Öö, me muutetaan. Tasan kuukauden päästä. Tai hitto, tavarat lähtevät jo ennen sitä mutta te muut olette kuukauden päästä ehkä juhannuskrapulassa festareilla tai mökillä rillaamassa, mutta me – me lähdetään pois. Eikä tulla varmaan ihan heti takaisin. Ja Queen of Denial tässä hei, vasta nyt se alkaa itsellekin upota ymmärrykseen. Olen kyllä jo pari kuukautta huolettomasti heitellyt ilmoille ”niin joo me muutetaan Espanjaan” kun on kysytty tulevaisuudensuunnitelmista, mutta en ole sisäistänyt itsekään sitä. Nyt kodin tyhjentyminen, kaikkien liittymien ja sopimusten irtisanominen ja kalenterin katsominen tekee todelliseksi sen, mitä olen prosessoinut hyvin hitaasti viimeiset pari vuotta.
Ja nyt olen huomannut, että aina ennen lähteminen on ollut kovin helppoa, koska olen tiennyt palaavani – yleensä olen tiennyt jopa paluun tarkan päivämäärän. Nyt voin vain epämääräisesti arvailla, että hyvällä tuurilla ensi kesänä viikko tai kaksi Suomessa, talvella emme aio tänne tulla kuin äärimmäisen pakon edessä. Toivon siis, ettei kukaan lähisukulainen kuole (ja toivon sitä tietenkin muutenkin, en vain itsekkäistä syistä). Nyt tuntuu, että moni sellainen asia, jota on aina voinut lykätä koska tulee seuraava viikko, tulee seuraava kesä, tulee seuraava vuosi, ei ole enää lykättävissä. Meillä on noin neljä viikkoa aikaa nauttia maailman kivoimmasta kotikaupungista ja pelkään, että aika loppuu kesken.
Lapseni eivät ole koskaan uineet Stadikalla. Eivätkä Hietsussa. Kuopus ei ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, eikä Pihlajasaaressa, eikä Uunisaaressa. Eikä Seurasaaressa. Meillä on vieläkin näkemättä Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Ratikkamuseo sekä Kansallismuseon Vintti. Emme ole kiivenneet Stadikan torniin eivätkä lapset ole päässeet silittämään lampaita Haltialaan tai Fallkullaan. Emme ole käyneet Kaivarissa emmekä Keskuspuistossa. Lapsiltani on jäänyt väliin kaikki sellainen mikä mulle oli omassa nuoruudessa tärkeää Stadissa, koska meillä on ollut aikaa. Ei ole ollut kiire kiertää Sibelius-monumenttia ja Hakaniemen toria, koska ne ovat odottaneet meitä. Mutta nyt tuntuu, että kotiseutukasvatus jää ihan kesken.
Eikä pahinta ole suinkaan se, että on paikkoja, joihin lapset eivät ole päässeet ollenkaan. Meillä nimittäin on aivan liian pitkä lista kohteita, joissa täytyy käydä uudestaan. Jokaiselle on luvattu kiipeilyreissu Korkeessa, esikoinen pääsee jo Lintsin vuoristorataan. Kuulemma Lasten kaupunkiin JA Lasten liikennekaupunkiin pitäisi päästä. Haluaisin viedä pojat vielä SeaLifeen ja Luonnontieteelliseen museoon – ja äh, meillä on käyttämättä lahjakortti Flamingon kylpylään, ja onhan Vantaalla vielä Heurekakin! Sen lisäksi lapset haluavat hengailla mökillä ja omalla uimarannalla, käydä leffassa, nähdä mahdollisimman paljon kavereita ja yhdet juhlatkin pitäisi vielä järjestää. Ne eivät olekaan pelkät kuopuksen 3-vuotissynttärit vaan myös läksiäiset.
