Niin, mulla oli tää blogikin!

No, täällä La Líneassa ei ole hirveästi tekemistä joten kun jotain sitten tapahtuu, niin siitä kannattaa ottaa ilo irti. Olemme oikeastaan koko heinäkuun seuranneet, kuinka jokavuotista yli viikon mittaista feriaa on rakennettu rajan tuntumaan ja nyt vihdoin perjantaina bileet alkoivat! Ja kun tarkoitan bileet, ne ovat todellakin bileet. Perjantaina kaupungin läpi kulkivat ihaniin flamencomekkoihin pukeutuneet pienet, nuoret ja vähän vanhemmatkin tytöt ja kaupungin keskellä kruunattiin Reina Juvenil sekä Reina Infantil, karnevaalien nuoret kuningattaret. Mulla ei tietenkään ollut kameraa mukana (teidän onneksenne!), kun osuttiin juuri sopivasti kotimme takaa kaupungintalolta lähteneen juhlajoukon keskelle, mutta tässä kulttuurissa on jotain todella hienoa. Se, miten ylpeästi omaan historiaan suhtaudutaan ja kuinka kaikki ottavat tämän vakavissaan – pukuihin, meikkiin, koruihin ja kampauksiin panostetaan ja toisia kehutaan ja kannustetaan. Pampula ilmoitti haluavansa mukaan ensi vuoden kulkueeseen kavaljeeriksi. Pitää alkaa vissiin treenata flamencomuuveja.

Eilen lauantaina jumitettiin ensin koko päivä sisällä, sillä – tiedän, ei saisi valittaa – ulkona oli noin 36 astetta lämpöä ja kostetusprosentti hipoi sataa. Pihalla oli siis melkoinen hamam, ja parin kilometrin kävelymatka kauppaan sai sellaisen tuskan hien päälle että jätettiin suosiolla kaikki ulkoilu iltaan, kun luvassa oli ferian virallisesti avaava kulkue. Kaupungin yllä on koko viikon lojunut epämääräinen usva, jonka takia emme välillä näe pihalla muutamaa metriä pidemmälle ja rakas vuorikin pysyy verhon takana. Myös eilen kuuman kosteassa La Líneassa ei kovin kauas nähnyt ja tunnelma hitaasti heräilevällä feria-alueella oli jopa vähän aavemainen.

Jälleen kerran saimme kotiinkin asti kuulla, kuinka orkesteri toisensa jälkeen esiintyi kaupungintalon pihalla. Täällä todella pidetään marssimusiikista, ja toisaalta nuo rumpusoittokunnat versioivat välillä Despacitoakin – musiikkia täällä ainakin riittää. Näin ferian aikaan ihan yötä myöten. Pienet pojat tahtoivat ilmapallot, ja kun olin Suomessa jättänyt tylysti vappupallot väliin, ei viiden euron investointi heliumpalloon kirpaissut. Paitsi tietenkin A:n Pipsa Possu-pallo karkasi Afrikkaan, ja tänään piti ostaa uusi. Cabalgatan (joka on ihan samanlainen kuin loppiaiskulkue tai karnevaalikulkue) piti alkaa yhdeksältä, mutta koska ollaan Espanjassa, saimme odotella sitä melkein ilta yhteentoista asti. Mun on välillä vaikea kestää sitä, että lasten ennen melkein minuutin tarkka nukkumaanmenoaika on täällä auttamatta liian aikainen ja säännöllisen ruokarytmin ovat helteellä  korvanneet jäätelöt, sipsit ja hampurilaiset, joita olen näissä olosuhteissa alkanut kompromissina kutsua jopa kunnon ruoaksi.

Kulkueessa parasta oli taas kärryt, joista heiteltiin karkkia. Me jaksettiin katsoa noin neljä kärryä kaikista 23:sta, joista suurin osa oli paikallisten yritysten järjestämiä. En olisi ehkä vuosi sitten kuvitellut, että mulla olisi noin hauskaa kun yritän keskellä yötä estää lapsia juoksemasta auton alle keräämään maahan liiskautuneita karkkeja. Jotka annoin niiden vielä syödä! Lapsistakin oli kivaa, mitä nyt tuntuu että niiden valikoiva kuulo saattaa johtua jo jostain espanjalaisen elämänmenon aiheuttamasta kuuroutumisesta…

Tänään sunnuntaina oli Domingo Rociero, joka on mun suosikkipäiväni koko feriassa. Tällä kertaa se meni hieman ohi, sillä aamulla oli kaiken maailman kakkavahinkoja joiden takia en ehtinyt nähdä jumalanpalvelusta edeltävää pukuloistoa ja flamencoesitystä, ja iltapäivällä saatiin mummi Espanjaan eikä siinä sitten lähdetty kaupungille ihmettelemään hevosillaan paikalle saapuneita mustalaisia. Käytiin kuitenkin auringon laskettua feria-alueella Tukkijoen tapaisella vesiajelulla Ompun kanssa ja ihmeteltiin feriaa. Sitä sitten seuraava viikko, niin täällä paikan päällä, blogissa kuin varmasti Instagramissakin.