PÄIVÄ MAROKOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tangier, Tanger – joka tapauksessa meitä on jo vuoden verran houkutellut tuo vastarannalla näkyvä kaupunki. Meidän välissä on vain ollut kapeimmillaan 14 kilometriä Gibraltarinsalmessa virtaavaa Välimerta, joten on tuntunut hölmöltä, ettemme ole tarttuneet tilaisuuteen ja hypänneet jonkun monista päivittäin tunnin verran Marokkoon seilaavista risteilyaluksista (jotka eivät ole sitten mitään ruotsinlaivoja, vaikka niissä pienet tax-freet onkin). Jahkailtuamme riittävästi buukkasimme lopulta viime viikolla äitini kanssa päiväretken Tangerin satamakaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen yleensä ennakkoluuloton ja tyhmänrohkea seikkailija, tuntui nyt parhaalta ratkaisulta mennä tutustumaan uuteen maahan, jonka kieltä en puhu (olkootkin, että arabian lisäksi lähes kaikki paikalliset puhuvat ranskaa ja espanjaakin, monet myös auttavaa englantia… special price, tiedättehän) jonkun vähän paremmin paikat ja tavat tuntevat seurassa. Monet ystäväni ovat viime aikoina kehuneet kaupunkia eurooppalaiseksi, mielenkiintoiseksi ja helposti hallittavaksi, mutta olin lukenut myös vähemmän imartelevia arvioita, joissa vilahtelivat sanat ”shithole” ja ”elämäni kamalin kokemus”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjasta Marokkoon kuljettaa useampi laivayhtiö. Ja useampaan satamaan: Meitä (ja esim. Aurinkorannikkoa) lähinnä on Algecirasin satama, mutta sieltä veneet vievät Tangier Medin satamaan, n. tunnin taksimatkan päähän itse kaupungista, tai Ceutaan, joka on Espanjalle kuuluva alue Afrikan pohjoisrannikolla. Päästäkseen suoraan ytimeen on ensin matkustettava Tarifaan (joka itsessään on ihana surffihenkinen kaupunki ja vierailun arvoinen ilman laivamatkaakin!), josta lautta vie Tangier Villen terminaaliin. Meno-paluu maksaa noin 50 eurosta ylöspäin per henkilö. Me päädyimme ostamaan turistikierroksemme, yhden päivän ”Cultural Tour”:in suoraan varustamolta, eli FRS-laivayhtiöltä. Hinta kulttuurikierrokselle oli 63 euroa per henkilö, kun taas pelkät meno-paluu laivaliput olisivat olleet noin kympin kalliimmat. Selvää säästöä siis.

herculescaves.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväretkeen sisältyi edestakainen laivamatka, opas ja kuljetus paikasta toiseen, visiitti hieman kaupungin ulkopuolelle Herkuleen luoliin, Cap Spartelille jonka majakan juuressa Välimeri ja Atlantti yhdistyvät sekä matkalla pysähdys rannalle, jossa voi joko kahden euron lisämaksusta ratsastaa 20 metriä kamelilla tai vain ihailla maisemia. Päivään kuului myös nopea kiertoajelu kaupungilla, seikkailu medinassa (jossa pakollisena visiitti kangaskauppaan), lounas paikallisessa ravintolassa, nopea piipahdus entisen sulttaanin palatsissa, Kasbah Museumissa sekä lopuksi noin 1,5 tuntia omaa aikaa eksyä medinassa. Me noudatimme kiltisti matkaohjelmaa ja kuljimme vajaa 30-henkisen ryhmän mukana, hauskaa opastamme Alia seuraten, sillä huhujen mukaan omille teilleen karkaajia sakotettiin satamassa kotimatkan aikaan.

 

Näistä kierroksistakin olin kuullut myös negatiivista, kuinka aika meni lähinnä oppaan valitsemien kauppojen kiertämiseen ja kaupustelijoiden hätyyttelyyn, mutta meillä kävi joko tuuri tai sitten olimme vain sopivalla asenteella liikkeellä. Tuntui hyvältä vaihtoehdolta ottaa kaupunki haltuun ensin bussin kyydissä – aiomme totta kai palata paremmalla ajalla – ja Alin opastus oli oikein mainio. Nähtävyyksistä Kasbahin museo ei ollut kovin ihmeellinen ja jos olisimme olleet itsenäisesti liikkeellä olisimme käyttäneet vähemmän aikaa medinassa, mutta en voi valittaa – kokonaisuudessaan päivä ja turistikierros oli oikein onnistunut.

