Joskus se on rauhassa katsottu jakso Hakekaa kätilöä ja pussi irtokarkkeja. Joskus se on vuorokausi hemmoteltavana hotellissa kolmen kaverin kanssa vapaana velvollisuuksista (ja niistä kolmesta maailman ihanimmasta lapsesta). Kun lähtee yksin reissuun, on kassi kevyt niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin. Vaikka nuorempanakin nautin irtiotoista arkikuvioista sekä matkustamisesta, on näihin pieniin pakomatkoihin tullut ihan oma arvonsa sen jälkeen kun kotiin ilmestyi kolme varsin täysipainoista palvelua vaativaa tyyppiä.

Vähänkö rentouduin jo pelkästä ajatuksesta, kun ihana Lähiömutsi laittoi kutsun mukaansa Långvikin kylpylähotelliin aktiivilomalle. Parin päivän varoitusajalla järjestyi lastenhoito ja hyväksi seuraksi mukaan myös Turun kuningatar Laura sekä Maiju, jota en ollut koskaan aikaisemmin tavannut – ja nyt harmittaa, että vasta lähtömetreillä tutustuin tähän todella sympaattiseen tamperelaiseen! Kun Hanne kertoi, että luvassa olisi maistelumenuja, SUPpailua, suolahuonetta ja omaa saunaosastoa niin meinasin pissata housuuni. Luksukseksi lasken myös sen, että saa käydä vessassa rauhassa ilman että kukaan huutaa äitiä, nukkua ilman että koon 31 jalat potkivat naamaan sekä syödä kun ruoka on vielä lämmintä – eikä tämä ole mitään mammamartyrointia vaan ihan vaan toteamus siitä, että lapsiperhearjessa pitää priorisoida, ja joskus on tosi ihana olla itse oman tärkeysjärjestyksensä kärjessä.

Torstaina treffattiin rautatieasemalla paitsi jo valmiiksi vähän hysteerinen seurueemme, myös kertakaikkisen suloinen oma autonkuljettajamme mustine Audeineen. Me saimme kyydin Kirkkonummelle ja kuljettaja noin puolen tunnin esitelmän kuukupeista, kuukautiskierrosta ja ehkäisystä. Kun olimme majoittuneet kahteen sviittiimme – toinen muuten vain hulvattoman kokoinen, minun ja Mamman huoneessa oma olohuoneemme kokoinen sauna merinäköalalla – korkattiin skumpat, Maijun tuomat goodie bagit ja otettiin ehkä turhan reteet pohjat kun pelättiin  pihalla ropisevaa raekuuroa ja lähestyvää suppaustuntia.

Hannen blogista voi lukea tarkemman matkaohjelman: siihen sisältyi rakastuminen SUP-lautailuun, kiitos vaan TwentyKnots (ja lyhyt opetus: lievässä laskuhumalassa vastatuuleen melominen on tosi epätoivoista!), suolahuoneessa kikattamista ja sellainen epäuskoinen ”voiko mulla olla näin kivaa?”-huokaus lämpimässä porealtaassa, skumppalasi kädessä, seurassa, jossa ei tarvinnut esittää, jännittää eikä pelätä, että ne pissaa altaaseen. Mikä fiilis oli syödä kolme ruokalajia takkatulen ääressä ilman keskeytyksiä (tai oli keskeytyksiä, mutta tarjoilija kysymässä halutaanko lisää viiniä tai jälkiruokaa on ihan okei). Mikä fiilis nauraa vatsalihakset kipeäksi. Mikä fiilis vaan olla.

Ja 24 tunnin hermoloman jälkeen oli yhtä ihanaa palata kotiin, olkootkin että vastaanotto vaihteli välinpitämättömästä ”voinko lähtee ulos pyöräilee”-mutinasta kuopuksen lievään loukkaantumiseen. Mutta jokainen äiti, nainen, ihminen, ansaitsisi tämän. Pientä hemmottelua. Tiedän, että Espanjassa sitten odottavat taas vaahtokylvyt, mutta kyllä tuollaisissa puitteissa on helpompi karata kotitöitä tai sitä sisäistä to do-listaa. Minullehan tämä rilluttelu oli ilmaista ja pääsin mukaan siitä ansiosta, että olen niin hirveän hauska tyyppi (ja mulla on kamera), mutta erityiskiitoksen haluan kuitenkin lähettää Långvikiin todella ystävällisestä, ammattimaisesta mutta samalla rennosta palvelusta. Myös itsekirnuttu voinne oli taivaallista.

Vaikka olen palannut keskeneräisten muuttolaatikoiden, kiukuttelevan kolmikon ja kiireen keskelle, saan vieläkin virtaa vuorokauden vapaudesta. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Vähän useamminkin vaikka.

PS. Hannelle kiitos nyt vielä kerran matkasta (se on se kiittelysyndrooma!) sekä osasta näitä kuvia!