Helsinki on ollut hyvä paikka asua. Olemme pärjänneet pienessä asunnossa tulematta mökkihöperöiksi, koska ulkona on avautunut avara maailma. Kulttuuritarjonta lapsille on mahtavaa eikä se ole sitä väsyneiden Ryhmä Hau-hahmojen reggaeton tanssia mitä se on Espanjan kotikaupungissamme, vaan kunnianhimoista, taiteellista ja aikuisenkin mielestä kiehtovaa. Täällä on taidetta, tapahtumia, tekemistä sadepäivillekin. Me olemme asuneet alueella, josta kävelee viidessä minuutissa metsän keskelle ja merenrantaan, toisaalta usein kulkevilla julkisilla kulkuneuvoilla päässyt kaupungin keskustaan 20 minuutissa. Lapsiperheelle Helsinki on tuntunut juuri täydelliseltä asuinpaikalta, etenkin täältä lähiöstä katsoen. Paniikin lisäksi päälle puskee ikävä.
Periaatteen Nainen 
Itse en oikein koskaan meinaa uskoa muuttoon ennen kuin ollaan konkreettisesti menossa ja istutaan lentokoneessa. Se on ehkä itsesuojelua, asiat on käsiteltävä omassa aikataulussaan eikä pahimman muuttorumban keskellä ole hyvä liikaa pysähtyä miettimään muuta.
Jäin miettimään sitä kun kävitte siellä koululla ekaluokkalaisten tutustumiskäynnillä. Itse olisin varmaan jättänyt sen rastin väliin juuri siksi, että pää ei muutenkaan oikein pysy itselläni mukana näissä kansainvälisissä muutoissa ja lähteminen on niin haikeaa joka tapauksessa.
TykkääTykkää
No se koulututustuminen oli kyllä aivan kuolleena syntynyt idea 😀 Siinä tosin oli taka-ajatuksena myös se, että me joudutaan hankkimaan kouluterveydenhuollon kautta vielä rokotekorttia Ompulle ja sain sen asian selvitettyä. Mutta se oli kyllä virhe noin yleensä. Toisaalta, muutaman yön ja muutaman ystävien lausuman viisauden jälkeen asiaa on käsitelty ja se ei tunnu enää niin traagiselta, ja ehkä tämä sitten pehmensi sitä haikeutta, jonka varmaan kaikkien tuttujen koulunaloituskuvat syksyllä herättävät.
Mutta lentokoneessa sen varmaan tajuaa viimeistään, tai paria päivää aiemmin kun koti on tyhjentynyt tavaroista. Hurjaa!
TykkääTykkää
On kyllä hurjaa! Ja hurjan paljon ihanuuksia Helsingissä. Täytyykin taas suunnata turisteilemaan pääkaupunkiin.
TykkääTykkää
Ja Turku on hyvä kakkonen! Kaikki Suomen kaupungit herää eloon kesällä, mutta erityisesti kyllä fanitan näitä kolmea isoa, jossa on vaan niin paljon tekemistä!
TykkääTykkää
Nyt sä herätit taas minussa Helsinki-ikävän… Tänä kesänäkin on aivan liian vähän aikaa olla siellä lapsen kanssa, vain kaksi yötä. (onneksi itse pääsen fiilistelemään kaupunkia omalla reissullani)
Tiedän, miltä susta tuntuu. Kun me lähdimme Saksaan, matkasimme autolautalla ja se oli outo välitila: vanha oli jo jäänyt taakse, mutta uusi ei ollut vielä alkanut. Lähtiessä sanoin, että todennäköisesti emme enää koskaan asu Suomessa ja se sai palan kurkkuun. Mutta sitten uusi elämänvaihe vei mennessään. Vaikeinta on ollut jättää välistä monta ystävien ja perheenjäsenten tärkeää juhlaa. Mutta lomat Suomessa on sitten aina kuin paratiisi. Silloin tehdään vain lempiasioita ja turreillaan täysillä. Kuoritaan kakusta kermat päältä. Ei ihme, että Helsinki näyttäytyy näiden ihanien lomareissujen myötä entistäkin hohdokkaammalta…
TykkääTykkää
Se on varmaan onni onnettomuudessa, että meillä ei ole kovin iso suku ja isoimmat häät on hippailtu – luulen, että pahoja paikkoja ovat sitten se koulun aloitus, ja ne tilanteet kun ystävät ja suku kokoontuvat ja me ei päästä mitenkään joka kerta mukaan. Mutta kaikkea ei saa: uusien seikkailujen takia pitää jättää vanhaa taakse, ja joka päivä sitä tulee käsiteltyä enemmän ja enemmän.
