OLEN SITTEN HILJAA

Olin eilen matkalla Kampista Kaisaniemeen yliopiston kirjastoon. Sää oli sellainen just niin ihana kuin se Suomessa maaliskuussa voi olla, märkää ja kylmää ja taivaalta tuli alas jotain epämääräistä jäätynyttä lokinkakkaa muistuttavaa kamaa. Olen kuitenkin hyötyliikkuja henkeen ja vereen ja päätin, että suosin tunneleita ja menen Kampin keskuksen kautta Forumiin ja tunnelin kautta Steissille ja siitä sitten kipitän rautatientorin läpi ja äkkiä takaisin sisätiloihin ja metroaseman kautta yliopiston kirjastoon. Tämän seikkaperäisen reittivalintaani koskevan selostuksen on nyt tarkoitus vakuuttaa kaikille lukijoille, että ulkona oli välttelemisen arvoinen ilma.

En ole pitkään aikaan kulkenut keskustassa ja nyt päädyin kulkemaan kahden rautatientorille leiriintyneen porukan läpi. Logistisista syistä päädyin ohittamaan lähietäisyydeltä vain Suomi Ensin-porukan pisteen – jos olisin kulkenut sata metriä etelämpänä olisin kohdannut jo helmikuun lopusta asti keskustassa maahanmuuttoviraston käännytyspäätöksiä protestoineet henkilöt, joista suurin osa on ulkomaalaistaustaisia. Samassa paikassa eilen yritettiin myös itsemurhaa, ja siitä tapauksesta kirjoitti jo surullisen osuvasti Saku Timonen. En nyt mene sen enempää tämän mielenosoituksen syihin tai seurauksiin: en tunne epäoikeudenmukaisiksi sanottuja maahanmuuttoviraston päätöksiä, mutta toisaalta en epäile etteivätkö mielenosoittajat ja toisaalta kielteisen päätöksen jälkeen piiloutuneet turvapaikanhakijat olisi äärimmäisen ahdistuneita ja epätoivoisia.

Mun teki jo eilen mieli kirjoittaa siitä kolmen hengen Suomi Ensin-porukasta, jonka ohitin loskassa tarpoessani. Että siinä missä vastapäisellä puolella protestoivilla ei oikeasti ole juuri mitään vaihtoehtoja, niin Suomen eroa EU:sta ja kaikkien etäisestikään ulkomaalaisilta näyttävien karkoitusta vaativat kantasuomalaiset siinä… ihanko oikeasti he kokevat tämän maailman niin suurena uhkana, että seisovat päivät pitkät tuossa säässä? He eivät uhonneet vaan varsin kiltisti siinä siivoilivat omaa aluettaan, mutta kuitenkin. Oikeastihan meidän suurin uhka ei ole edes ne, jotka tulevat Suomeen kokeilemaan onneaan turvapaikkabingossa saati sitten oikeasti hädänalaiset, jotka tarvitsevat apua. Mutta en ole vielä nähnyt Suomi Ensin-ihmisiltä kovin analyyttisia lausuntoja ilmastonmuutoksesta, vesistöjen saastumisesta tai mistään muustakin ihan oikeasti koko ihmiskuntaa uhkaavista asioista, jotka omalta osaltaan ovat osa tätä ilmiötä, jota he nyt rautatientorilla kovasti vastustavat.

Nämä kolme suomiensinläistä olivat silleen aika normaalin näköistä väkeä ja uskon, että niitä häiriintyneimpiä yksilöitä lukuunottamatta he ovat ihan aidosti huolissaan jostain. Eivät selvästikään maailmantilasta noin yleisellä tasolla, mutta omasta ja lähimmäistensä hyvinvoinnista. Ehkä se teltan luona seisoskelu sitten tuo jotain hallinnan tunnetta, että tekee jotain konkreettista oman hyvinvointinsa eteen, kuka tietää. Mutta kyllä se hämmästytti ja kummastutti tällaista isompaakin kulkijaa. Heillä on äänioikeus, varmasti varaa tehdä valintoja oman elämänsä suhteen, ilmainen koulutus ja sadan metrin päässä loistava yliopisto ja kirjasto täynnä tietoa. Harmi, että näitä ei haluta hyödyntää.

Haluaisin kirjoittaa aiheesta paljon enemmänkin, mutta en jaksa. En jaksa, koska keskusteluilmapiiri on nykyään sellainen, missä tyhjät tynnyrit kolisevat kauhean lujaa, huudetaan ettei suomalaisilla ole mitään tekemistä minkään kanssa tajuamatta esimerkiksi että jo oma älypuhelin on osa globaalia epäarvoisuutta. Viimeksi kun otin kantaa aiheeseen kirjoitin selvästi liikaa, koska näiden todellisuuskriitikoiden valemediassa mua siteerattiin varsin mielenkiintoisesti jättäen puolet tekstistä pois. Tässä alkaa tulla itsekin epätoivoiseksi ihmisten kollektiivisen tyhmyyden ja empatiakyvyttömyyden edessä.