Pieni ankanpoikanen

Uiskenteli veessä

Jos pitäisi jotenkin arvioida, kelle tämä kotimaanvaihto on ollut helpoin homma niin kyllä se on tuo meidän taapero. Kohta kolmevuotias on niin espanjalaista että. Hän vaatii aamupalaksi ”thulloo” eli churroja, ja hänelle pitääkin niistä ostaa kokonaan oma annos. Hän on jäänyt koukkuun niihin pieniin punaisiin Babybel-juustoihin ja herää öisinkin huutamaan ”huuhtoa!”. Muutenkin tuollaiselle rasvasta ja suolasta pitävälle lihansyöjälle tuntuu tämä välimerellinen ruokavalio sopivan hirveän hyvin. Hän itsessään sopii myös paikallisten itikoiden ruokavalioon ja on säälittävän syöty, äidin pieni ruttotautinen, mutta ei ole erityisen häiriintynyt itikanpuremistaan. Ehkä siksi, että täällä saa lempiallergialääkettäni Aeriusta apteekista ihan pyytämällä ja se on auttanut öihin. Sivuvaikutuksena voi väsyttää – jes.

Väsymyksestä puheenollen, espanjalaiseen vuorokausirytmiin sujuvasti siirtynyt taapero on ottanut vuosi sitten hylkäämänsä päiväunet takaisin ohjelmaan ja menee nyt täysin vapaaehtoisesti nauttimaan keskipäivän siestan (kunhan olemme ensin lukeneet muutaman kerran hänen lempikirjansa Pulmu reissaa, josta toivoisin Juliaihmisen kirja-analyysia). Hän nukkuu aamuisin pitkään ja iltaisin jaksaa valvoa suunnilleen kymmeneen, eli siihen asti kun normaalit espanjalaislapset vasta lähtevät iltaulkoilulleen. Öistä ei kannata puhua.

Hän rakastaa meressä kellumista ja onkin omaksunut epäurheilullisen tavan vain roikkua jonkun käsillä ja leijua aaltojen mukana. Mahtava tyyli, joskin vähän hankala kun samalla pitäisi pitää huoli, etteivät isoveljetkään huku. Hän nauttii suunnattomasti saamastaan huomiosta, jota vaaleatukkainen pallero saakin ihan kiitettävästi. Olen kirjoittanut tästä kyllä aiemminkin: hän on viettänyt ison osan elämästään täällä ja tien päällä, eikä toisaalta ehtinyt kiintyä Suomeen kuin vain kahden vuoden ajan. Joudunkohan jatkossa kaivamaan hänestä niitä suomalaiseksi miellettyjä ominaisuuksia? Joka tapauksessa on hauskaa, kun siinä missä minä olen viikon verran stressannut käytännön asioita ja isommat pojat toipuneet matkustamisen ja maiseman vaihdon aiheuttamasta väsymyksestä, tuo yksi metrin mittainen on ottanut paikan heti omakseen.

Otsikon pitufo tarkoittaa muuten sanakirjan mukaan joko smurffia, pientä lasta tai poliisia. Tämän uuden sanan opin, kun Google mapsia tutkiessa (ei tässä mitään asunnonvaihtoa ole ilmassa…) löysin potentiaalisen kodin vierestä Centro de Pitufon. Olen luottavainen, että kyseessä on lastentarha…