Ja odotan kyllä tulevia Suomi-reissuja, niihin tulee varmasti ihan oma fiilis! Helsinki on kyllä hohdokas, etenkin aina näin kesän korvilla 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Me ollaan kesäkuun puolessavälissä lähdössä Suomeen kesälomalle, ja pojat odottavat öitä ja päiviä laskien juuri noita mainitsemiasi Helsingin ihanuuksia. Nuorempi laatii listoja siitä, mihin haluaa mennä ekana… Muutto on kyllä kaikkinensa aika stressaavaa ja kummallista aikaa, ennen ja jälkeen! Ja tuo välitila… mekin olemme kokeneet yhden tuollaisen erikoisen Hki-Saksa -lauttamatkan, jollaiseen ylhäällä viitataan. Lapsilla oli kyllä silloin aika totiset ilmeet.
Olen muuten miettinyt vähän samaa kuin mihin tuossa viittaat. Minustakin Helsinki on tosi mukava paikka lapsiperheelle. Helppo. Meillä on siellä odottamassa taas tosi pieni asunto näihin ulkomaan kämppiin verrattuna (ja hyvä niin, koska se on helpompi sitten myös itse siivota). Asunnon pienuus ei haittaa, koska ympärillä on niin paljon kaikkea muuta mitä voi tehdä helpommin kuin täällä. Pojatkin ovat jo niin isoja, että pääsevät yksin kotoa ulos ja bussipysäkeille tai pyörän selkään. Emme tunne olevamme samalla lailla välillä ”kodin vankeja” kuin ehkä nykyisin.
Täällä Maputossa meillä on iso koti, mutta tilaa myös tarvitaan eri tavalla, koska kotona tulee pakostakin vietettyä paljon aikaa. Kodin tulee olla sellainen, että seinät eivät tule heti vastaan.
Täällä ei yksinkertaisesti ole juuri ollenkaan paikkoja, joihin lähteä vain ajanviettomielessä, etenkään kouluikäisille (ellei ravintoloita lasketa), ja pojat eivät voi lähteä omin päin oikeastaan mihinkään, pihasta kun on tapana lähteä autolla. (Yksi kaveri asui samalla kadulla, ja vanhempi poikani saattoi kyllä käydä hänen luonaan jalan, mutta he muuttivat kauemmas, joten sitten sekin ilo loppui!)
Hyviä muuttovalmisteluja teidän porukalle ja voimia!
TykkääTykkää
Meillä itse siirtymää helpottanee se, että tätä reittiä on lennetty jo monta kertaa ja siellä odottaa tuttu koti – ja tutut tavarat tulevat muutaman päivän päästä perässä. Mutta varmasti kentällä pyyhitään kyyneliä, vaikka olen sekä itselle että lapsille vakuuttanut, että tämä eikä mikään muukaan ole lopullista: jos emme viihdy, voimme tulla takaisin.
Ja Lattarikokemusten jälkeen voin hieman samaistua tuohon Maputon arkeen, Suomessa tosiaan on ihana vapaus ja paljon aktiviteetteja sisä- ja ulkotiloissa ympäri vuoden. Ja turvallisuus. Paljon sellaista, mitä ei aina muista täällä arvostaa.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: KUHERRUSKUUKAUSI KAUPUNGISSA – Periaatteen Nainen