SUURIEN TUNTEIDEN PÄIVÄ…

… jolloin teki mieli perua koko muutto.

Mun ekavekara täytti seitsemän vuotta. Se on vieläkin ihana, herkkä, hauska, rohkea ja täynnä itseluottamusta, reilu isoveli, kovaa vauhtia kasvava ja vapautta janoava optimisti, joka innostuu uusista seikkailuista helposti mutta haluaa myös illalla käpertyä syliin. Huipputyyppi. Mutta jos ei lasketa syntymäpäivää, joten juhlittiin lähinnä donitseilla ja kaakaolla ja Pokemon-korteilla (hitto mitä rahastusta!) ennen ensiviikon synttärijuhlia, tämä oli aika kamala päivä.

Tänään jos koskaan olin valmis perumaan koko muuton. Purkamaan pakatut laatikot ja lakki kourassa lähtemään Ikeaan ostamaan uusia huonekaluja jo myytyjen tilalle. Soittamaan Espanjaan että sori, me jäädäänkin Itä-Helsinkiin. Täällä on hyvä.

Ompullehan on olemassa koulupaikka. Ihan varmuuden vuoksi, kunnes ollaan tukevasti toisen maan kamaralla ja silleen. Ja tänään oli se päivä, kun tulevat ekaluokkalaiset kutsuttiin tutustumaan kouluun – päivä, joka saa äidit liikuttuneiksi joka tapauksessa. Varsinkin jos nyt sattuu olemaan kyse siitä esikoisesta: vähän kokeneemmat äidit istuskelivat koulun sohvilla ihan tyynesti, me muut tärisimme jännityksestä ja nieleskelimme kyyneliä. Ompun koulu olisi ihan lähellä, aika iso, mutta kaikin puolin kiva koulu. Sellainen, johon lapsensa lähettäisi aamulla hyvillä mielin.

Ja kun luokka kerrallaan lapset kutsuttiin jonoon niin alkoi kurkkua kuristaa. Koulun pihalla oli jo valmiiksi niin paljon tuttuja naamoja, että nauratti. Tuo vuonna 2010 syntyneiden aika iso ikäluokka on sellainen, johon ehti – yhden lapsen äitinä – tutustua kunnolla ja moni äiti, jota ei ehkä kovin usein ollut sen äitiysloman leikkipuistoajan jälkeen nähnyt kuin ohimennen harrastuksissa tai ruokakaupassa, vilkutti iloisesti. Pitkästä aikaa!

Se luokka, jolla Omppukin olisi aloitanut, oli täydellinen. Siellä oli poika, jonka äidin kanssa olemme tunteneet jo odotusaikana, hengailleet yhdessä laitoksella kun pojilla on kaksi päivää ikäeroa, ja pysyneet yhteydessä sen seitsemän vuotta. Siellä olivat melkein kaikki Ompun rakkaimmat eskarikaverit, paljon puolituttuja ja nekin muutama, keitä en entuudestaan tuntenut, vaikuttivat ihanilta koulukavereilta. Opettaja vaikutti huumorintajuiselta ja tiukalta. Tunsin itseni ihan hirveäksi äidiksi, että vien lapselta sen ilon (ja turvallisuuden ja tuttuuden) että hän saisi aloittaa juuri tuossa loistavassa porukassa koulunsa.

Oikeasti tämä oli kovempi paikka mulle. Omppu suhtautui asiaan uteliaisuudella mutta ei ollut erityisen pahoillaan siitä, että hänestä tuleekin espanjalainen tokaluokkalainen eikä herttoniemeläistä ekaluokkalaista syksyllä. Kotimatkalla (oli pakko hakea muuttolaatikoita ja viiniä) kysyin, mikä fiilis tutustumiskäynnistä jäi. Ja Omppu oli iloinen, että ne eskarikaverit, jotka pitivät eniten toisistaan, olivat päässeet samalle luokalle. ”Kun ne tykkää toisistaan niin paljon,ne on varmasti tosi iloisia”. Mun kultainen lapsi. Ja sitten se jatkoi potkulaudalla matkaa eteenpäin ja mä jäin kokoamaan itseäni parin metrin päähän.

