MIETTEITÄ MAROKOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Veimme lauantaina luonamme vierailevat mummot Marokkoon. Matka Afrikkaan on helppo – sehän on ihan kädenulottuvilla muutenkin, kapeimmillaan Gibraltarinsalmi on vain 14 kilometriä. Ilmeisesti jotkut hullut uivat sen yli harrastusmielessä. Ja toiset epätoivoissaan. Kävimme samalla hyväksi todetulla päiväkierroksella kuin tammikuussa. En siis nyt uudestaan raportoi Herkuleen luolasta tai Kasbah-museosta. Ajatuksetkin olivat tällä reissulla hyvin samanlaisia kuin viimeksi.

Olemme tutustuneet täällä La Líneassa mieheen, joka on töissä Guardia Civilissä, Espanjan kansalliskaartissa. Tämän sotilaallisen organisaation työntekijät suorittavat esim. rajavalvontaa ja työskentelevät terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Historiallisesti Guardia Civilin maine Francon kansalliskaartina ei varsinaisesti imartele, ja toisaalta myös tänäkin vuonna on raportoitu epämääräisistä pahoinpitelyistä ja kyseenalaisista toimintakeinoista. No, meidän tuntemamme tyyppi on mukava, joskaan ei mikään erityisen leppoisa kaveri, ja ennen kaikkea kertonut paljon sellaisia asioita joiden jälkeen oma pohjoismaalainen passi on entistä rakkaampi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän oli tarkoitus syksyllä päästä valokuvaajaystäväni kanssa mukaan seuraamaan Tarifan rannikolle laittomien maahantulijoiden ja huumekaupan torjuntaa. Ei-lainkaan-yllättäen kutsu peruttiin (noh, oltiinhan me vähän epämääräinen kaksikko). Toisaalta täällä sekä laiton maahantulo että huumekauppa ovat läsnä arjessa muutenkin. Olemme tottuneet rajavartioiden veneisiin, satunnaisiin helikoptereihin sekä uutisiin Tarifan rannoille huuhtoutuneista hukkuneista. Nyt tilanne tuntuu rauhoittuneen niistä ajoista, kun päivittäin maihin yritti lähes 500 tulijaa vastapäiseltä mantereelta.

Ja vaikka huumeiden salakuljetus Afrikasta ja laiton maahantulo ovat eri ongelmia, ne kaikki kytkeytyvät yhteen. Olen kerran itse osunut paikalle, kun huumeita heitettiin rannalle kumiveneestä ja paikalle säntäsivät poliisit pyssyineen. Yleinen tapa on kuulemma saapua vesijetillä rannikolle kyydissä muuli, jolla on reppu täynnä kamaa. Sitten muuli heitetään mereen ja jätetään yksin uimaan rannalle. Osa jää tietenkin kiinni, mutta tarpeeksi iso osa pääsee maihin jotta homma kannattaa. Aina löytyy joku, joka tarttuu tähän melko vaaralliseen tehtävään.

En vieläkään jaksa uskoa, että kukaan lähtisi ylittämään tuota vesialuetta ihan vain huvikseen. Kyllä, varmasti paremman elämän perässä, mutta en osaa paheksua sitä ratkaisua. Jos itse olisin äiti maassa, jossa lasten tulevaisuus näyttäisi ankealta ja ahdistavalta, lähettäisin varmasti omat poikani parempien mahdollisuuksien maahan. Jos vain voisin. Marokossa kolmannes nuorista on työttömiä. En osaa kuvitella miltä tuntuisi olla siinä elämänvaiheessa, että pitäisi itsenäistyä ja ehkä päästä perustamaan oma perhe, mutta siihen ei olisi mitään taloudellisia mahdollisuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Guardia Civil-kaveri kertoi, lähes vitsimuotoisesti, mistä erottaa onko rantatuneessa kumiveneessä marokkolaisia? No siitä, että marokkolaiset juoksevat. Muiden Afrikan maiden kanssa Espanjalla ei ole palautussopimusta, mutta laittomasti maassa olevat marokkolaiset palautetaan meren yli. Täällä meidän kaupungissamme on itse asiassa hyvin vähän ihmisiä, jotka voisi ulkonäön perusteella päätellä marokkolaisiksi. Maahanmuuttajat, jollei lasketa Gibraltarilla työskenteleviä expatteja, puuttuvat katukuvasta. Eksoottisempaa oli ennen, kun kävi vaikka Itiksessä. Ilmeisesti reitti jatkuukin yleensä pohjoiseen siitä, kun on päästy maihin. Madridissa afrikkalaisia näkyi katukuvassa paljon enemmän ja keskustelu paikallisen taksikuskin kanssa paljasti, että suhtautuminen oli melko kielteinen. Ryöstely ja rikollisuus kuulemma rehottivat, juuri kodittomien maahantulijoiden toimesta. Toisaalta Madridissa marokkolaisia tai afrikkalaisia suurempana ongelmana kuulemma pidetään Latinalaisesta Amerikasta saapuvia maahanmuuttajia.

