Kun minulta pyydetään todistusaineistoa kotikaupungimme rähjäisyydestä… no, minähän annan sitä! Todettakoon nyt ihan ensimmäisenä, että La Línean rähjäisyys ei oikeasti häiritse meitä edes hirveän paljon. Minä pidän tästä kaupungista todella paljon – olen siitä kirjoittanut aiemmin esim. täällä – ja osittain juuri sen ”autenttisuutensa” ansiosta. Olen asunut paljon köyhemmissäkin ja kurjemmissakin kaupungeissa, ja oikeastaan La Línea muistuttaa paljon Latinalaisesta Amerikasta. Tietenkin kapeat ja yleensä enemmän tai vähemmän rikkinäiset kadut sekä roskat ja koirankakat aiheuttavat logistisia haastetta kun liikutaan välillä rattaiden kanssa, mutta noin yleensä en siis kulje päivät pitkät ympäriinsä järkyttyneenä likaisuudesta tai ränsistyneisyydestä.

Henkilökohtainen suosikkini…

…hengenvaaralliset sähköviritelmät!

Sille on kuitenkin ihan oma Facebook-ryhmänsä (tai oikeastaan useampakin), kuten tämä, jossa yritetään tuoda esille kaupungin hajoamista käsiin ja herätellä pormestari Juan Francoa, josta mulla ei oikeastaan ole mitään mielipidettä. Asumme kaupungintalon vieressä ja saamme parvekkeeltamme seurata, kun tasaisin väliajoin pihalla osoitetaan mieltä. Meille Juan Franco on se tyyppi, joka moikkaa matkalla leikkipuistoon. Paikalliset ainakin ovat tyytymättömiä enkä voi heitä syyttää: Me olemme täällä vain käymässä, emme ”jumissa”, mutta turhautuisin varmasti jos todistaisin oman kotikaupungin rappiota. Koska, kaikesta kauneudestaan huolimatta, voidaan puhua rappiosta.

Tilastot tietenkin puhuvat puolestaan: La Línea on esimerkiksi Espanjan saastunein kaupunki (tähän tietoon paikallinen tuttavamme totesi hyvin lakonisesti, että onpa mukava olla ensimmäinen edes jossain…). Syyt ovat ihan selkeät: koko kaupunki on rakennettu osittain jollekin jättömaalle, naapurissa on öljyjalostamo, Gibraltarille kulkeva liike jumittaa juuri La Líneassa ja sen lisäksi on rahtilaivat salmen molemmilla puolilla (jos et vielä pode tarpeeksi maailmantuskaa, suosittelen tätä Ylellä nähtävää dokumenttia aiheesta). La Línea on myös jaetulla 2. sijalla Espanjan köyhimpänä kaupunkina ja kolmen eniten konkurssikypsän kaupungin joukossa.

Opasteita turisteille (joita ei ole)

Tavallinen talo La Líneassa

Kaupungin työttömyyslukemat huitelevat jossain 50 prosentin kulmilla. Kaupunki pyörii pitkälti huumekaupasta saadulla rahalla – tämä ei ole edes mitään urbaanilegendaa vaan huumeiden vastaista työtä poliisissa tekevän tuttavamme vahvistama fakta, josta kerrotaan myös lehdistössä – eikä siihen puututa kovin suurella innolla, koska jokainen euro on tarpeen. Olen itse joutunut keskelle huumeiden salakuljetusoperaatiota ollessani kävelyllä rannalla, ja poliisien ratsiat, merellä kiertävät rajavartijat ja satunnaisesti päällä pörräävät helikopterit ovat aika arkinen asia täällä. Sinällään huumeidenkäyttö ei näy erityisen paljon katukuvassa, enkä ole koskaan pelännyt täällä siitäkin huolimatta, että myös väkivalta- ja ryöstötilastoissa La Línea on sijoittunut korkealle ja aina kun poistun kotoa olkalaukku avonaisena, on minuutissa joku mummeli nykimässä hihasta että ”hija, nyt sulje se laukku!”.

En edes uskalla ajatella, mitä lähestyvä Brexit aiheuttaa La Línealle. Kun kaupunki kärvistelee jo nyt rahapulassa, mitä käy jos kaikki tuhannet päivittäin rajan yli kulkevat eivät enää pääsekään töihin? Ja kaikki sadat, jopa tuhannet, kaupungissa asuvat expatit lähtevät kun päivittäinen rajanylitys ei suju enää entiseen tapaan? Viime viikolla paikallismediassa kohistiin kuolleista kaksosvauvoista, jotka syntyivät keskosina ja joita ei voitu La Línean sairaalassa pelastaa, vaikka vauvat olisivat oikealla hoidolla selvinneet. La Línean sairaala tulvii, kirjaimellisesti hajoaa käsiin – ja kaupungissa on jo uusi, komea sairaalarakennus, joka on tyhjillään odottanut potilaita jo vuosia. Emme tarkalleen tiedä, mikä on syy sille, ettei sitä ole otettu vielä käyttöön, ilmeisesti rakennus ei täyty kaikkia viranomaisvaatimuksia, mutta tilanne aiheuttaa suurta raivoa lalinealaississa. Ja aivan syystä.

Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu ihan parin kilometrin säteeltä kodistamme, viimeisin naapurikorttelista. Täällä on myös kauniita pihoja ja puistoja, upeita talojakin, mutta nyt pyydettiin näyttämään se ei-niin-pittoreski puoli. Sitä täällä riittää. Paljon tyhjiä tontteja keskellä kaupunkia, vanhojen kauniiden rakennusten välissä, tontteja joilla asuu esimerkiksi villiintyneitä porsaita, hylättyjä leikkipuistoja, kadulle dumpattuja huonekaluja, keskeneräisiä rakennusprojekteja, reikäisiä katuja. Ja sitten toisaalta maailman kauneimmat auringonlaskut, ihana pieni keskusta kahviloineen ja aukioineen ja lämmin, suvaitsevainen ilmapiiri. Tasapaino, monella tapaa.