Tekisi mieli jäädä Suomeen. Antaa Ompulle ensimmäinen kouluvuosi tuttujen ihmisten kanssa, mennä itse vanhempainyhdistykseen tuttujen äitien kanssa. Lapselle tähän koulunaloitukseen ei liity samaa nostalgiaa kuin äidillä, hän on sopeutuvainen luonne, jolle tärkeintä on oppia lukemaan ja saada oma puhelin. Hän on ihan varma, että Poke-kortteja voi vaihdella Espanjassakin. Olisikohan mulla helpompaa, jos pitäisi itse esittää reipasta ja tsempata lasta enemmän? Nyt se on äiti, joka itkee ja ikävöi jo valmiiksi näitä kulmia, ihmisiä ja yhteisöä, joka melkein kahdeksan vuoden aikana ympärille on muodostunut.

Huomenna on sitten eskarilaisten kevätjuhla. Että oikea itkuviikko luvassa.

P5143193.jpg

10 kommenttia artikkeliin ”SUURIEN TUNTEIDEN PÄIVÄ…

  1. Kyllähän se on iso juttu lähteä tutusta tuntemattomaan. Mun mielestä haikeus on oikein normaali reaktio. Lapset ei toisaalta varmaankaan samalla tavalla pysty ymmärtämään eri tilanteiden ja elämänvaiheiden ainutkertaisuutta, eivätkä siksi osaa surra sitä minkä yhden valinnan myötä menettävät, kun eivät ole tarkkaan selvillä siitä mitkä vaihtoehdot oikein ovatkaan. Koulu Suomessa on eskarilaiselle varmaankin aika lailla yhtä mystinen konsepti kuin koulu Espanjassa.

    Meidän keskimmäinen on muuten hänkin vuosimallia 2010! Varsinaiset syntymäpäivät on vasta kesämmällä mutta tänään juhlistettiin synttäreitä koululla tytön vuosiluokan kanssa brownieilla ja pillimehuilla. On ihan hullua ajatella, että ensi vuonna meidän seitsenvuotias menee jo kolmannelle kun Suomessa olisi vasta aloittamassa koulua. Niin kuin esikoisen seitsenvuotissynttärien aikoihin niin samoin nyt myös keskimmäisen kohdalla tuntuu helpottavalta kun lapsi on vihdoin myös suomalaisella mittapuulla kouluikäinen!

    Tykkää

    1. Jep, omalle lapselle ne muistot on sitten siitä Espanjan koulun aloituksesta. Vähän sama kuin Suvivirsi: eihän se lapselle symboloi samaa kuin aikuisille, jotka pitää kiinni nostalgiasta ja vaatii Suvivirttä jokaiseen kevätjuhlaan. Ja samalla tavalla onneksi omat lapset ovat orientoituneet ajattelemaan kaikkea kivaa, mikä odottaa Espanjassa eikä asioihin, joista pitää luopua. Se olen minä, jota itkettää lähteä kodista, jonne on tuotu kolme lasta kaukaloissa synnytyssairaalasta – poikia kiinnostaa vaan että legot tulee mukaan, muusta viis.

      Joten kiitos, sanasi taas auttoivat ❤

      Tykkää

  2. Hepa

    Mä näkisin tässä vielä sellaisen positiivisen puolen, että on hyvä että voit itse surra nyt kun kukaan muu ei vielä sure. Se on kuitenkin paljon hankalampaa sitten kun lapsillekin tulee niitä päiviä, että se uusi ei oikein huvittaisi. Kun on saanut sitä omaa luopumistaan alkuun (koska sitähän se on eikä sitä kannata kieltää) niin on paljon helpompi tsempata lapsia.
    Tsemppiä nyt sulle! Innostuksen lisäksi on myös näitä muita vähemmän kivoja tunteita, mutta niiden yli ei kannata yrittää hyppiä yli vaan kahlata läpi. Eikä ne silti musta himmennä niiden uusien kivojen juttujen hohtoa.
    Että jos tuntui itsekidutukselta niin saattoi silti olla hyvin kannattavaa itsekidutusta !

    Tykkää

    1. Joo, kyllä tässä on sellainen 31 vuoden tilinpäätös, henkilökohtainen katharsis ja whatnot – aikamoista tunnemyrskyä siis. Ja varmasti myös lapsillakin luvassa, he tosin ehtivät jo ennen varmaa muuttopäätöstä kipuilla sitä ja nyt tuntuu, että lähtö on jo osa ainakin isomman lapsen identiteettiä. Ei sillä ettenkö itsekin vaihtarivuosilta yms muistaisi, että siinä sopeutumisessa on tosi monta vaihetta, osa vähemmän miellyttäviä…

      Ja kiitos tsempeistä! Ne lämmittävät, samoin kuin nämä monen fiksun ihmisen kommentit.

