Olin ajatellut, että ehkä tänään aika on kypsä sille, että kirjoitan syistä muuttaa pois Suomesta – helposti tulee sanottua, että muutamme vain miehen töiden takia, vaikka oikeasti se on vain yksi monista syistä. Jotenkin asiasta kirjoittaminen aina jännittää, koska samalla tavalla kuin vaikka imetys tai se, kuinka kauan on kotona lasten kanssa, tämä tuntuu aiheelta jossa usein yhden henkilökohtainen valinta tulkitaan toisten valinnan arvosteluksi. Että tarvitaan sata disclaimeria: me tykkäämme Suomesta, suorastaan rakastamme sitä, ja olisimme tosi onnellisia täälläkin. Ne syyt, jotka ajavat meitä maailmalle, eivät ole mitään universaaleja edellytyksiä millekään hyvälle elämälle ja oikeastaan kyseessä on todella ristiriitainen projekti, johon liittyy paljon haikeutta ja menettämistä ja varmasti jollain elämän osa-alueilla myös häviämistä. Jos sitä nyt mitenkään absoluuttisesti voi mitata.
Mutta kun nyt katselen kun taivaalta sataa räntää viikkoa ennen toukokuuta niin ehkä mun ei tarvitse niin kauheasti tänään perustella sitä muuttoa.
Mutta kerron tammikuisesta Espanjasta, mikä siinä on kivaa. Todettakoon, että siellä on tammikuussa niin tuulista että tarvitsee ihan eteläisimmässäkin kärjessä toppatakkia ja on roskaista ja meluisaa, mutta sitten on se kävely tuolla itärannalla. Jos kävelee kahdeksan kilometriä eteen päin niin päätyy mereen ja seuraavan kerran vastaan tulee maata ihan toisella mantereella. Siinä, että näkee Afrikan joka päivä, on jotain maagista. Ja nuo rahtilaivat, jotka päivystävät Välimerellä. Itse asiassa suurin osa on helmikuussa konkurssiin menneen eteläkorelaisen Hanjin-varustamon rahtilaivoja. Kyseessä oli yksi suurimmista varustamoista, ja nyt kymmenet valtavat konttilaivat odottavat merellä jotain. Ostajaa, uppoamista – en tiedä. Yhtä aikaa aavemaista ja kiehtovaa. Kuvassa näkyy puisia kalastusveneitä Playa Atunaralla, tonnikalanpyytäjien rannalla. Joskus satunnaisesti kalastajat lähtevät merelle, mutta useimmiten he leiriytyvät rantahiekalle koko päiväksi ja heittävät pitkät siimat mereen. Ja huutavat niille, jotka erehtyvät kulkemaan liian lähellä. Ja siinä on kaksi kulkukoiraa. Otin kuvan kun palasin shelteriltä enkä jaksanut enää ottaa tuota kaksikkoa kiinni ja viedä koiratarhalle. Ajattelin, että näyttihän tuo duo ihan tyytyväiseltä tuossakin. Ja kaikkea tuota kaipaan ihan kamalasti. Tällaisina päivinä vielä vähän enemmän.
Periaatteen Nainen 
Sun eka teksti tuli mun rss feediin vaikka sen olit jo poistanu ja mun teki mieli kommentoida että tää on yks näistä jutuista joita en voi suomalaisissa käsittää. Että jos joku muuttaa ulkomaille niin sen päälle heti saa alkaa syljeskellä. Että kuka toi luulee olevansa ja että vai ei ikuisen talven ja kahden päivän kesän suomi oli riittävän hyvä häh? Että sinun muutto on henkilökohtainen loukkaus minua kohtaan!
Näin itse ulkomailla asuvana en oo huomannut tota omissa kavereissani mutta moni täällä asuva suomalainen on sanonu ihan samaa. Ei saa olla kauhean onnellinen täällä koska joku suomikaveri suuttuu jos Facebookissa kertoo uuden asuinpaikan hyvistä puolista tai siitä että nauttii olostaan. Aaarrgghh suomalaiset!
Ihanaa oloa siellä! Nauttikaa! Täysin rinnoin! Niin mekin tehdään täällä pallon toisella puolen 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Hah, joo, sekin oli tarkoitus julkaista mutta sit mun yks 2-vuotias assistentti tuli sählää 😀 . Näillä mennään! MUTTA olen ehkä itse vähän yliherkkä, kun pelkään julistaa että jee, kohta pääsee kokeilemaan erilaista elämää ja varaan siihen itselleni valitusoikeuden. Oikeastihan kaikki on noin yleensä olleet tosi kannustavia, mutta olen kuullut kanssa reaktioista. Ihanaa, että teille ei sitä ole tullut, eikä pitäiskään!
Voihan se olla, että meidän sukupolvi on jo aika erilainen: suurimmalla osalla on mahdollisuus matkustaa ja muuttaakin ulkomaille jos haluaa, ja monet ainakin ottaa irtiottoja. Toisaalta jopa mun patavanhoillinen mummini oli sitä mieltä, että tää on mahtavaa kun mennään kokeilemaan siipiämme, että tutkimattomia ovat suomalaistenkin tiet :).
TykkääTykkää
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka arvostelevat toisten minkäänlaisia valintoja. (Närkästynyt säämummeli mun taannoisessa postauksessani oli vitsi, mutta senhän tiedätkin. 🙂 )
Hyvänen aika sentään, meillä ihmisillä on yksi ainoa elämä elettävänään. Johan on kumma, jos ei jokainen saa tehdä just sellaisia valintoja kuin haluaa! (Kunhan nyt ei ketään suoranaisesti vahingoita.) En ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi närkästyä jonkun toisen ratkaisuista.
Ja vielä sekin, että sit jos tekee jonkun valinnan (ottaa lemmikin, hankkii lapsia, muuttaa ulkomaille, whatever), niin sen jälkeen ei saisi napista tai sanoa mitään kielteistä siihen aihepiiriin liittyen… Höpsis. Kaikesta saa ja pitää napista, jos napisuttaa. Mä ainakin napisen. Vaikka olen ihan itse valinnut.
Just mahtavaa, että lähdette. Fanitan tuollaisia ratkaisuja.
TykkääTykkää
Mä huomaan, että oma tarve (tai edes jaksaminen) arvostella muiden valintoja vähenee, luojan kiitos, vuosi vuodelta – perspektiivi lisääntyy, vaikka en voi väittää ettenkö yhä ihmettelisi aina välillä ihmisten touhuja. Omiakin, niitä oikein erityisesti.
Kirjoitin joskus tuosta, että saako valittaa itsetehtyjen päätösten seurauksia. Erityisesti kun on hankkinut lapsia (joiden kanssa elämisestä on vaikea ennustaa millaista tulee jne) niin eikö oikeasti saisi koskaan sanoa että väsyttää, uuvuttaa jne. ilman että kommentoidaan että ”ite hankit lapses”. Ehkä se ilmapiiri siitä muuttuu.
Vähemmän närkästystä (pl. säämummot!), enemmän fanitusta 🙂
TykkääTykkää