koju.jpg

Lähdimme laivalla kello 11 ja aikaeron ansiosta olimme samaan aikaan perillä. ”Rajamuodollisuudet” hoidetaan jo laivalla. Paluu oli kello 18, tosin lähtö viivästyi puolisen tuntia mysteeriksi jääneestä syystä, mutta kotimatka oli myös pimeällä hieno kun sai ihailla molempien mantereiden loistavia valoja. Meillä oli onni matkassa eikä merenkäynti ollut erityisen voimakasta, sillä nämä nopeat alukset kuulevat keinuvat melkoisesti – siellä ei sitten ole juuri muuta tekemistä kuin istuminen ja merelle tuijottelu. Paitsi tietenkin pari peliautomaattia. Kummankaan pään terminaalissa ei ole oikeastaan yhtään mitään paitsi ylihintaiset kahvilat, eli omat eväät mukaan.

tossuja.jpg

Minua oltiin etukäteen varoitettu ”ahdistavasta tuijottelusta” ja sietämättömän sinikkäästä tyrkyttämisestä, mutta rehellisesti sanoen kaikkea kaupustelua oli odotettua vähemmän. Ehkä se johtui siitä, ettei tammikuussa medinassa ollut juuri muitakaan turisteja ja kaikista kovimmat kauppamiehet olivat lomalla, mutta pääasiassa feikkikelloja, rumpuja, nahkavöitä ja ametisteja kauppaavat tyypit luovuttivat kun totesi, että rahat on loppu, ei ole käteistä tai että ensi kerralla sitten. Ei kannattanut kovin tarkkaan edes katsoa mitä kaupataan. Kysyin ennen matkaa Marokossa asuneelta ystävältäni hintatasosta, sillä halusimme ostaa huiveja tai kankaita, itse haaveilin myös koruista (mutta kun ne kaikki olivat hopeaa!) ja nahkatossuista lapsille. Ainoa neuvo oli, että ”tinkikää ainakin puolet siitä mitä pyydetään”. Näin teimme ja se toimi ihan hyvin. Yleensä kävimme suomeksi neuvottelut siitä, mitä olisimme tuotteesta valmiit maksamaan ja hilasimme hintaa alaspäin. Ei tullut tunnetta, että olisi joutunut suuremmin silmäänpissityksi, mutta jälkikäteen harmitti kun ostin pojille tuliaisrummun (josta tuli suuri suosikki… mitähän oikein ajattelin kun ostin noille rummun…) ja koska mulla oli ihan oikeasti rahat lopussa, maksoin siitä sympaattiselle myyjäpojalle oikeasti kauhean vähän. Pitänee palata takaisin ja olla vähän avokätisempi dirhamien kanssa.

Yksi parhaita juttuja koko reissussa oli meidän ryhmä. Olin varsin skeptinen kun laivamatkan jälkeen porukka kokoontui kasaan – korealaisia, espanjalaisia, kanadalaisia, saksalaisia, yksi hillittömän hauska aussi – mutta viimeistään yhteisellä aterialla alkoi vilkas keskustelu pöydistä toiseen. Todella opettavaista, mielenkiintoista ja piristävää. Suurin osa porukasta oli eläkeikäisiä mutta se ei haitannut, siellä suunniteltiin sosialistista vallankumousta ja kerrottiin tulevista surffimatkoista Balille. Mitä lounaaseen tulee, se oli aika mitäänsanomatonta turistitarjontaa jälkiruoaksi tarjoiltua herkullista leivosta ja ihanaa minttuteetä lukuunottamatta, mutta paikka oli siisti ja viihtyisä ja siellä oli toimivat vessat – asia, mitä arvostan millä tahansa mantereella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen ehdottomasti matkustamaan Marokkoon, yksin tai sitten tällaisen tosituristin opastetulla kierroksella. Meidän ensimmäiset fiilikset Tangerista olivat, että se on mainettaan siistimpi ja rauhallisempi, ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä ja minttutee ihanaa. Ensi kerralla mukaan lähtee ainakin paikallinen teeastiasto ja yksi ihana keltainen nahkalaukku, joka jäi pienen kaupan hyllylle huutamaan mun nimeä. Seuraavalla kerralla reissuun kuuluu yö hotellissa, visiitti hamamissa ja varsin monikulttuurisen Tangerin erilaisten alueiden (sieltä löytyy brittikortteli, ranskalaisten asuinalue, italialaisten alue jne) tutkimista ja varmasti vähän shoppailua medinassa.

