UNELMAHOMMISSA

Kun on suhtautunut ystävän teokseen, tai ainakin sen ydinsanomaan, julkisesti hieman skeptisesti (tietenkin lukematta koko kirjaa) niin sähköpostiin ilmestynyt kutsu kirjan julkkareihin eli Unelmahommissa afterworkkiin vähän kuumotti. Että roastataanko siellä nyrpeä kriitikko, joka perää oikeutta laitossiivoojille ja bussikuskeille tai laitetaanko mun lautaselle salaa laksatiivia (ei tarvinnut, oksennustauti alkoi heti kun pääsin bileistä kotiin…). Mutta niin. Pelkkää positiivista energiaa säteilevä Lähiömutsi-Hanne ja Suomen lahja Islannille tai toisin päin, Salamatkustaja-Satu, kutsuivat juhlimaan kevätvauvaansa eli Unelmahommissa-kirjaa, ja kuulemaan hieman median ja monen muun elämän osa-alueen monitoiminaisen Laura Frimanin, rohkean kahvibisnesmiehen Riku Uskin sekä sydäntään radikaaleihinkin ratkaisuihin seuraavan Maaretta Tukiaisen ajatuksia siitä, millaisia unelmia ja hommia heillä on.

kyro-distillery.jpg

Ajatusten lisäksi mukaan annettin kassillinen kaikkea kivaa, kuten anopille adoptioon annetut orvokit (mehän muutamme ensi kuussa, kääk, nyt ei ehdi keskittyä kukkiin!), pikakahvia ja tietenkin itse kirja, WSOY:n julkaisema Unelmahommissa-teos. Vaikka viime aikoina lukeminen on painottunut tieteellisiin artikkeleihin, päädyin viettämään vapun karanteenissa ja silloin ajattelin antaa luvan irrotella tällaisen vähän vähemmän muodollisen tekstin kanssa – olkootkin, että kirja kuulemma löytyy tietokirjahyllystä!

unelmahommissa.jpg

Olisi pitänyt lukea kirja ennen julkkaribileitä (tämä olisi ollut mahdollista, koska unelmaduunarit olivat ihan muilla mantereilla itse syntymähetkellä) jotta keskusteluista olisi saanut vähän enemmän irti. Selväksi tuli kuitenkin, että mitään leppoisaa kahviloissa kirjoittelua ei kenenkään työ ollut ja näin peruslaiskaa ihmistä vähän kauhistuttikin, kun Friman, Tukiainen ja Uski luettelivat työtehtäviään, erilaisia projekteja, viritelmiä ja whatnot. Yrittäjyys ja freelancerius tuntuivat olevan niin julkkaripaneelissa kuin kirjassakin vahvasti osa unelmahommia, oikeastaan kukaan ei ylistänyt olevansa unelmaduunissa jonkun toisen palveluksessa. Tämä lienee yksi syy siihen mun alkuperäiseen ahdistukseeni, joka inspiroi itkemään blogissa: olen koko ajan tehnyt töitä muille, nauttinut säännöllisestä tulosta ja siitä, että joku muu murehtii eläkemaksuistani, ja itselleni osa unelmaduunia on ollut henkinen vapaus, jonka turvallinen työsuhde on tarjonnut. Toisaalta kirjahan tuli loistavaan saumaan: olen työtön, vastavalmistunut kotiäiti jolla on edessä iso elämänmuutos ilman mitään varmuutta. Tässä kai olisi todella loistava hetki rohkeammille ratkaisuille? (Saako silti pelottaa?)

Kirja oli taitavasti kirjoitettu, joskin aika proosallinen ja taiteili hetkittäin vähän elämänkerrallisen ja self-help oppaan välillä. Se oli realistinen ja rehellinen (ihanaa, puhuttiin euroista ihan niin kuin euroina eikä ympäripyöreitä summia ”pärjäämisestä” jne), kerrottiin hyvin konkreettisia esimerkkejä kirjoittajien kokemuksista niin ammattibloggaajina, matkailutoimittajina kuin kauppiainakin. Jonkin verran oli toistoa, tai ehkä se vain tuntui siltä kun monet tarinat ja taustat olivat tuttuja kirjailijoiden blogeista. Haastattelut olivat hyvää vaihtelua, ne kirjoitettiin miellyttävän henkilökohtaisella otteella ilman, että menestyksen mittariksi oltaisiin asetettu maine ja mammona vaan koko kirjan keskeinen viesti (onnellisuus on menestyksen tärkein mittari!) ja niiden ansiosta löysin myös ihanaa norjalaista ruokataidetta Instagramista!

