POIKA JA PINKKI LIPPIS

Heti alkuun se pakollinen disclaimer: Kirjoitan havainnoista noin puolen vuoden eri jaksoissa Espanjassa vietetyn ajan perusteella, ja havainnot perustuvat puhtaasti omiin tulkintoihini arkisissa kohtaamisissa kantaväestön kanssa. Suomessa olen elänyt tyytyväisenä punavihreässä kuplassa, jossa ollaan tuskallisenkin tiedostavia ja puhutaan akateemisin termein siitä, saako lapsi leikkiä intiaania Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvia vai onko se kulttuurista omimista, appropriaatiota, ja niin edelleen. Näin ollen koko kirjoitus on erittäin subjektiivinen eikä erityisen yleispätevä.

Niin.

Olimme kiinakaupassa ja kolmevuotias kuopus halusi vaaleanpunaisen Kaja-lippiksen (jos et tiedä kuka Kaja on niin äkkiä sivistämään itseäsi Ryhmä Hau-haulla!). Tietenkin hän sai sen. Ja kun sanon ”tietenkin hän sai sen”, en tarkoita että lapsi aina jotain halutessaan sen saa, tosin tässä ilmanalassa lippalakki on sen verran tärkeä juttu että niitä on hyvä olla varastossakin ja tämä kahden euron investointi tuntui ihan hyvältä idealta. Mutta siis hän halusi vaaleanpunaisen lippiksen emmekä nähneet mitään syytä lähteä neuvottelemaan lapsen kanssa, olisiko sininen Vainu-lippis sittenkin parempi. Hän oli oikein tyytyväinen lippikseensä. Me olemme tyytyväisiä, ettei hän saa auringonpistosta.

P8144330.jpg
Se pahamaineinen pinkki lippis

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka sukupuolineutraalius ei missään muodossa taida olla vielä suurinta huutoa espanjalaisessa kasvatuskulttuurissa. Lastenvaatteet ovat jaettu tiukasti omille osastoilleen ja värikoodaus on selkeä. Eikä siitä selvästi helposti poiketa. Nimittäin pinkki lippis päässään ylpeänä kulkeva poika on herättänyt paljon kuiskuttelua (espanjaksi, jolloin luonnollisesti ymmärrän sen), osoittelua aikuisten taholta ja hämmästelyä lasten keskuudessa: Onko tuo varmasti poika kun sillä on vaaleanpunainen lippalakki? Nipsu-parka ei tiedosta olevansa sukupuolinormeja rikkova pioneeri vain valittuaan lippiksen, joka sattui häntä miellyttämään tutun hahmon takia.

Tuntematta kovin hyvin paikallisten lasten sielunelämää, tuntuu aina välillä että vaikka täällä lapset ovat elämän keskipiste ja saavat runsaasti huomiota, perheet tekevät paljon yhdessä asioita ja lapsia suojellaan pahalta maailmalta ponnekkaammin kuin Suomessa, on Suomessa lapsilla ehkä hieman vapaampaa valita se oma rooli. Tietenkin teen näitä havaintoja espanjalaisessa pikkukaupungissa, kun Suomessa elimme pääkaupungissa ja jo pelkästään tällä voi olla iso merkitys yleiseen ilmapiiriin. Kuitenkin omien kokemusten perusteella Suomessa on enemmän ”erilaisia lapsia”, pitkätukkaisia poikia, poikamaisia tyttöjä – vaikka nämä nyt kaikki korostavat niitä perinteisistä sukupuoliroolista poikkeavia olemisen tapoja. Ehkä ymmärrätte pointin: Suomessa ei erotu joukosta niin hurjasti, vaikka ei olisikaan sitä ”futistukkaa” pojalla tai vaikka tytöllä ei olisikaan korviksia jo tarhaikäisenä.

P7284116.jpg
Ehdotin Hämähäkkimieskakkua, halusi Pipsa Possun (ei vaan, ei ehdotettu!)

Omilla pojilla on onneksi vahva itsetunto ja toistaiseksi melko selkeä visio minuudestaan, sekä kiinnostuksenkohteet jotka vastaavat pitkälti heidän sukupuolelleen asetettuja odotuksia. Paitsi keskimmäinen, joka tahtoisi tanssitunneille; kävi ilmi, että yhdessäkään kaupunkin kolmesta tanssikoulusta ei ole yhtään poikaa. Ehkä hänenkin on oltava tienraivaaja, tai sitten hän valitsee ryhmäpaineessa vielä sen jalkapallon, joka tuntuu täällä olevan se ainoa oikea valinta pienille pojille. Paikalliset teinit tuntuvat korostavan – vähän kuten ikävaiheeseen kuuluu – mielellään massasta poikkeavuuttaan ja aika usein vastaan tulee kaveriporukka, jossa on monta kikattavaa tyttöä ja yksi tai kaksi sellaiset kliseiset homostereotypiat täyttävää poikaa. En tiedä, esiintyykö paikallisissa kouluissa koulukiusaamista samassa mittakaavassa mitä Suomessa. Koen, että poikien ”eksoottisuus” tuo kuitenkin tietynlaista turvaa: Heidän ei ehkä oletetakaan täyttävän espanjalaislasten kriteereitä pukeutumisessa, käyttäytymisessä tai yleisessä olemisessa.