MERKKIEN MUKAAN OLEN YKSINÄINEN

O ou. Vajaa vuosi sitten hajoilin yksinäisyyteen tässä samassa paikassa, nyt ajattelin, että tästä selvitään – etenkin kun eristystä Espanjassa on jäljellä alle kaksi viikkoa ja sydäntä särkee jo valmiiksi jättää kaikki tärkeät jutut täällä. Sitten aamulla, siinä pyjamassani Facebookkia plärätessä, tuli vastaan tämä artikkeli, jossa kerrotaan varmat merkit yksinäisyydestä.

Pysyt koko päivän yöasussa : Aina kun vain voin. Kovin usein sellaista päivää ei osu kohdalle, mutta jos se vain on mahdollista niin voi kyllä. Etenkin täällä, missä sisälämpötila on about seitsemän astetta, niin juuri parempaa asua ei ole kuin mun velourinen onepiece, jonne testatusti mahtuu sisään myös kaksi lastakin!

Nukut jatkuvasti huonosti: Joka yö. En kyllä tiedä voiko sitä sanoa yksinäisyydestä johtuvaksi, kun syy on yleensä kolme vessassa ramppaavaa, viereen haluavaa kääpiötä jotka varastavat tyynyt ja potkivat unissaan naamaan. Ja kuuden vuoden katkonaisten yöunien seurauksena en kyllä osaa enää nukkua kunnolla, vaikka siihen olisi tilaisuuskin.

Mieli on maassa: No ei nyt varsinaisesti. Tämä kyllä on täysin riippuvaista kuun kierrosta, verensokerista, niistä yöunista, pankkitilin saldosta, tekemättömien töiden listasta, maailmanpolitiikan tilasta ja monesta muusta tekijästä.

Terveys reistailee: No, sairastelen varmasti enemmän flunssia ja vatsatauteja kuin lapseton ikätoveri. Sen lisäksi mystiset iho-ongelmat jatkuvat ja hampaisiinkin sattuu.

Muisti pätkii: Kyllä. Joka toinen lause on ”mitä mun pitikään sanoa” tai ”mitä mä olinkaan tekemässä”. Raskaus- tai imetysdementiaa ei ole voinut syyttää enää vuosiin, mutta täytyy kyllä lieventävänä asianhaarana todeta, että kovalevy on aika täynnä kaikkea tieteellistä teoriaa, lasten aikatauluja ja ilmoittautumisia eri juttuihin, ostoslistaa ja muuta sellaista kunnollista puhdistusta kaipaavaa.

Perut tapaamisia: Jep. Joskus ihan oikeasta syystä, joskus vaan ihan siitä ilosta että haluan mieluummin mököttää ja katsoa koko tuotantokauden Girlsiä tai Peaky Blindersia putkeen.

Shoppailet paljon: Niin paljon, että jouduin aloittamaan julkisen, vuoden mittaisen ostolakon päästäkseni tästä tapashoppailusta eroon.

Suurentelet asiat ulos mittasuhteistaan: Minäkö liioittelisin? Märehtisin? Muahahahhaa… No ehkä joskus.

Lempifarkkusi eivät  enää mahdu päälle: Eivät ole mahtuneet viiteen vuoteen, jos tarkkoja ollaan.

Ahmit tv-sarjoja: Kts. kohta ”Perut tapaamisia”.

Käyt usein pitkissä ja kuumissa kylvyissä tai suihkuissa: Nyt hälytyskellot soivat tosi lujaa. Eilen kökötin kuumassa (joka siis vaihtelee, lämmönsäätöön koskematta, palovammakuuman ja elävältäkeittävänkuuman välillä, boilerin tuulesta riippuen) suihkussa ainakin puoli tuntia, maanantaina lilluin drinksun kanssa vaahtokylvyssä varmaan tunnin. Uimahallikäynneilläkin seison puolet ajasta kuumassa suihkussa.

Sinulla on ystäviä, jotka valittavat yksinäisyydestä: Lasketaanko yksinäisyydestä valittamiseksi se, että valitetaan Tinderin huonoa tarjontaa, treffiohareita, sitä että on niin kiireinen töissä ettei ehdi näkemään tai sitä, että sellainen ”kerran kvartaalissa”-tapaamistahti on kaikista ruuhkavuosien aikaan ihan sopiva?

