäväni selvisi maaliin komealla ajalla ja olimme molemmat fiiliksissä matkan varrella kannustaneista paikallisista sekä osallistujien kesken vallinneesta tsemppihengestä. Menimme huoneistollemme lepuuttamaan jalkoja ja keräämään voimia, ja jatkoimme sitten sisukkaasti lounaan kautta yhteen lempimuseoistani, Reina Sofíaan. Sattumalta sunnuntai-iltapäivällä sisäänpääsy oli ilmainen, joskin kiertely oli rajoitettu muutamiin näyttelyihin. Niitäkään emme ehtineet 1,5 tunnissa tarkastella kunnolla, joten vanhat muistikuvat siitä, että Reína Sofia vaatii ainakin puoli päivää piti paikkansa.

Sekä Reína Sofia että toinen Madridin ”suurista”, El Prado, ovat mun suosikkimuseoiden TOP 5:ssä. Itse varaisin molempien läpikäymiseen vähintäänkin neljä tuntia, hyvät eväät ja vielä lisäaikaa museokauppaan, mutta tiedän etteivät kaikki fiilistele museoita ihan yhtä suurella sydämmellä. Ja se on ihan okei: Madridissa on muutakin tekemistä! Reina Sofíasta löydät Dalít, Mirot ja Picassot, Pradosta paljon Goyaa. Itselleni on jäänyt mieleen myös Reina Sofían kiehtovat, vaihtuvat näyttelyt, erityisesti valokuvataiteen puolella. Madridin taidetarjonta tuntuu olevan loputonta, seuraavalla kerralla täytyy kokea myös Thyssen-Bornemisza sekä paikallinen luonnontieteellinen. Niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikaisen museokierroksen jälkeen piipahdimme vielä Madridin upeassa keskuspuistossa Parque El Retirossa, joka on jälleen kerran yksi niistä paikoista jossa voisi kierrellä koko päivän. Lokakuun loppu oli täydellinen ajankohta vierailla täällä Espanjan keskipisteessä. Sopivan lämmintä muttei liian kuuma, suurimmat turistimassat kadonneet, luonto yhä kauniina ja majoitus kohtuuhintaista. Lista tehtävästä ja nähtävästä seuraavalle visiitille kasvoi entisestään, joten istunen pian uudestaan junassa matkalla Madridiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2 kommenttia artikkeliin ”SUNNUNTAI MADRIDISSA

  1. Jenni

    Itse kaupungissa useamman vuoden asuneena olen niin fiiliksissä tästä ja edellisestä postauksesta! (Tähän sydämiä) Rakastan Madridia ja siellä olen viettänyt lukuisia elämäni tähtihetkiä. Enää en siellä haluaisi asua, koska se tuntuu liian suurelta, mutta tasaisin väliajoin pääsen sinne onneksi käymään. Ps. Asuin ennen ihan samoilla kulmilla kuin missä teidän airbnb sijaitsi. Täytyy sanoa, että tunnen itseni onnekkaaksi 😉

    Tykkää

    1. Mulla on Madrid ehdottomasti toivelistalla, kun mietitään tulevaisuuden kotikohteita. Tosin hieman kesien kuumuus ja kaukainen matka merelle pelottavat, muuten en keksi juuri mitään negatiivista – suurkaupunkifiilis on mulle puhdasta plussaa. Hieno kaupunki!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s