VIINISTÄ JA VIINASTA

Luin lauantaina Ylen artikkelin kuopiolaisesta ensiavusta. Ei kuulostanut kovin hauskalta – en nyt odottanutkaan mitä Teho-osasto-tv-sarjan tyyppistä jännitysnäytelmää, mutta kai sitä toivoisi että alkoholilla ei olisi ihan niin isoa osuutta ensiavun arkeen. Vaikka tiesin sen kyllä omastakin kokemuksesta: olen ollut vappuna itse migreenikohtauksen takia ensiavussa, samoin mahakipuisen miehen seurana kesän vilkkaimpana viikonloppuna. Silloin me selvin päin olleet olemme kyllä olleet vähemmistö. Toisaalta olen myös tutustunut espanjalaiseen ensiapuun yhtenä kesän suurimmista juhlapäivistä; lauantaina, jota voisi verrata meillä vaikka vappuaattoon. Meidän lisäksi paikalla oli keskiyöllä kaksi muuta potilasta. Joista kumpikaan ei ollut kännissä.

Vitsailen viininjuonnillani aika paljon täällä blogissa ja aina välillä mietin, kuinka tosissaan heittoni drinkintarpeesta otetaan. Noin tilastojen ja totuuden vuoksi, juon keskimäärin viikossa kolmena iltana viiniä tai otan lasin skumppaa. Se itseasiassa kuulostaa itsestänikin aika paljolta, vaikka määrät ovat kaukana mistään Audit-testissä hälyttävistä annoksista. En kuitenkaan ole koskaan kotona humalassa, en hiprakassa, korkeintaan astetta hilpeämpänä kun olemme skoolanneet jonkun juhlan kunniaksi tai olen syönyt hyvän aterian (johon voi kuulua tai olla kuulumatta viiniä). Minulla ei ole erityisempiä lapsuudentraumoja aikuisten alkoholinkäytöstä ja varmaan siksi suhtaudun siihen yleisesti aika rennosti: kunhan lasten perusturvallisuus ja aikuisten toimintakyky säilyy ei oluita tai viinejä tarvitse laskea desimitan kanssa että pysytään Ilta-Sanomien galluppien suosituksissa.

Yksi asia kuitenkin, mistä pidän ihan hirveästi Espanjassa, on suhtautuminen alkoholiin. Epäilemättä myös Espanjassa on alkoholisteja ja kansanterveydellisiä ongelmia siihen liittyen, mutta yleinen ilmapiiri on suvaitsevainen ja sosiaalinen. Alf Rehn kirjoitti Facebookissa viikonloppuna kokemuksistaan Kööpenhaminassa, jossa leikkipuistossa juotiin keskellä päivää olutta. Siis aikuiset, lastensa kanssa olevat ihmiset, eivät yöllä keinuille kokoontuneet teinit. Eikä varmasti se bissenjuominen ole ollut pääasia (vähän koomiseltahan se kuulostaisi, ”pakko saada bisse, vienpä lapset leikkipuistoon”). Eikä alkoholi ole mikään itseisarvo ja monta mukavaa, rempseää ja hulvatontakin absolutistia tuntien tiedän, että alkoholiton elämä on oikein hyvä vaihtoehto. Mutta Espanjassa olut tai lasi viiniä on usein oleellinen osa ateriaa eikä kukaan katso kulmien alta, vaikka samassa pöytäseurueessa olisi alaikäisiä.

Koska omaan kuplaani kuuluu lähinnä ihmisiä, joilla on alkoholinkäyttöön mutkaton, terve (ja jopa elitistinen) suhtautuminen; harrastetaan pienpanimotuotteita, hifistellään laatugineillä, tilataan viiniharvinaisuuksia netistä, olen pitkään kannattanut viinien vapauttamista ruokakauppoihin ja Alkon monopolista luopumista. Ja toivonut kulttuurista muutosta kohti eteläeurooppalaista tapaa, jossa lounaalla juotu olut ei automaattisesti ole merkki interventiota kaipaavasta ongelmasta. Nyt olen kuitenkin, osittain myös tuon Ylen artikkelin myötä, alkanut epäillä omaa liberaalia näkemystäni alkoholilainsäädäntöön. Sisäinen kepulaiseni epäilee, että enemmistön hallitusta ja hillitystä nautiskelusta huolimatta ei osa suomalaisista kestäisi henkistä vapautumista, eikä ihan konkreettista vapautumistakaan.

