Sinne se jäi, eilen, viimeistä kertaa. Alma materini.

Päädyin alunperin opiskelemaan Jyväskylään, koska, noh, hain sinne. Hain sinne, koska olin vihdoin 23-vuotiaana keksinyt, mitä haluan oikeasti opiskella. Sitä ennen olin hakenut oikikseen, TaiK:kiin tuottajalinjalle sekä hakenut ja päässyt sisään ”kätilökouluun”. Yhteiskuntapolitiikka oli kuitenkin ensimmäinen aine, jossa tunsin olevani vahvoilla. Olin aina ollut kiinnostunut politiikasta ja byrokratiasta, lukenut huolella Hesarini ja katsonut ihan vapaaehtoisesti eduskunnan kyselytuntia televisiosta.

Hain tietenkin Helsinkiinkin, jonne oli sinä vuonna sama pääsykoekirja. Olin lukenut kirjan läpi vain pari kertaa, valmistautunut surkeasti. Helsingin pääsykoe menikin penkin alle ja Jyväskylään menin lähinnä maaseutumatkailu mielessä. Koe oli kuitenkin hävettävän helppo, ja kuukauden kuluttua postiluukusta putosi paksu kirjekuori. Se oli vähän järkytys: mulla oli Helsingissä työt, parisuhde, koti ja koirat, mutta halusin päästä jo eteenpäin. Elämässä, etenkin työelämässä. Äitini asui silloin Jyväskylässä, mikä tietenkin helpotti logistisesti opintojen alkua.

Eilen tein viimeiset tenttini Jyväskylässä. Pääsin läpi sen kahdeksan vuoden ajan kurssilistalla kummitelleen tilastomatikan (voitte arvata arvosanan) ja tänään tuli tieto, että myös maturiteetti oli hyväksytty. Kaikki pakolliset kurssit on siis tehty ja jäljellä on kaksi vapaaehtoista kurssia, joita käyn lähinnä mielenkiinnosta. Olin varautunut käymään Jyväskylässä vielä ainakin kerran, istumaan kolme ja puoli tuntia per suunta Onnibussissa, kävelemään keskustan läpi Mattilanniemeen, mutta se olikin siinä. Ei nostalgiaa, ei tunteikkaita hyvästejä, ei kyyneleitä, haikeutta – vain yhden vähän pitkäksi venyneen elämänvaiheen loppu.

Tuntuu välillä tyhmältä, että pelkän alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen on kestänyt näin kauan ja että suhtaudun tiettyihin kaikille yhtä kamaliin opintoihin – esimerkiksi se tilastomatikka ja virkamiesruotsi – niin dramaattisesti. Itse opiskelu ei ole koskaan ollut mulle erityisen vaikeaa, vaan ne oman alan opinnot ovat hoituneet välillä vähän vasurillakin ja kuitenkin kiitettävin arvosanoin. Silti, täytyy sanoa, oli tämä puristus. Tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin viikko sen jälkeen, kun aloitin yliopiston. Juuri ennen kuin lähdin tequilasuunnistukseen fuksiaisiin. Aika monta kertaa päätin keskeyttää koko opinnot, mutta nyt ne on kasassa.

Kandidaatin tutkinnon saaminen kesti melkein 8 vuotta. 54 000 kilometriä junalla tai bussilla. 294 opintopistettä. Kolme lasta. Yhdet opiskelijabileet. Noin sata tenttiä. 29 sivua kandidaatintutkielmaa. Ja siinä se sitten oli. Hyvä minä.