STRESSII PUKKAA

P3142688.jpgP3142691.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun tätä Espanjaan muuttoa on alettu valmistella myös vähän konkreettisemmin kuin vain mentaalitasolla, on pakko tunnustaa että hieman stressaa. Olen tähän asti vaalinut mielikuvaa jossa vain suit sait sukkelaan teleporttaan itseni, kolme lasta ja noin 92 muovilaatikollista pikkulegoja La Líneaan ja siinä se. Näin se ei kuitenkaan taida kesällä oikeasti tapahtua. Varovaiset askeleet kohti koko elämän siirtämistä toiselle puolelle Eurooppaa ovat ihan rehellisesti sanoen muistuttaneet enemmän laskuhumalaista huojuntaa kuin reipasta saapastelua. Esimerkiksi ne tavarat. Vaikka kuinka aion konmarittaa koko kodin ja hyödyntää kirppikset ja kierrätyskeskukset, tulee mukaan silti aika monta laatikollista leluja, tyhjiä muistikirjoja ja astioita. Kun olen alkanut alustavasti pyydellä tarjouksia säännöllisesti Suomen ja Espanjan välillä sukkuloivilta kuljetusyrityksiltä, ovat summat olleet sen perheen ainoan säännöllisen kuukausipalkan kokoluokkaa. Nyt jos koskaan toivoisin, että tämä olisi vähän suositumpi blogi ja voisin jotenkin potentiaalisiin markkinoihin vedoten muutattaa nämä roinat ilmaiseksi uuteen osoitteeseen. Yleensä olemme selvinneet päiväksi vuokratulla pakulla ja pizzapalkalla kantoavuksi rekrytoiduilla kavereilla, mutta tämä muutto taitaa olla hieman eri maata. Ihan kirjaimellisesti.

Ja voin sanoa, että vähäsen tuppaa stressaamaan myös poikien koulukysymykset. Esikoinen, kohta 7-vuotias täyttävä tuleva ekaluokkalainen onkin Espanjassa jo tokaluokkalainen, joka menee ummikkona espanjalaiseen, kunnalliseen kouluun. Ja pikkuveljet, syksyllä 5- ja 3-vuotiaat, ovatkin etelässä jo esikoululaisia. Tässä on tietenkin prosessoitavaa nössömutsille, jonka kotiäitivuodet ovat nyt luettu, mutta myös suhteellisen paljon käytännön työtä. Ja tietenkin sellaista työtä, jota ei Suomesta käsin tehdä, koska byrokratia. Koulupaikkoja pitäisi hakea maaliskuussa (eikä silloinkaan ole sanottua, että paikat irtoavat juuri lähikoulusta ja samasta paikasta kaikille kolmelle) ja meillä ei ole lapsille tarvittavia dokumentteja, eikä oikeastaan tietoa siitä missä asumme syksyllä. Jännitysmomentteja siis riittää.

Tässä vaiheessa tekisi mieli taas muuttaa suunnitelmat ja jäädä Suomeen. Täällä kaikki on niin helppoa. Esikoiselle olisi jo koulupaikka lähikoulussa, tavarat on paikoillaan ja yli 30 vuoden kokemuksella hallitsen suomalaiset systeemit. Yli 25 muuton jälkeen inhoan silti muuttamista ja saan allergiareaktion kun ajattelen kaikkea sitä, mikä edessä Espanjassa odottaa. Työnhaku. Puhelinliittymän hankinta (vei viimeksi yli kolme tuntia). Pankkitilit, vakuutukset, lasten harrastukset – näitä vuosien varrella yksi kerrallaan Suomessa hoidettuja asioita ei juuri tule arkisin ajateltua, mutta tästä on tulossa todellinen metatyön vuosi. Olen kuitenkin päättänyt, että me lähdetään vaikka jännittää niin paljon että oksettaa. Koska kun kaikki käytännön työt on hoidettu, se on varmasti sen arvoista.

PS. Kuvat ei liity kirjoitukseen millään tavalla. Paitsi että tulppaaneja tuijottamalla yritän saavuttaa mielenrauhan. Ei ole vielä toiminut.