Vuoden päästä olen varmaan viisaampi sen suhteen, onko espanjalaisten juomakulttuuri yhtään sen sivistyneempää kuin Suomessa. Ulkopuolisena se saattaa hyvinkin näyttää vain kauniin, vapaamielisen puolensa ja piilossa on samanlaisia vakavia haittavaikutuksia kuin täällä pohjolassa. La Línea tarjoaa varsin mielenkiintoisen tarkkailupaikan, koska kyseessä on ehdottomasti yksi Espanjan köyhimpiä alueita. Olemme nähneet siellä jo mainoskampanjan, jossa puututaan teinien juomiseen, sekä joka päivä matkalla Gibraltarin rajalle kuljemme läpi kujan, jossa jo auringonnoususta alkaen istutaan terassilla kaljalla. Lupaan raportoida, onko Espanjalainen tapatissuttelu ja tinto de verano paljastaneet pimeän puolensa vai julistanko yhä lounaalla nautitun viinin ja rantaleikkien lomassa sipaistun bissen ilosanomaa.

eve-1071356_640.jpg
Kuva: Pixabay

4 kommenttia artikkeliin ”VIINISTÄ JA VIINASTA

  1. Nina

    Odotan raporttiasi. Samoilla fiiliksillä minäkin. Olisihan se ihan mahtavan ihanaa hypätä keski-eurooppalaiseen alkoholikultturiin ja aloittaa sivistynyt juominen koko kansan voimin. Kun taas alkoholistiperheen jälkeläisenä minunkin sisäinen kepulaiseni haluaa viinan ostokortit kotitalouksiin. Se ihan passaa mulle että aikuinen ihminen juo itsensä hengiltä niin halutessaan, mutta kuka suojelisi lapsia? Ja meitä pullon varjossa kasvaneita, meitä on paljon.
    PS. En muuten ole kiinnittänyt huomiota ”juomapuheisiisi”, ehkä et ole toivoton tapaus tai minä en ole ylitraumatisoitunut 🙂

    Tykkää

    1. No hyvä, etten ole toivoton tapaus 😀 Kyllä aina välillä pelkään että se sellainen ”äiti tarvii nyt lasin viiniä”-puhe ei välity ihan oikein mutta kyse on usein vain mielentilan ilmaisusta, ei kirjaimellisesti Alkoon juoksemisesta.
      Ja tosiaan, useimmat ystävät, joilla on taustaa alkoholistikodeissa, vastustavat vapautuksia ja vaikka itselle on ollut välillä tosi vaikea ymmärtää sitä näkemystä (koska hei ajat on muuttuneet ja joka sukupolvi vähän korjaa jälkiä ja itseään ja käytöstään…) niin juuri tuollaiset raportit kuten Ylen artikkeli avaavat lisää silmiä. Ei puhuta yksittäistapauksista.
      Kiitos siis kommentista ja näkemyksistä!

      Tykkää

  2. Hyvä postaus. Minäkin tulen perheestä, jossa suhtautuminen alkoholiin on ollut ongelmatonta, kasuaalia ja melko maltillista. Itselleni alkoholi on pieni elämän osanen. Voin juoda lasin viiniä tai oluen pari kertaa viikossa ja viikonloppuna vaikka kaksikin. Paria alkoholiannosta enempää juon aika harvoin. Nykyisellään ehkä muutaman kerran vuodessa jossain aikuisten juhlissa tai festareilla. Olen kiinnostunut viineistä ja maistelen mielelläni erilaisia oluita.

    Mutta. Minullakin on sisäinen kepulainen, tai ehkä jopa sisäinen sosiaalipoliitikko, ja tämä piirre on vain vahvistunut viimeisten vuosien aikana, kun olen työskennellyt sote-sektorin asioiden parissa.

    Olen jonkinlainen kohtuuden ja säännöstelyn ystävä muutenkin, tai ainakin säännöt ja rajoitukset haittaavat minua harvoin. Ja tässä alkoholiasiassa pitäisi minusta ihan oikeasti ottaa vakavissaan nämä Ylen artikkelin (ja lukuisten sote-puolen asiantuntijoiden!) kaltaiset puheenvuorot.

    Me joille alkoholi ei ole ongelma saati sukupolvesta toiseen siirtyvä perhetragedia, kestänemme hyvin sen, ettei alkoholijuomia ole saatavilla aina ja kaikkialla. Tässä asiassa olisi tosi tärkeää toimia ns. heikoimpien lenkkien ja kansanterveyden parasta ajatellen.

    Kasvavien sosiaali- ja terveysongelmien kustannukset ja muut vaikutukset yhteiskuntaan ovat meidän jokaisen asia, toisilla suoremmin, toisilla välillisesti.

    Tykkää

    1. Se on ihan totta, että paljonko lopulta elämä muuttuisi jos voisin hakea viinin lähikaupasta eikä siitä noin 10 metrin päässä sijaitsevasta Alkosta… Toki soisin, että pienpanimoilla olisi mahdollisuus menestyä ilman lainsäädännön alle läkähtymistä ja esim. Viron viinarallille tehtäisiin jotain, mutta voisin kuvitella että on pienempi paha hakea ne skumpat Alkosta kuin helpottaa yhtään vahvempien saamista.

      Onneksi näyttää siltä, että tuo hallitus ei pääse juuri mistään muusta yksimielisyyteen kuin köyhimmiltä leikkaamisesta, joten sinällään alkoholin suhteen ollaan ”turvallisilla vesillä”. Tämä on kyllä aihe, josta oma mielipide on muuttunut iän myötä – sisäinen kukkahattutätini on siis syntynyt.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s