Yksinolo ei tunnu hyvältä – vaan yksinäiseltä: Tähän en osaa sanoa mitään, sillä olen tänä vuonna ollut yksin puoli tuntia. Taisin senkin ajan olla suihkussa.

Olet jatkuvasti Facebookissa: Kyllä. Jos en olisi, saattaisi mennä tällaiset testit ihan ohi.

No niin, pahalta näyttää. Kuka tulisi kylään?

PARAS APINAPÄIVÄ IKINÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppu oli aika lähellä täydellistä. Kävimme lauantaina mun äitini kanssa Marokossa (true blogistyle: Siitä lisää myöhemmin) ja sunnuntaina kiipesin ensimmäisen kerran vuorelle tämän matkan aikana. Gibraltarin vuoresta on tullut mulle oikea happyplace, ylös käveleminen kestää vajaa kaksi tuntia ja sen aikana yleensä kaikki omat huolet ja murheet asettuvat mittasuhteisiinsa, ja paluumatkalla voin vain huokailla kaikelle eteen aukeavalle: Espanjan vuoristoiselle rannikolle, alhaalla kuhisevalle Gibraltarille ja meren toisella puolella nousevalle Afrikalle. Kokonaan toinen manner, aivan käden ulottuvilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaikista onnellisin kädellinen oli hän

Vuorella ehkä parasta maisemien lisäksi on apinat, nuo Euroopan ainoat vapaana elävät kädelliset. Näiden noin 200 magotin sukulaisia löytyy vastarannalta Marokosta ja Algeriasta ja ne ovat uhanalaisia. Mun mielestä nämä ovat ihan mahtavia tyyppejä. Vaikka ne ovat pääasiassa kasvissyöjiä eivätkä kovin nirsoja, ne ovat oppineet tyhjentämään turistien reput ja viemään muovipussit varomattomien käsistä. Hermostuessaan valokuvaukseen ne alkavat irstailla. Ne voivat kyllä myös hyökkäillä ja jopa purra, ja eilen opin muutaman vähän äkäisemmän yksilön kanssa että koirilla toimivat rauhoittavat eleet eivät uppoa apinoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska kuljen aina kameran kanssa, on apinoita tullut kuvattua joka kerta kun olen vuoren valloittanut. Ne elävät kolmessa yhdyskunnassa ympäri vuorta ja erityisesti aivan vuoren näköalapaikan luona elävä porukka oli eilen hyvällä tuulella. Olin paikalla iltapäivällä vähän ennen auringonlaskua, eikä paikalla ollut paljoa muita turisteja. Sain kuvata todella lähellä, yksi vauva-apina tuli syliin asti tutkimaan kameraa, pari kävi katsomassa laukun hihnalla roikkuvaa takkia. Olin liikkeellä 25 mm-linssin kanssa, joten monet kuvat on otettu kosketusetäisyydellä apinoista. En oikein tiedä miten sitä selittäisi, mutta se on aina yhtä hienoa istua niiden vieressä ja saada tarkkailla rauhassa niiden touhuja.

magottimakaa.jpg

Täällä eläinten huono kohtelu on saanut sellaisen perinteisen antropomorfismin vähenemään, niin näiden otuksien kanssa en voi vastustaa etsimistä yhtäläisyyksiä ihmisiin. Eiväthän magotit meidän lähimpiä sukulaisia ole, mutta niillä on omat inhimilliset piirteensä. Erityisesti kolmen melko nuoren magottipojan nahistelua katsoessa tuli melko vahva dé jà vu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin kuin aiemmin sanoin, en aina ymmärrä miksi ihmiset tulevat Gibraltarille. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset menevät Gibraltarin vuorelle.

pariskunta.jpg
Parisuhde-goals: Annat kumppanille läheisyyttä ja samalla saat iltapalan
P1151555.jpg
Pitkän työpäivän jälkeen ihana nostaa jalat ylös!

