Kun on 30 vuotta hamstrannut tavaraa, siitä ei pääse ihan sekunnissa eroon. Melkoinen katumusharjoitus tämä kevät on ollutkin, tällaiselle ”jos nyt kuitenkin tarvitsen tätä paritonta kahden euron helmikorvakorua joskus”-säästäjälle. Meillä tosiaan mukaan lähtee maksimissaan viisi kuutiota kamaa, ja siitä ison osan vie lasten legot, kirjat ja vaatteet, ja Suomesta vuokraamme 1,5 neliön varaston. Kirjoitin jo aiemmin siitä henkisestä luopumistyöstä: tavaroille pitää arvioida tunne- ja käyttöarvo ja sitten laskea, onko niiden kuljettaminen Euroopan läpi tai varastoiminen varsin korkeaan neliöhintaan sen arvoista.

Lopputuloksena tietenkin on ollut todella monesta asiasta luopuminen. Monella tapaa se on ollut hilpeää: hei me voidaan myydä kaikki toppavaatteet, koska niitä ei ainakaan ensi talvena toivottavasti tarvita! Tosin niiden toppavaatteiden kauppaaminen kesällä ei ole ollut kauhean helppoa. Astioita, petivaatteita ja huonekasveja olemme delegoineet kavereille ja tällä viikolla meiltä haettiin päivän varoitusajalla pyykki- ja astianpesukoneet uuteen kotiin. Emme saaneet niistä rahaa mutta varmasti roppakaupalla hyvää karmaa, sillä ne menivät kotiin jossa pesukone oli juuri aiemmin hajonnut. Onneksi on Facebook, jossa on helppo huudella.

On tietenkin selvää, että emme ole päässeet omillemme kun olemme myyneet omaisuutta pois. Sehän on tietenkin ihan selvää, ettei käytetyllä tavaralla voi tehdä voittoa. Paitsi muumiastioilla! Tämä on naurattanut meitä keväällä paljon, myös matkalla pankkiin (emme nyt puhu mistään uskomattomista summista, mutta yllättävistä rahoista, joilla on sitten käyty nepalilaisessa syömässä tai ostettu pojille potkulaudat). Mulle ei ole lapsena ostettu osakkeita, mutta myös harvinaisten Muumimukien arvo on noussut mukavasti. Varmaan itse asiassa paremmin kuin joidenkin osakkeiden.

Eniten olemme käyneet kauppaa paikallisissa Facebook-ryhmissä, Torissa sekä sitten Hietsun kirppiksellä, josta voittoa jäi 118 euroa – ja siellä myytiin sellaisella osta yksi ja saat seitsemän kaupan päälle-mentaliteetilla. Tori.fi:n kautta myyminen on ollut ihan oma taiteenlajinsa ja sitä kautta on tullut tavattua melkoisia persoonia: suosikkini oli isoisäni pilkkivälineet ostanut keski-ikäinen kalamies, joka osasi vieheiden perusteella antaa aika tarkan luonneanalyysin pilkkitarvikkeiden edellisestä omistajasta. Sitten on tietty se ”toinen ääripää”, jossa pyydetään mikroskoopilla otettuja kuvia kahden euron kamasta ja säädetään noudon kanssa niin kauan, että lopulta päädyn viemään tavaran roskiin. Olemme varanneet vielä yhden kerran kirppispöydän, eli tervetuloa Hakaniemeen ensi sunnuntaina shoppailemaan, ja sen jälkeen tavarat jaetaan tutuille ilmaiseksi. Vähän kyllä surettaa: meillä oli komea kirjahylly, mutta sen sisällön siirtely ympäriinsä ei vaan tunnu järkevältä.

Tämä on ollut vapauttavaa, mutta odotan innolla aikaa Espanjassa kun kotona ei koko ajan katsele ympärilleen sillä silmällä, että mitä tänään laittaisi myyntiin. Oma vaatekaappi on kokenut karsintaa kun olen todennut, että on turhaa rahdata mukana sellaisia vaatteita, jotka eivät edes mahdu päälle, ja jäljelle jäävät vain suosikit. Sitä ennen meillä on alle kolme viikkoa aikaa päästä eroon verhoista, tuikuista, kirjoista, toppahanskoista ja urheiluvälineistä.