SYKSYN MERKIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä asti kun juhannuksena tultiin Espanjaan, on täällä satanut ehkä neljä kertaa? Odotamme kyllä loppuvuodelle niitä tulvia, joiden takia viime vuoden joulukuussa paikalliset eivät päässeet töihin ja Gibraltarin vuoren rinteeltä olisi voinut harrastaa koskilaskua suoraan Välimereen, mutta toistaiseksi sateet ovat olleet niin maltillisia, ettemme ole ehtineet edes ikävöidä saappaita.

Aamuisin on usein niin sankka sumu, että emme näe edes suoraan ikkunan takana olevia puita. Pyykit eivät meinaa kuivua parvekkeella, siinä missä kesällä saattoi pestä vaikka kolme koneellista päivässä. Sisälläkin on kosteaa ja kylmää – tasaista sisälämpötilaa ei oikein osannut arvostaa Suomessa tarpeeksi. Ja ulkona tuulee! Tänään totesin päiväkahvilla, että shortseilla ei taida enää pärjätä. Hullut lapset kävivät kyllä perjantaina pulahtamassa meressä, mutta saavat siitä varmaan jonkun kuolemantaudin vielä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rahtilaivan takana Marokko ja Jbel Musa, Mooseksen vuori

Eilen ajoimme Europa Pointiin ja matkalla oli pakko pysähtyä ihailemaan näkyä, johon en koskaan kyllästy: delfiiniparvet Välimerellä. Lapsena suurin haaveeni oli asua jossain, missä voisin nähdä delfiinejä luonnossa – ja tämä oli toinen kerta kun näin niitä rannalta käsin, viimekesäisen delfiiniretken lisäksi. Kesällä aivan oman uimarantamme edustalta bongattiin miekkavalaitakin, mutta ne ovat tainneet nyt muuttaa muille vesille. Delfiinien liikkeistä en tiedä, mutta Sandy Bayn edustalla uineet parvet olivat lumoava näky. Ne menivät lähes kosketusetäisyydelle suppaajista ja kihisin kateudesta: olen itsekin käynyt samassa paikassa suppaamassa, miksi en voinut nyt olla merellä noiden upeiden otusten keskellä?

Tuntuu hieman tyhmältä puhua viilenevistä ilmoista, kun päivisin lämpötila saattaa yhä kohota kolmeenkymmeneen asteeseen. Mutta kyllä sen tuntee täälläkin, syksyn, vaikka siitä puuttuukin pimeys, lehdet ja vielä toistaiseksi ne rankkasateet. Kyllä niitäkin on luvassa ja kohta Espanjassa kahlataan kuten Espoossa. Tämä oli oikeastaan vain tällainen sääraportti ja päivitys siitä, millaisen luonnon keskellä elämme. Toivottavasti tähän ei koskaan ala suhtautua itsestäänselvyytenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kuvassa näkyy kaksi mannerta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s