KAAOKSESSA

Viime sunnuntaina meillä vietettiin isompien poikien yhteisiä synttäreitä sukulaisille ja kummeille (ja jo näillä saadaan talo aika täyteen) ja kun vieraat yksi toisensa jälkeen poistuivat – suurin osa siis lapsettomia – saatoin kuulla syvän helpotuksen huokauksen kun ovi tänne meidän hullujen huoneelle sulkeutui heidän takanaan. Ja hei, ymmärrän! Tuntuu, että aina kun liikun koko kolmikon kanssa julkisilla paikoilla olen elävä ehkäisymainos ja sen jälkeen kun on muutaman tunnin hengaillut meillä kotona ja katsonut, millaista on arki kolmen pojan keskellä… no, varmaan vielä hetken harkitsee kaikkia vauvahaaveita. Paitsi siis, oi vitsit, miten helppoja ne vauvat olikaan…

Itsehän tähän on jo tottunut. Siihen, että huudetaan hirveästi (joskus aikuisetkin). Että juostaan ympyrää, kyllä on joku viisas arkkitehti piirtänyt keittiöön kaksi kulkuväylää. Että aina joku huutaa katso äiti tai apuu tai jotain muuta. Että joku ylipäänsä huutaa. Että jos erehdyt istumaan, tai hah hah makaamaan, niin kaksi sekuntia ja päällä ryömii ainakin yksi lapsi. Että jalkojen alla on aina legoja, pikkuautoja, leivänmuruja tai jotain, mistä et oikeastaan edes halua tietää mitä se on. Että vuodenajasta riippuen kodista ulos pääseminen kestää jotain puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Että kun yrität tehdä työjuttuja vieressä yksi soittaa alasti bongorumpuja ja toinen ratsastaa selän päällä ja puhaltaa vappupilliin (se ei ikävä kyllä mahtunut kuvaan).

Aika usein sitä kyseenalaistaa tämän elämäntapavalinnan itsekin. Kun on ollut hiljaisuutta, yksinoloa ja laiskottelua rakastava introvertti, niin kolmen pienellä ikäerolla toivotun ja saadun lapsen kanssa eläminen ei ollut se itsestäänselvä vaihtoehto. Ennen vähän päälle kakskymppisenä iskenyttä vauvakuumetta ei mulla todellakaan ollut mitään suurperheunelmaa, vaan enemmänkin haaveilin meribiologin urasta jossain valtamerilaivassa valasparvia havainnoiden. Mutta nyt en ehkä enää osaisi elää ilman tätä hulabaloota. Koska, kuten monet vastaantulijat jaksavat hymyillen todeta, ”teillä ei ainakaan ole tylsää”. Ei ole. En pistäisi pahakseni jos aamut eivät alkaisi ihan niin aikaisin tai jos olisi joku äänenvaimennin noissa lapsissa, mutta joka ilta kun nuo kolme tuhisevat sängyissään (tai sitten kaikki mun sängyssä, sitäkin sattuu) niin olen täynnä kiitollisuutta. Väsynyttä kiitollisuutta, mutta hämmentynyt siitä että jokaisen raskaan päivän jälkeen olen silti yhä niin onnellinen. Tällaisesta arjesta.

Käytännön Mies lähtee parin päivän päästä takaisin Espanjaan ja olen taas yksin vastuussa rutiineista. Viimeiset 16 päivää olenkin ottanut ilon irti siitä, että voin hyvällä omatunnolla heittäytyä ihan hulvattomaksi ja se on tarkoittanut brunsseja, päiväunia, päivää kylpylässä, blogirientoja ja rauhallista bloggaushetkeä iltaisin, kun joku muu pesee hampaat ja lukee iltasadut. Kahden viikon harjoittelun jälkeen pojat eivät enää ensimmäiseksi huuda äitiä vaan hieman hapuillen isäänsä, jopa pienin herätessään keskellä yötä. Seuraavat kaksi kuukautta on taas mun vuoroni, mutta sitten, sitten joku muukin on joka päivä jakamassa tätä täysin käsittämätöntä, mutta myös käsittämättömän ihanaa elämänvaihetta.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”KAAOKSESSA

  1. Nina

    Kuulostaa ihanalta, täyttä elämää! Heti perään besserwisser neuvo: nauti vielä kun voit, kohta ne lähtee yliopistoon. Kolmen äitinä totuin myös tuohon ihanan kamalaan vauhti arkeen ja kun viimein leikki-ikä vaihe oli ohitse ja talo rauhoittui minulla oli vielä voimakas äiti-vaihde silmässä. Kuka tahansa huusi ”äiti” käänsin katseeni, auttelin pikkuväkeä kyläpaikoissa saatesanoilla ”äiti auttaa” ja pidin silmällä kaikkea pikkuväkeä ettei vahinkoja sattuisi. Sittemmin olen palautunut niin normaaliksi kuin vaan voi.

    Tykkää

    1. No täyttä, sitä tämä on! 🙂 Ja kyllä yritän muistaa (ja jaksaa) nauttia – ilman, että koko ajan fiilistelee sitä aikaa kun ei kuulu sitä jatkuvaa äiti-huutelua. Koska sehän tulee nopeammin kuin edes ymmärrän. Ja tuo on hauskaa, miten niihin ”äiti!” huutoihin reagoi silloinkin, kun omat lapset eivät ole lähimaillakaan :D. Normaalivaihetta odotellessa!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s