Niin paljon kuin Espanjaa rakastankin, ei siellä eläinten ystävällä ole aina helppoa. Tietenkään koko kansaa ei voi yleistää eläimiä kaltoinkohteleviksi ihmishirviöiksi, mutta kymmenet tuhannet hylätyt koirat ja eläinten kohtaamat julmuudet kertovat kuitenkin yleisellä tasolla siitä, että eläimillä, olivat ne käyttöeläimiä tai perheen lemmikeitä, ei ole samanlaista arvoa kuin Suomessa. Viime kesänä ajauduin mukaan paikallisen rescuejärjestön toimintaan, ja voih, miten paljon siitä riittäisikin kerrottavaa…
Olen itse käynyt koiratarhalla lähinnä ”turistina”, kerran pari nyyhkimässä, valokuvaamassa ja viemässä aaseille porkkanoita ja possuille keksejä. Olen aina päässyt pakoon sitä epätoivoistakin tilannetta Suomeen. Ymmärrän siis hyvin, miksi paikalliset vapaaehtoiset ovat ahdistuneita ja stressaantuneita – he ovat joka päivä avaamassa koiratarhan portille jätettyjä pentupaketteja, vastaanottavat hylätyt koirat ja näkevät ne sadat häkeissään pyörivät karvakuonot, joille ei kaikille millään löydy ikinä uutta kotia.
Vaikka vapaaehtoistoimintaa rescuejärjestössä ei voi kutsua varsinaisesti harrastukseksi, siinä on joitain samoja piirteitä kuin missä tahansa muussa palkattomassa työssä, johon ihmiset omistautuvat. Joskus vähän liikaakin. En tiedä olenko itse muuttunut jotenkin tunnekylmäksi kaikkien kodittomien koirien keskellä, mutta olen löytänyt itseni usein rapsuttelemassa jotain niitä toivottomia tapauksia ja miettinyt, että se ikiuni voisi olla armollisempi vaihtoehto itse koiralle. Paikallisten auttajien keskuudessa lopettaminen on todellinen kirosana ja tasaisin väliajoin iskee paniikki, kun kunnalliselle koiratarhalle (joita ”tappotarhoiksikin” kutsutaan) tulee käsky vähentää koirien määrää. Joko sijoittamalla ne uusiin koteihin tai, noh, kyllä te tiedätte.
Se hätä koirien puolesta ja kuolemantuomion välttäminen johtaa välillä ylilyönteihin. Koirille etsitään uusia koteja niin epätoivoisesti, että kaunistellaan luonnekuvauksia ja hutiloidaan adoptioperheiden valinnassa. Kun Simo tuli meille sijaishoitoon hetkeksi, siitä unohdettiin mainita että se on ulkona hermoheikko – ominaisuus, joka varmasti liittyi stressiin, mutta olisi ollut reilua varoittaa. Vapaaehtoiset suhtautuvat työhönsä koirien hyväksi hyvin intohimoisesti, ja välillä suomalainen rationalismi ja espanjalaisten tunteellisuus ovat olleet törmäyskurssilla. Kaikilla on yhteinen päämäärä, parantaa näiden eläinten oloja ja saada ne uusiin koteihin ja lopettaa tämä jatkuva kaltoinkohtelun kierre, mutta keinoista ollaan välillä vähän eri mieltä.
Olen ollut todella onnellinen kun koirat ovat saaneet uusia koteja ympäri maailmaa, mutta mikään kestävä ratkaisuhan se ei Espanjan koiratilanteeseen ole. Ne onnekkaat yksilöt, jotka lentävät ruumassa uuteen kotiin, pelastuvat, mutta koiratarhat täyttyvät jatkuvasti. Pentuja voi ostaa ruokakauppareissulla parilla sadalla, ja kun ne kasvavat hankaliksi teineiksi ne voi jättää koiratarhan portille, hylätä rannalle tai sitten hoitaa pois päiviltä.
Jos ja kun nyt palaamme Espanjaan ja jäämme sinne, yritän löytää jonkinlaisen balanssin vapaaehtoistyön ja, no, kaiken muun välillä. Olen nähnyt, kuinka intohimoiset vapaaehtoiset palavat loppuun ja ahdistuvat koirien kohtaloista. Kukaan ei pysty pelastamaan kaikkia koiria. Toivoisin, että voisimme jatkossakin toimia sijaiskotina koirille ja jos työkuviot sen sallivat, ottamaan hoiviin myös niitä usein vain parin päivän ikäisinä lannoitekassissa roskikselle jätettyjä koiranpentuja.
Koirista kirjoittelen varmasti jatkossakin. Joskus eläkeläisenä on varmaan taas aika tarjota loppuelämän koti jollekin karvaiselle tyypille, mutta silloinkin se on varmasti rescuekoira. Ymmärrän hyvin, että käyttökoirilta vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, mutta lemmikiltä en taida vaatia enää kovin paljoa. Sydän sykkii ikuisesti itsepäisille mäyräkoirille, mutta niitä löytyy tarhoiltakin, valitettavasti. Joten jos joskus tuntuu, että haluat ehdottomasti lähteä räntäsateessa ulos joka sunnuntaiaamu seitsemältä niin kannattaa aloittaa ikuisen ystävän etsintä esimerkiksi Perros de Andalucian-sivuilta (koirat tulevat eri paikasta missä itse olen ollut vapaaehtoisena, mutta heillä on pitkä kokemus toiminnasta).
Periaatteen Nainen 
Mun sydämenasialla taas kerran ❤
On varmaankin pakko vähän kovettaa itsensä, että jaksaa olla ollenkaan rescuekuvioissa mukana, se on oma kokemukseni. Hommahan ei lopu koskaan… Meidän täytyi ottaa omaksemme kolme kulkukoiraa ennen kuin tajusin, että se ei kyllä ole minkään valtakunnan ratkaisu kodittomien koirien ongelmaan. Toki siinä muuttaa sen yhden tai kahden tai kolmen eläimen elämän ratkaisevalla tavalla, mutta suurempiin linjoihin eivät nämä adoptiot vaikuta millään tapaa. Ennemminkin ne osaltaan mahdollistavat sen, että vastuuttomat ihmiset voivat jättää koiran kadulle tai koiratarhalle siinä uskossa, että joku muu ottaa kyllä sen hoitaakseen. Jos vastuuttomat ihmiset nyt sitten sellaista edes vaivautuvat ollenkaan miettimään.
Olen itse hyvin vahvasti steriloinnin kannalla ja koirien tarkoituksenomaista kasvatusta vastaan. Olen myös ihan samaa mieltä siitä, että kodittoman eläimen lopettaminen olisi usein paljon armollisempi vaihtoehto kuin se, että ne elävät suuren osan elämästään pienessä häkissä odottamassa josko joku joskus ne haluaisi. Niin kamala ajatus kuin se onkin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Se ei tosiaan lopu koskaan se työsarka. Olen sallinut itselleni ihan suosiolla sen, että olen valinnut ”lempikoiria” (tai ne ovat valinneet minut), joihin olen sitten enemmän panostanut. Ja tosiaan, Espanjassa olisi tervetullut kampanja sekä pentukauppojen kieltäminen kuin steriloimisen tekeminen halvemmaksi, tai pakolliseksi.
Kyllähän tähän vähän turtuu, mutta teillä on onneksi kotona kolme onnekasta. Se ei ole kaikki maailman koirat, mutta se on kolme, ja sekin on jo tärkeää. ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Päivitysilmoitus: TERVEISIÄ TARHALTA! – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: KOIRAN ADOPTOIMINEN ULKOMAILTA – Periaatteen Nainen