Lippis on yhä käytössä. Ajattelin sitä, kun luin Emmi Nuorgamin Facebook-sivuilla käytyä keskustelua kirppishenkareista. Emmi jaksaa sitkeästi puuttua rakenteeliseen sukupuolittamiseen ja yhtä sitkeästi jaksavat monet tulla kertomaan, kuinka se on turhasta valittamista ja mielensäpahoittamista, näin on aina ollut, on vain kaksi sukupuolta, ei ketään haittaa kun ei muakaan. Ja tämä ei tosiaan ole meidän perheelle mitenkään omakohtainen ongelma: Tunnumme kaikki viihtyvän hyvin kehoissamme, ja viis veisaamme meille asetetuista odotuksista liittyivät ne sitten sukupuoleen tai mihinkään muuhun ominaisuuteen. Mutta en kuvittele hetkeäkään, ettäkö se kaikilla olisi näin. Siksi mielenkiinnolla odotan sitä, että pääsen syvemmin sisälle espanjalaiseen yhteiskuntaan ja ehkä joskus jututtamaan paikallisia vanhempia, ja tapaamaan ehkä niitä muitakin poikia, joilla on vaaleanpunainen lippis – tuo säälittävä symboli sukupuoliradikalismille.

P8134292.jpg
Jätskinsä sentään ymmärsi valita poikavärissä…

6 kommenttia artikkeliin ”POIKA JA PINKKI LIPPIS

  1. Heini

    Lasten värikoodaus istuu kyllä tiukassa. Täällä Barcelonassakin jossa varmasti useammin näkee lapsilla kaiken pituista tukkaa ja muutakin väriä kuin vaaleanpunaista tytöillä ja sinistä pojilla arvuuteltiin puistossa viime kesänä meidän 1,5-vuotiaan pojan sukupuolta kun jalassa olikin vaaleanpunaiset sandaalit. Nyt sitten mietityttää miten loppuvuodesta syntyvä tyttövauvamme selviää jos sen korvia ei rei’itäkään eikä kukaan kadulla tiedä onko se tyttö vai poika… No jaa, ei muuta kun erilaisuus ja sukupuolineutraalius kunniaan! 🙂

    Tykkää

    1. Toisaalta mä nyt tämän täiepisodin jälkeen totesin, että poikien lyhyt tukka on täällä kaikin puolin kätevä – myös kuumuuden vuoksi – joten se heille sallittakoon; kukaan ei ole erityisesti halunnut pitkää tukkaa.
      Onneksi täällä on noita rusettipantoja, sellainen sitten pienelle päähän :D. Meillä on läheisessä kiinakaupassa kaikkea mahdollista hörhelökrääsää ihan vastasyntyneelle. Ja toisaalta: hän on varmasti aivan ihana, mitä väliä vaikkei se sukupuoli käy heti kaikille selväksi!

      Tykkää

      1. helmi00

        Joo jääköön rusettipannat ja hörhelöt kaupan koristeiksi :D. Täälläkin päiväkodissa koko kevään täitä niin lyhyt tukka kyllä sillon on aika kiva juttu… Toivottavasti säästytte uusilta keisseiltä koulu kun alkaa.

        Tykkää

  2. Ihana lippis! On totta, että Itämeren alapuolella on vaikea elellä kovin sukupuolineutraalisti, eikä siis vain lasten vain ihan kaikkien. Sitä mä en kyllä tiedä, että rajoittaako tällanen touhu joitakin meistä olemasta sitä mitä ovat tai tehdäänkö siitä jotenkin ei toivotumpaa. Vaatteita tärkeämpää musta on ottaa se ihminen sellaisena kuin se on, ja musta se osataan täällä Itämeren eteläpuolella paremmin.

    Se taas on mielenkiintoinen näkökulma, että sukupuolineutraalius ei vielä ole kovin tavallista Espanjassa. Espanja ei ole mulle tuttu, mutta sanoisin ettei se tule koskaan olemaan valtavirtaa tai edes alakulttuuri täällä Saksassa, koska ei näitä kiinnosta 😄

    Tykkää

    1. Ei, täälläkään ei ketään kiinnosta :D.
      Tuntuu, että lapsenkasvatuksessa ei paljoa kuunnella ylipäänsä muita auktoriteettejä kuin omia sukulaisia; toisaalta vapauttavaa, toisaalta näkyy esimerkiksi raskauden aikaisena tupakointina, imettämättömyytenä… Oh well!
      Mutta Suomessa tuntui, että oli enemmän ”erilaisia lapsia”. Kyllä ne sitten toki teineinä muuttuivat sitten enemmän samanlaisiksi… Tai sitten tosi äärimmäisiksi…

      Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: TERVEISIÄ ESPANJASTA, PIRKKO! – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s