unelmahommissa-afterwork.jpg

Vähän epäreilulta tuntuu vaatia yhdeltä opukselta ratkaisua kaikkien ihmisten uraongelmiin, mutta pidän yhä kiinni siitä, mitä alun perin kirjoitin: Unelmahommissa on todella inspiroiva teos niille, joilla on luovaa hulluutta, intoa ja ideoita, rohkeutta ja vähän rahaa säästössä, selkeä visio (tai visio, jonka kirjan lukeminen kyllä viimeistään selkeyttää!) ja vähän vapautta. Mullekin kirja antoi potkua aloittaa yhden bloggaamiseen liittyvän ”aluevaltauksen” kokeilu, vaikka se on vielä sellainen ajatus (tai no okei siis haave) josta en ole kauheasti kehdannut edes ääneen puhua. Kirja ei markkinoi itseään yleispätevänä uraoppaana, vaikka mä vähän niin kuin vaadin siltä sellaista että nyt ratkaistaan kaikkien duunarien maanantaiangstit ja palkkatyön murros kahden naisin voimin: se ei ole mahdollista, ja autolainan kanssa jumissa oleva sairaanhoitaja-yksinhuoltaja ei ehkä saa tästä irti muuta kuin lievää ahdistusta. Mutta uskon, että moni saa myös uskoa ja toivoa tehdä arjesta sellaista, ettei perjantai olekaan se työviikon ainoa tavoite. Sanon siis kiitos kirjasta, Hanne ja Satu. Siis en tarkoita nyt että kiitos tästä fyysisestä kappaleesta, jonka sain (tai siis kiitos siitäkin – se muuttaa seuraavaksi Ruotsiin motivoimaan muita!) vaan kiitos, että kirjoititte todella avoimesti työstänne, ylpeydellä ja toisaalta terveellä itsekritiikillä, jaoitte neuvoja ja vertaistukea ja olitte just sellaisia tyyppejä, joita etenkin työelämä tarvitsee enemmän.

Työstään voi tehdä itsensä näköisen. Työtä voi tehdä silloin kun itselle sopii ja siellä, missä itselle parhaiten sopii. Harrastuksesta voi muokata itselleen kannattavan työn. Työkseen voi tehdä jopa asioita, joista olisi vapaa-aikanaan valmis maksamaan. 

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”UNELMAHOMMISSA

  1. Hei ihana! Kiitos tästä tekstistä! Hyvä saada Unelmahommissa-ajatusten ja -arvostelujen joukkoon myös reilusti kritiikkiä. On totta, että yhdessä kirjassa ei voida ratkaista kaikkien maailman ihmisten työkriisejä – sellaisesta opuksesta ei voisi tulla hyvä oikein kenellekään. Mutta onpa kiva kuulla, että meidän kirja sai sut tekemään jonkun uuden siirron blogihommissa. Mä toivon, että kirjan ajatukset jäävät elämään myös jatkoa ajatellen, ja vähän kuin huomaamatta sieltä löytyy joku potkaisu kohti uutta sitten kun olette asettuneet kodiksi sinne lentomatkan päähän.

    Tykkää

    1. Joo, ja kritiikki ei ehkä kohdistu edes kirjaan vaan mun omaan tähän palkkatyöneetos-ahdistukseen (ja siihen, etten ole ehkä tarpeeksi luova tai kestä taloudellisia riskejä yms, ainakaan niin paljon kuin pitäisi…). Kirjalla on suuret ansiot ja arvioiden perusteella en ole ainoa joka on inspiroitunut. 🙂 Sen lisäksi tämä pitäisi ehdottomasti antaa yläkouluihin ja lukioihin opoille, että bloggausurasta haaveilevat nuoret voisivat lukea ja oppia!

      Tykkää

  2. ”…itselleni osa unelmaduunia on ollut henkinen vapaus, jonka turvallinen työsuhde on tarjonnut.”

    Mä olen ehdottomasti henkeen ja vereen työsuhdeihminen ja työyhteisöihminen, työaikaihminen ja työpaikkaihminen. Mulle ihaninta vapautta on, juuri kuten kirjoitat, se että on vakaa ja vakituinen työ ja tietyt jutut, jotka työnantaja hoitaa, työterveys ja työpaikan kahvihuone. I love them all!

    Toki olen siitä onnekas, että olen saanut aina tehdä mielenkiintoista ja motivoivaa työtä hyvillä joustoilla. En koe olevani erityisesti kenenkään ”palveluksessa” paitsi ehkä universumin, hehheh.

    Mun sisäinen motivaatio työni tekemiseen on niin vahva, etten ole koskaan kärsinyt innostuksen puutteesta tai muistakaan työangsteista… (Olen siis työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta viestintähommissa järjestösektorilla.)

    Mä en ole pätkääkään ”yrittäjähenkinen”, enkä kaipaa sitä vapautta (tai ehkä senkin voi joskus kirjoittaa lainausmerkkeihin?), mikä free-hommiin hyvässä tapauksessa kuuluu. Musta on ihanaa kun on tasaiset, säännölliset tulot ja tasainen, säännöllinen työaika. Joskus, kun työsuhde on ollut katkolla, olen tiedostanut, että mun ehkä, viimeisenä vaihtoehtona, on harkittava freelancerin hommia. Se on aina tuntunut kaikkein kuristavimmalta skenaariolta.

