HERKUTTELUPÄIVÄ FOREVER

18199060_10154569197511463_2214396331880422643_n

Kuva Ilta-Sanomien Facbook-sivulta

Kuten kaikki tietenkin huomasivat, eilen oli virallinen Älä laihduta-päivä. Se ärsytti tänä vuonna yhtä paljon kuin vuosi sitten. Erityisesti otti päähän tuo Ilta-Sanomien nosto: Saa herkutella luvan kanssa. Onko laihdutuksen vastakohta herkuttelu – eikä vaikka pysyvästi terveelliset elämäntavat? Keneltä se lupa herkuttelulle pitäisi muina päivinä kysyä? Mikä armollinen kädenojennus kaikille ikuisille laihduttajille; tänään voit relata ja vetää herkkuöverit. Mutta sitten skarpataan ja aletaan taas laskea kaloreita.

Eilen juhlin – en tätä Älä laihduta-päivää vaan enemmänkin melkein 20-vuotiasta ystävyyttä elämäni tärkeiden ihmisten kanssa – ja herkuttelin ilman lupaa ja sitten kävin vaa’alla ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen. Lukema oli yhdeksän kiloa enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta ei ahdistanut. Katsoin peiliin ja olin omasta mielestäni juuri niin kuuma kuin näillä yöunilla ja hampaattomalla hymyllä ja iho-ongelmilla voi olla. Sopiva.

Jostain syystä omaa ulkomuotoa tulee pyöriteltyä täällä blogissa tasaisin väliajoin. Parin vuoden aikana on tapahtunut paljon sellaisia henkisesti suuria harppauksia itsensä hyväksymisessä (tai pöh missään hyväksymisessä – itsessään pitämisessä!) että haluaisin lohduttaa sitä jojo-laihduttavaa kaksikymppistä ruokaan vuoroin vihollisena ja vuoroin lohduttajana suhtautuvaa itseäni, että koittaa päivä jolloin ruoka on vain ruokaa, joskus suuri nautiskeluhetki ja toisinaan ihan vain polttoainetta päivään. Ei palkinto (vaikka kyllä se sitä joskus yhä on – rankan päivän jälkeen pari jaksoa lempisarjaa ja puolipurkkia Kolmen kaverin suolapähkinä-kinuskijäätelöä) eikä rangaistus. Ja vaikka kuulen lenkkipolun kutsun valon lisääntyessä kevätilloissa ja uusien (joskin viime vuonna ostettujen!) juoksukenkien odottaessa eteisessä, en ole stressannut urheilusuorituksista vaan odottanut, että jaksan lähteä.

Joko katsoitte Areenasta Muodonmuutoksia-dokumentin? Nostan hattua bikini fitness-kisaajien määrätietoisuudulle ja itsekurille, vaikka en oikeasti osaa kauhean korkealle lajia arvostakaan, ja samalla fiilistelin miten oma ajattelu ei pyöri enää oman ulkonäön ympärillä. Ehkä se on se Anu Silfverberginkin toteama vaihe, että kauneusihanteet eivät välttämättä enää osu itseen ja ”ikääntyessä” ulkonäköpaineet laskevat, tai sitten Espanjassa vietetty kesä jolloin en nähnyt uimarannalla yhtään arvostelevia katseita vain päinvastoin koko ihmisvartaloiden kirjon ylpeästi esillä – sellaista, jota näkee Suomessa vain uimahallin saunassa.

Onhan tämä kroppa tietenkin työmaa, koska haluan olla terve ja hyvinvoiva ja mielellään mahtua nykyisiin vaatteisiini. Mutta jumalauta en kaipaa Ulla Appelsinin edustamalta instanssilta synninpäästöä syömiselle enkä sille, etten ehdi, jaksa tai pysty laihduttamaan vuoden muina päivinä. Erityisen tekopyhältä tuntuu nachoilla ja donitseilla koristeltu lupaus, että tänään voit sitten ahmia koko vuoden edestä, lehdeltä, jossa jatkuvasti julkaistaan kuvia joissa ihmetellään julkkisten vartaloita ja ihan normaaleja ihmiskehon ilmiöitä: selluliittia, raskausarpia, lihomista, löystymistä tai laihtumista. Että mind your own business, Ilta-Sanomat.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s