Olet nyt saapunut kohteeseen.
Jos automatkat lasketaan mukaan, matkustimme eilen kellon ympäri Espanjaan. Lensimme vaihteeksi KLM:llä, tunnin vaihdolla Amsterdamissa. Olen aina pitänyt Finnairista, mutta hollantilaiset veivät voiton monella tapaa: tarjoiltiin lämmin ruoka, joka molemmilla lennoilla oli vegeä ja vieläpä lentokoneruoaksi jopa aika hyvää, pelkän veden ja mustikkamehun sijaan sai valita viiniä (otin cokiksen) ja lapsille oli viihdykettä. Lennot sujuivat niin hyvin kuin ne tällä kokoonpanolla yleensä sujuvat. Käsimatkatavaroissa raahattu banaanipuu kuoli (auttakaa, viherpeukalot, voiko juuren vielä pelastaa?) mutta Malagan matkalaukkuhihnalla tuli kolme eri seuruetta kehumaan kilttejä poikia. Tällä kertaa tuntui ihan erilaiselta tuo saapuminen. Kun noin 20 minuuttia ennen perille saapumista alkaa Gibraltarin vuori näkyä horisontissa, yleensä jännittää. Nyt jopa pelotti. Tämä on pysyvää. Ainakin toistaiseksi.
Tietenkään jäätävien juhannussäiden jälkeen ei saisi valittaa, mutta todettakoon että meillä kestää hetki sopeutua taas hellelukemiin ja korkeisiin kosteusprosentteihin. Täällä on kuuma. Pojat ovat ulkoilleet puolen tunnin pätkissä ja olemme syöneet paljon jäätelöä. Minä yritän nukkua pois kuluneiden kuukausien, tai ehkä enemmänkin vuosien, univelkoja mutta oikeasti en malta. Pitää järjestää kotia ennen kuin tavarat tulevat tiistaina, pitää kirjoittaa työhakemuksia ja tehdä myös rästitöitä, joita en saanut muuton keskellä hoidettua, Suomessakin on sata asiaa tekemättä kuten esimerkiksi kotivakuutuksen irtisanominen. Saatiin sijaiskoira-Simo meille vajaaksi kahdeksi viikoksi ennen kuin Simo matkaa Saksaan seuraavaan sijaiskotiin etsimään pysyvää perhettä. Se on puolen vuoden aikana kennelissä ehtinyt rauhoittua ja lihoa ja on paljon parempaa seuraa kuin talvella.
Kaiken käytännöllisen lisäksi on tietty oma työnsä siinä, että saapuu henkisesti perille määränpäähän. Mutta täällä me nyt olemme, huomenna aletaan selvittämään poikien kirjaamista paikalliseen kouluun, meillä on siihen viikko aikaa. Mennään ehkä jo rannalle, hankitaan vakuutukset ja tehdään tilaa tavaroille. Ehkä myös hengitetään syvään ja ollaan iloisia siitä, että ollaan nyt kaikki yhdessä.
Jee, mahtavaa! Rauhaisaa ja onnellista sopeutumista sinne uuteen kotiin 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kiitos. On tää aika mahtavaa, kun ei tartte nyt muuttaa 🙂
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: MINI VAUVASIMULAATTORI – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: NORWEGIAN KOKEMUKSIA – Periaatteen Nainen