Aika usein kuulee jonkun sanovan, että ei voi harrastaa lapsen kanssa koska se on niin kallista ja että Helsinki on pelkkää betoniviidakkoa. No, harrastaminen on kallista jos ajattelee jääkiekkoa, ratsastusta ja valitettavasti monia taideharrastuksiakin, mutta Helsingissä on tarjolla myös suorastaan puoli-ilmaisia aktiviteetteja. Ja mitä ankeaan kaupunkiympäristöön tulee, niin, noh meillä on merenranta ja metsät vain muutaman sadan metrin päässä kotoa (ja Stockalle pääsee silti 20 minuutissa julkisilla) ja viime lauantain luontoretkellä löysimme taas yhden upean paikan Itä-Helsingistä.
Osallistuin viikko sitten isojen poikien kanssa työväenopiston organisoimalle koko perheen luontoretkelle, joka maksoi huikeat 6 euroa. Kiersimme koulutetun oppaan johdolla Vuosaaren Uutelan alueella bongaamassa lintuja ja kevään merkkejä: listalle päätyivät ainakin jouhisorsa alli, muurahaiset ja monet kukat. Lapset riemastuivat löydettyään monia mäyränkoloja, pelastettuaan leppäkertun (joka sittemmin kyllä paljastui peruuttamattomasti kuolleeksi) lätäköstä ja saatuaan käyttöönsä lintujen viserrystä matkivat pillit.
2,5 tuntia kestänyt retki sisälsi myös tärkeimmän, eli eväiden syöntiä rantakallioilla, sekä leikkejä ja erilaisia harjoituksia, joiden avulla löydettiin uusia ulottuvuuksia luonnosta. Saatiin aika monta ideaa ja inspiraatiota tuleviin retkiin, ja nyt vähän nolottaa että yli 7 Itä-Helsingissä eletyn vuoden aikana en ole aiemmin löytänyt Vuosaaren alueen ulkoilumaastoille. No, vielä ehtii onneksi.
Me ollaan kuluneen vuoden aikana käyty Helsingin Työväenopiston perheafrossa, taaperotanssissa ja nyt tällä luontoretkellä. Nämä kaikki ovat olleet yhteensä noin 40 euroa. Työväenopiston kursseissa haastavinta on muistaa ilmoittautuminen, koska kannattaa olla kettuna liikkeellä: nopeat syö hitaat. Muuten isoin ongelma on runsaudenpula, sillä tarjolla on niin paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, että aika loppuu kesken. Poikien uimakoulut Urheiluhallien järjestäminä ovat olleet myös aika maltillisen hintaisia ja suosittelen lämpimästi Facebook-ryhmää Lastentapahtumat Helsinki, jossa vinkataan joka päivälle kivoja, ja yleensä ilmaisia, menoja lapsiperheille. Tämä monipuolisen tekemisen määrä on asia, jota aivan varmasti ikävöin viimeistään kun syyssateet iskevät Espanjaan.
PS. Ja mikä mieletön muutos sekä luonnossa että lämpötilassa viikossa! Se on kevät ny!