Tanger oli meille jälleen positiivinen kokemus. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä. Toisaalta yhteiskunnan miehisyys näkyi vahvasti niillä alueilla, missä me liikuimme. Lähes kaikki työntekijät olivat miehiä. Ravintoloissa, kaupoissa, kaduilla. Kahvilat ja ravintolat olivat muutamaa perhettä lukuunottamatta miesten valtakuntaa. Naiset kävelivät asioillaan usein pareina tai lapsineen, mutta muuten ympäristö oli varsin miehinen. Nuoret miehet olivat jopa liikuttavan samanlaisia veryttelyasuissaan ja ”futistukissaan”, vähän tylsistyneen oloisina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tahdon tutustua Marokkoon vielä paremmin. Odotan myös innolla, kun kuulen taas tuttavamme toisinaan aivan uskomattomilta kuulostavia tarinoita heidän arkisista työpäivistään. Miten kaukaiselta tällaiset asiat tuntuivat Suomessa ja nyt elämme kaupungissa, jossa liikkuvasta rahasta arviolta kolmasosa tulee huumebisneksestä. Eikä se näy arjessa sen kummemmin. Täällä alkaa ymmärtää entistä paremmin, miksi monet valitsevat sen laveamman tien, kun töitä – ainakaan sellaisia, mistä maksettaisiin palkkaa – ei ole tarjolla, ja kuinka ainutlaatuinen yhteiskunta Suomi on ollut sosiaaliturvan, ilmaisen koulutuksen ja vapaan liikkuvuuden ansiosta. Ja toivottavasti on sitä jatkossakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3 kommenttia artikkeliin ”MIETTEITÄ MAROKOSSA

  1. Tuula Westra

    Muutin Espanjasta Marokkoon, menin avioon siella, uskomattoman ihanat 4 vuotta, kiersin koko maan, vanhat kaupungit, medinat, ruoka, ihmiset, ilmat, kaikkea on ikava.

    Tykkää

  2. Jenni

    Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta postauksesta! Itse en ole Marokossa käynyt eikä ole koskaan niin kiinnostanutkaan jostain syystä, huonon lisäksi olen kuullut hyvääkin! Mutta La Lineassa tuo Afrikan läheisyys tuntuu vielä vahvemmin kuin muualla etelä rannikolla tämän perusteella.

    Vaikka tämä olikin vain sivujuonne postauksessasi, niin jäin miettimään miksi madridilaisen taksikuskin mielestä Etelä-Amerikkalaiset ovat suuri ongelma?

    Tykkää

  3. Kiitos! Olipa kiinnostava postaus. Hurjaa, että Afrikan ja Euroopan välinen huumekauppa näkyy jollakin lailla teidänkin arjessanne – toki maantieteellinen läheisyys ei yllätä, mutta se että olet itsekin eksynyt rannalle kesken ”actionin”. Kiinnostava seikka tuokin, ettei siirtolaisia sijainnista huolimatta juuri näy teidän kulmillanne.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s