Tää Kani joka tahtoi nukahtaa on kuulemma maailman suosituin unisatu. Mua alkoi jo naurattaa pelkkä kirjan nimen kirjoittaminen kursiivilla, sillä tässä sadussa kursiviilla kirjoitetut kohdat luetaan erityisen hitaasti ja rauhallisesti. Kirjassa on siis ihan kätevät lukuohjeet: neuvotaan milloin painotetaan ja milloin hidastetaan, milloin haukotellaan ja milloin sanotaan lapsen nimi. Kirja on siis kirjaimellisesti unisatu – sen oikea nimitys lienee jopa nukutussatu. Kirjan on kirjoittanut käyttäytymistieteilijä ja NLP-valmentaja Carl-Johan Forssén Ehrlin, että mistään amatööriäitien näpertelystä ei ole kyse.

Lasten nukahtamiset eivät meillä (enää) ole varsinaisesti mikään massiivinen ongelma: yleensä kahdeksaan mennessä kaikki iltarutiinit (kylpy, iltapuuro ja sata porkkanaa, hammaspesut ja kirja tai niinä iltoina, kun äidillä on vähän hommaa, Youtubesta kuunneltu iltasatu…yleensä Pikku Kakkosessakin nähty Pirkka-Pekka Peteliuksen kertomia klassikoita) on hoidettu ja yksi kerrallaan kolmikko simahtaa, yleensä keskimmäinen ensin ja esikoinen viimeisenä, kokeiltuaan vakiotemppuaan eli ”voitaisko pelata vähän?” pikkuveljien nukahdettua. On meillä ollut niitäkin aikoja, kun nukutusshow on kestänyt nelisen tuntia ja vaatinut kaikki mahdolliset temput kärrynpyöristä tantriseen suhinaan, mutta kuten yleensäkin lapsiperheessä, ongelmat helpottavat (ja saat uusia ongelmia tilalle!) lasten kasvaessa. Nukkuminen on sen sijaan ollut aina ongelma. Aina. Ensimmäinen, joka nukkuu 9-10 tuntia yössä putkeen heräämättä on esikoinen, ja tämä käänne kohti kunnon yöunia tapahtui vasta n.5-vuotiaana. Kaikki ovat olleet aina kovia heräilemään yöllä, valvottamaan, vaatimaan palvelua pikkutunneilla, pyörimään ja hyörimään levottomasti ja pitämään huolen siitä, ettei äitinsä silmäpussit pääse vahingossakaan pienenemään.

Kani joka tahtoi nukahtaa-kirjassa luvataan myös sikeämmät yöunet, joten pitihän tähän sensaatioon sitten tarttua. Lapset olivat tietenkin ihan että jeejee, meillä iltasatu on yksi päivän parhaimpia hetkiä (eikä vähiten siksi, että tiedän oman rauhan olevan noin yhden Minttu-kirjan ja puolen tunnin päässä…) ja uudet kirjat otetaan aina ilolla vastaan. Normaalisti luemme iltasadun yhdessä kasassa, mutta nyt käskin kaikki omiin sänkyihinsä – kirjassa vähän vihjailtiin, että lapset saattaisivat nukahtaa jo hyvissä ajoin ennen loppuratkaisua (joka on – spoiler – kanin nukahtaminen!). No, miten meni noin niin kuin meidän mielestä?

Lapsen nimen ujuttaminen satuun? Huono idea (boldatut kohdat luetaan kirjassa erityisen painokkaasti!). Isommat pojat pyörittelivät silmiään, oli vissiin sen verran läpinäkyvää, mutta aina kuullessaan tutun nimen tuo 2,5-vuotias alkoi toistaa nimiä iloisesti huutaen. Kirja sinällään on aika pitkä, joten uskoisin sen oikeissa olosuhteissa toimivankin, tosin varmasti tyypit nukahtaisivat jos lukisin niille 20 sivua Tekniikan Maailmaakin. Poikien piti olla sinällään varsin vastaanottavassa tilassa: he olivat käyneet jumpassa ja remunneet kolme tuntia kevätauringossa.

Kirjassa on hassuja lauserakenteita, joilla on epäilemättä psykologinen tarkoituksensa, mutta jatkuva ”nyt”-sanan toistelu sai esikoisen parahtamaan tuskaisesti jossain sivun 16 kohdalla ”mikä ihmeen NYT-kirja tää on!?”. Keskimmäinen ilmoitti noin kahden sivun välein voitonriemuisesti, että ”olen muuten aivan pirteä, tämä ei toimi!” – vaikka en ollut edes paljastanut kirjan salaista agendaa lapsille. Kuopus huusi aina riemukkaasti NYT! tai veljiensä nimiä, kun niitä erehdyin ääneen lausumaan ohjeiden mukaan. Kukaan ei nukahtanut. Ei edes sinne päin. Kirja herätti suurta kritiikkiä kohdeyleisössä, jonka mielestä teos oli outo ja siinä haukoteltiin liikaa. Siinä missä yleensä nautin yhteisistä lukuhetkistä, tämä oli enemmän pakkopullaa. Tiedän kyllä, että tietyssä pisteessä sitä tekee mitä vain että saisi pikku pullasormet höyhensaarille, mutta en oikein osaa kuvitella käyväni tätä kirjaa läpi joka ilta nopeamman nukahtamisen toivossa.

No, pojat kuitenkin nukkuivat yön poikkeuksellisen sikeästi. En tiedä oliko selitys tähtien asento, tämä nukutussatu vai kaikki päivän aktiviteetit ja täysi vatsa ja optimaalinen uupumustila, mutta arvostan joka tapauksessa sitä, että mun ei tarvitse öisin montaa kertaa taluttaa ketään vessaan, silitellä uudestaan uneen tai vakuutella, että on muuten vielä yö ja kyllä vielä kannattaa nukkua. Päätin sitten kokeilla uudestaan seuraavana iltana, mutta tällä kertaa säästin itseltäni tämän vähän vähemmän inspiroivan iltasadun ja annoin lasten kuunnella sen Youtubesta. Esikoinen kyllä protestoi, että ”EI TAAS TÄÄ NYT-SATU!” mutta tadaa, jokainen lapsi oli unessa alle 10 minuutissa. Äiti myös. Yö oli kuitenkin ennätyksellisen levoton, joten ei, vieläkään en ole vakuuttunut. Saatan toki jatkossakin joskus lukea tämän unisaduksi, jos ovat olleet oikein tuhmia päivällä.

Kyllä, kun on tarpeeksi väsynyt ja epätoivoinen ja valmis lähettämään lapset sirkuksen mukaan kun iltapelleily käy voimille niin sitä kokeilee kaikkea. Kani-kirjaakin. Ja olen todella iloinen jokaisen perheen puolesta, jossa tämä tarina toimii tarkoituksenmukaisesti auttamalla lapsia rauhoittumaan ja jopa nukahtamaan. Mä totesin, että meillä iltasatu saa jatkossakin olla joka ilta erilainen ja joskus vähän jännäkin ja jos se tarkoittaa ylimääräistä varttia unta odottavien lasten vierellä varroten niin olkoot niin. Tää kirja lähtee nyt takaisin kirjastoon, käykää sieltä lainaamassa omanne (en nyt ainakaan ostamaan suosittele!).