    Tiedän, että tämä on näinä aikoina hyvin epätrendikäs näkäkulma. Mutta tällainen olen. Viihdyn superhyvin 8-16-työarjessani (toki joustellen tarpeen mukaan joka suuntaan) ja olen ehdottomasti omissa unelmahommissani.

    Kirjan aion lukea tietenkin heti kun sen käsiini saan. On aina kiinnostavaa lukea työelämästä ja ihmisten erilaisista valinnoista.

    Tykkää

    1. pilami

      Hahaa, just tää. Se on tosi epätrendikästä tykätä toimistotyöajasta, palkallisista lomista, puhelinedusta, lounareista, säännöllisistä tuloista ja työpaikan rutiineista. Ja siitä palkkatyön sisällöstä. Mut kun en oo muutenkaan mitenkään hip niin tää sopii tosi hyvin mulle. Tuosta uudenlaisen työn tekemisen scenestä aina aika paljon julistetaan että työn tekeminen on kauheassa murroksessa. No mun näkövinkkelistä ei kyllä ole. Kyllä nää toimistotyöt jatkuu ihan tulevaisuudessakin tosi isolla osalla ihmisiä.

      Tykkää

      1. En mä usko että se on niin epätrendikästä (paitsi somekuplassa?) enkä ainakaan kirjaa syytä siitä, vaikka siinä ei yksikään kirjoittanut löytäneensä unelmahommaansa perinteisessä työsuhteessa. Toisaalta tämä oli enemmän oppaaksi niille, joilla on paloa jonnekin muualle ja ahdistusta nykyisestä työstä – ehkä se ei ole mikään suuri enemmistö kuitenkaan? Mene ja tiedä.

        Mä tietenkin omien opintojen kautta olen oikein perehtynyt työpolitiikkaan ja tutkimusten mukaan juuri toimistotyöt on jossain vaiheessa uhanalaisia, samoin monet perinteiset ammatit rekkakuskeista koneenkäyttäjiin, ja tämä on se muutos mihin pitäisi miettiä ratkaisua ihan yhteiskunnan tasolla, ei edes kahden luovan alan ammattilaisen kirjassa (jossa siis ei oikeastaan tarvitsekaan koko aihetta pohtia). Kaikille ei riitä aina töitä ja se on iso juttu ihmisten henkilökohtaisessa elämässä ja toisaalta kansantaloudellisesti. Aihe, johon en kyllästy! 😀 T. Hullu

        Tykkää

    2. Samoilla linjoilla Millan kanssa työn murroksesta. Omakin työni on kaikkea muuta kuin ”perinteistä toimistotyötä” ihan jo sen vuoksi, että teen työkseni somea ja verkkoa.

      Mulla on itselläni jatkuvasti sellainen olo, että olen jonkinlainen katoava luonnonvara, eli vakituisessa työsuhteessa oleva viestinnän ammattilainen. Tokihan näitä tällaisiakin duuneja vielä on, mutta kyllä maailma kovasti muuttuu. Esim. meillä järjestöpuolella hommia tehdään entistä enemmän projektipohjalta, ja se jo tekee työnteosta ja työsuhteista aiempaa sirpaleisempia.

      Mulla ei siis liity Hannen ja Sadun kirjaan tai sen edustamaan maailmaan tai yrittäjyyteen minkäänlaisia antipatioita. Enkä vertaile tai arvota mielessäni erilaisia tapoja tehdä työtä.

      On erilaisia tapoja ja hyvä niin. Mä en ole yrittäjyydestä kiinnostunut oman elämäni ratkaisuna, mutta seuraan mielenkiinnolla yrittäjiä ja olen kiinnostunut siitä työnteon ja elämisen tavasta.

      On vain hyvä, että työn muodot uudistuvat, meille kaikille ei todellakaan piisaa eläkevirkoja.

      Tykkää

      1. Joo, mäkin olen utelias. Jo hieman pakon edestä: todennäköisesti jos haluan yhtään toteuttaa omia intohimoja niin täytyy hyväksyä se, että se on sitten yrittäjyyttä, määräaikaisuutta ja freelancerhommia. Toisaalta muualla maailmassa, etenkin köyhemmissä maissa, lähes jokainen on jonkinlainen mikroyrittäjä, joka omalla työllään – auton ikkunoita liikennevaloissa pesten tai leipää myyden – työllistää itsensä ja usein sen ilmiön todistaminen saa omat pitkät, luotettavat ja turvalliset työsuhteet mahtavine etuineen (ne maksaa mulle liikkumisesta! Työterveyshuolto! Neljä viikkoa lomaa!) tuntuu globaalissa mittakaavassa melkoiselta hemmottelulta. No, nyt niistä sitten urakalla varmaan luovutaankin…

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s