Ensi viikolla ennen kuin Käytännön Mies tulee Suomeen parin viikon pääsiäislomalle on mulla muutama tiukka paikka, kun jokaiselle lapselle osuu menoja samaan aikaan ja kaikesta tehokkuudestani huolimatta en ole vielä oppinut olemaan kolmessa paikassa yhtä aikaa. Tässä on muutaman vuoden aikana tullut huudeltua avunpyyntöjä enemmän kuin koskaan ennen, ja mikä parasta: niihin on aina vastattu. Erityisesti oman alueen tutut ja jopa vähän tuntemattomammatkin lapsiperheet ovat olleet korvaamaton apu. Tätä yhteisöllisyyttä tulee taatusti ikävä, ja erityisesti esikoisen parhaan ystävän perhettä, joka on usein ottanut isompia poikia pihalle tai kotiinsa kylään kun on ollut kuopuksen kanssa joku tilanne päällä.

Viime aikoina olen myös saanut auttaa. Ja nimenomaan saanut, koska usein Suomessa tuntuu olevan kunnia-asia pärjätä yksin ja avunpyytäminen nähdään muiden vaivaamisena. Luulen kuitenkin, että suurin osa ihmisistä ilahtuu voidessaan olla avuksi – eihän se mitään altruistista uhrautumista ole, vaan auttajakin saa yleensä vähintäänkin hyvän mielen ja paljon positiivista karmaa. Kuulostaa kamalan kornilta, mutta kun sain auttaa naapurissa asuvaa vanhempaa rouvaa, joka hukkasi puhelimensa, niin oma päivä kääntyi voitokkaaksi jo ihan siinä että pystyin tekemään jotain. Lupaan, etten ala kirjoittaa mitään mietelauseita auringonlasku- ja kukkakuvitusten päälle, mutta silti. Universumi, karma, hyvät vibat.

Vaikka yleinen ilmapiiri, poliittiset päätökset ja kaikki mahdollinen öyhötys välillä syö uskoa ihmiskuntaan, on onneksi omassa elämässä kohtaamiset vieraidenkin ihmisten kanssa pääasiassa sellaisia, jotka vahvistavat luottamusta myös hyvisten olemassaoloon. Oli se sitten se vähän epäilyttävän näköinen kadunmies, joka auttoi mua rattaiden ja ostosten kanssa tai naapuri, joka lainasi laskimen tilastomatikan kokeeseen ja suhtautui hyvin ymmärtäväisesti, kun se (lasteni toimesta tietenkin) katosi. Ystäväpiiristä löytyy vieläkin suurempia persoonia, sellaisia, jotka ovat ottaneet kotiinsa asumaan turvapaikanhakijan, monet toimivat tukiperheinä, osoittavat mieltään oikeudenmukaisuuden puolesta, ovat kuntavaaliehdokkaina tai joskus ihan arkisesti jaksavat kärsivällisesti kasvattaa ja ruokkia omien lastensa lisäksi naapurinkin resupekat.

Että auttakaa ihmiset. Ja pyytäkää apua, kun sitä tarvitsette. Koska on yksi parhaista fiiliksistä, kun saakin apua ja tukea – usein vieläpä aika yllättävistä paikoista.