      Tykkää

  3. Mä olen ihan samaa mieltä kuin Hepa, että ikävämpien tunteiden läpi on tärkeä kahlata. Itse yritän rohkaista myös lapsia käymään luopumisen tunnelmia läpi myös etukäteen. Meillä ei ole muutto juuri nyt käsillä mutta moni kaveri ja useampi opettaja tekee parhaillaan lähtöä muille maille. Oon ottanut useamman kerran puheeksi kuinka musta on surullista, että ensi vuonna jotkut läheisiksi tulleet kivat ihmiset eivät olekaan enää täällä. Se on rohkaissut varsinkin esikoista kertomaan kuinka paljon erityisesti yhden läheisemmän kaverin lähtö surettaa. Samalla on sitten toisaalta tilaisuus muistuttaa siitä kuinka tänne jääkin onneksi edelleen kuitenkin mukavia kavereita.

    On mahtavaa, että lapset on lähdössä matkaan hyvällä asenteella. Muutto tuo mukanaan varmasti paljon kaikenlaista kivaa, mutta tosiaan lapsillakin on varmasti edessä vielä niitä vaikeampiakin päiviä kun koti-ikävä vaivaa eikä uusi maa olekaan ainoastaan kiva ja jännä. Jos etukäteen on käynyt läpi myös niitä ikävän tunteita niin ne eivät ehkä sitten perillä ihan samalla tapaa käy kerralla päälle.

    Tykkää

    1. Jep, ja toivon että ehdin käsitellä tämän oman luopumisentuskani ennen kuin lapsille konkretisoituu muutto ja sen pysyvyys (tai oikeastaan epäpysyvyys, koska koko ajan on tietty varaus siirtymiseen toiseen maahan). Lapsille ja itselle tämä tietenkin konkretisoituu hyvin eri tavoilla ja eri rytmissä, mulla on prosessi koko ajan päällä kun käyn läpi omaisuutta, hoidan käytännön järjestelyjä ja muuta. Mutta eteenpäin!
      Sun blogi onneksi tarjoaa hyvää vertaistukea ja viisautta ja vähän myös aspektia siihen, millaiseksi se arki ja ystävyyssuhteet muodostuvat paikassa, jossa monet ovat vain käymässä.

      Tykkää

  4. Symppaan sua, samoja fiiliksiä ollut! Meidän tyttö jäi pois ihanasta tarhasta ja vaihtoi kouluun täällä Barcelonassa. On se aika hurjaa! Oon kirjoitellut omista tunnelmista ja koulun aloituksesta mun blogissa familyabroad.wordpress.com, jos haluut tsekata miten meillä on mennyt 🙂

    Tykkää

  5. pilami

    Oman kokemuksen mukaan kaikki muuttuu vaikeammaksi lasten kasvaessa. Siis sellaiset oikeasti isot asiat, kuten muuttaminen, kaverisuhteet ym. Kyllä oli helppoa kun vauva vähät välitti paikanvaihdoksesta. On tässä tullut itsekin muutettua useampaan otteeseen ja suren seuraavia asioita: a) lapsilla ei ole sitä varhaislapsuuden kiinnekohtaa enää jäljellä, b) lapsilla ei ole hiekkalaatikkoajoilta tuttuja kavereita, c) tukiverkkoja ei ole, d) lapset kipuilevat muuttoja ja kaipaavat entisten kotien kavereita. Siihen päälle olen joutunut todella paljon miettimään että olenko ollut itsekäs, olenko kyennyt ajattelemaan asioita lasten näkökulmasta ja välillä olen sitten päätynyt jossittelemaan kaikkea mahdollista. Tossa ylempänä kirjoitettiin tosi hyvin, että luopumistahan se on. Ei ole aina ollut helppoa.

    Tykkää

    1. Tuttuja ajatuksia. Että ollaanko vaan ihan älyttömän itsekkäitä kun lähdetään eikä tehdä enempää kompromisseja (joita Suomeen jääminen edellyttäisi) ja vaikka mitä. Vielä tosiaan onneksi tyypit ovat innokkaina, mutta uskon ettei mahdolliset tulevat muutot ole (lapsille) yhtä kivuttomia.

      Ja tuokin on hyvä pointti, että myös Suomessakin sisällä muutetaan ja jo kaupunginosan vaihto vie tavallaan pois ”juurilta”. Mä olen 10-vuotiaana vaihtanut kotikaupunkia, koulua kolmesti, ja takana on yli 25 eri kotiosoitetta. Oikeastaan siinä mielessä hassua, että stressaan lasten muutoksia, kun ne eivät itselle ole olleet mikään menneisyyden mörkö.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s