MITEN TE SELVIÄTTE SUNNUNTAISTA!?!

Mä en kyllä muista yhtään elämänvaihetta, että sunnuntait olisivat olleet viikon parhaita päiviä.

Lapsena ehkä, jos touhuttiin jotain perheen kesken, mutta silloinkin varmaan ilmassa oli jo vanhempien kiirettä ja kireyttä alkavasta työviikosta. Teininä sunnuntait olivat täynnä maailmantuskaa, joko mökötin television ääressä tai sitten siinä pussikaljaiässä kävin läpi kauhulla kaikkea, mitä olin viikonlopun aikana möhlinyt ja mietin, miten ikinä kehtaan mennä kouluun sen jälkeen kun olen ensin tunnustanut tunteeni ensirakkaudelleni ja sen jälkeen oksentanut hänen (ja hänen silloisen tyttöystävänsä) päälle. Toki myöhemmin tästä ensirakkaudesta tuli esikoiseni kummisetä, joten vaikka se ensimmäinen koulupäivä tuonkin episodin jälkeen tuntui varsin jäätävältä ja olisin melkein mieluummin jäänyt rekan alle kuin kohdannut kaikki törppöilyni todistajat niin näin 18 vuotta myöhemmin voin lohduttaa itseäni: ei se ollutkaan maailmanloppu. Tietenkään en oppinut ensimmäisestä enkä toisestakaan kerrasta, kun joten oikeastaan niitä morkkiksen maalaamia sunnuntaita on takataskussa yhden vuosikymmenen verran.

Kaksikymppisenä aloitin vuorotyöt, joten usein olin joko töissä tai nukuin yövuoron univelkoja sunnuntaisin. Olin aina vähän kateellinen ihmisille, joilla on normaali rytmi ja sunnuntaisin voi käydä leffassa tai brunssilla tai jotain muuta sellaista somekelpoista. Mutta nyt täytyy sanoa, että juuri tämä sunnuntai on ollut todella pitkä ja vaihtaisin sen vaikka kymmeneen maanantaihin.

Esikoisella ei ole mitään tekemistä. Alakerrassa asuva ystävä on jossain eikä kukaan vastaa epätoivoiseen ovikellon soitteluun. Eipä siinä ole muuta tekemistä kuin ärsyttää veljiä. Keskimmäinen on väsynyt, levoton ja tanssitunnilta jäi päälle sellainen boogie, että tavarat lentelevät kun lapsi säntäilee pitkin asuntoa. Nuhainen kuopus itkee joka kerta, kun hänet niistetään ja vaatii kovaan ääneen, että räkä laitetaan takaisin. Ulos ei viitsi mennä, kun kaikki kuravaatteet kuivuvat vieläkin edellisen päivän pihaleikeistä enkä usko että kenenkään mieliala muutenkaan kohoaisi tihkusateessa seisoskelussa, pyykkivuoron vuoksi ei voi karata kaupungille ja huomaan, että lapsien ärtynyt yleisfiilis on tarttunut hyvin myös muhun. Sinkkuillallisessakin näytetään uusintoja, olen jo nähnyt nekin jaksot. Tekisi mieli korjata tilanne hakemalla vähän suklaata ja siideri, mutta ei jaksa sitäkään.

Huomenna lähdetään onneksi laivalle. Lapset ovat myyneet lelujaan ja nyt niillä on enemmän shoppailurahaa reissuun kuin äidillään. Pöytä ravintolasta on varattu ja leikkipaikalla ei haittaa vaikka ulkona sataisi vesi-ilmapalloja. Tukholmassa on kuulemma kymmenen astetta lämmintä ja huhujen mukaan paikalliset kulkevat nilkat paljaina. Tietty me mennään juuri sillä norolaivalla, mutta käsidesi ja esimerkiksi metron penkkejä nuolemalla hankittu vastustuskyky (tämä lapsilla, ei minulla) varmasti auttavat.