Hammaslangan käyttö on rasittavaa, lajista riippumatta:

Ja kauhee riita siitä, kuka saa ajaa…

Joten kiitos, universumi, tästä kaikkien aikojen apinapäivästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SYÖ JA NUKU RONDASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Parador-hotelli Puente Nuevo-sillan toiselta puolelta

Meidän yhden yön mittaisella pakomatkalla Rondaan oleellisinta oli ehkä syödä hyvin (ja rauhassa) ja nukkua hyvin (ja rauhassa). Rondassa on paljon pieniä majapaikkoja, mutta me päätettiin olla suuria tuhlaajia ja varattiin huone Rondan Parador-hotellista. Tämä aivan Puente Nuevo-sillan kupeessa sijaitseva hotelli oli kaupungin parhaalla paikalla, ja meilläkin kävi perushuoneessa tuuri, sillä pieneltä parvekkeeltamme näkyi upeasti sillalle ja laaksoon.

P1081233.jpg
Auringonnousun näkymä meidän huoneesta

Paradoresit ovat itse asiassa Espanjan valtion omistama hotelliketju, jossa vanhoihin, historiallisiin ja hienoihin rakennuksiin on entisöity hotelli. Paradores de Turismon tarkoitus on ylläpitää kulttuuriperintöä paitsi näiden hotellien kautta, myös paikallista kulttuuria ja sen erikoisuuksia tukemalla. Meidän hotellimme oli entisöity, mutta hyvin pitkälti paikan alkuperäistä luonnetta kunnioittaen. Nyt hotelleja on ympäri Espanjaa 94 kappaletta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kameramokan takia mulla ei ole kuvia huoneesta (mutta eikö nämä kuvat shampoopulloista aja asian?), mutta se oli korkea – ainakin neljä metriä!- ja askeettinen mutta toimiva, kylpyhuone erityisen hieno. Vedenpaine ja -lämpö pysyivät tasaisina koko suihkun – ei mikään itsestäänselvyys Espanjassa. Vaikka olen tottunut jakamaan peiton, oli yksi pitkä, yhteinen tyyny vähän haastava. Wi-fi ei toiminut koko hotellissa, mikä tietenkin on ihan positiivinen asia jos on romanttisella lomalla. Palvelusta näki, että ketju on Espanjan valtion omistama, sillä palvelu oli erittäin espanjalaista. Ja tämä ei nyt valitettavasti ole kehu…

aamupala.jpg

Maksoimme yöstä 134 euroa (varattuna suoraan Paradoresin sivuilta) ja hintaan sisältyi myös aamiainen. Ja vaikka sitä ei kuvista ehkä uskoisi, pienellä ja kompaktilla aamupalalla oli tarjolla hyvin myös hedelmiä, jogurtteja ja terveellisiä ruokia, ei pelkkää uppopaistettua sokeria. Hotellin yhteydessä on myös varsin hieno ravintola, sekä kahvila josta on upeat näkymät, mutta ei muuta hyvää sanottavaa: Juomat ja kakku olivat järkyttävän ylihintaisia, ja kahvilalle tulee kyseenalainen kunnia huonoimmasta cappucinosta jonka olen Espanjassa ikinä juonut.

P1071201.jpg

Söimme siis muualla. Lauantain lounaspaikka Las Maravillas valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella: Kun kävelimme noin 1,5 kilometrin matkan juna-asemalta hotellille, oli Rondan keskeinen ostoskatu Carrera Espinel reitillä – ja sen varrella sijaitsee myös tämä moderni tapaspaikka, jonka sisäpuolella on myös valoisa ja lämmitetty sisäpiha, jossa on mahdollisuus lounastaa vilttien alla.

P1071211.jpg

Me söimme tapaksia ja minä söin kalaa: Kaikki oli herkullista, ruoassa oli yritystä, palvelu oli parasta mitä olen toistaiseksi matkoillamme saanut ja lopullinen lasku kahdesta virvokkeesta, kolmesta tapaksesta sekä pääruoasta oli vähän päälle kaksikymppiä. Palvelivat iloisesti myös lapsiperheitä ja koira-asiakkaitakin, eli suosittelen lämpimästi.

P1071231.jpg

Illallispaikka arvottiin Tripadvisorista. Perusteena olivat hinta ja sijainti. Tämä paikka sijaitsi noin sadan metrin päässä hotellista ja oli määritelty halvimpaan mahdolliseen kategoriaan, minne se kyllä kuuluikin sillä suurin osa tapaksista maksoi 80 senttiä ja meidän koko ateriamme – lasi punkkua, yksi tinto de verano, ja muistaakseni seitsemän tapasta -maksoi 11 euroa. El Lechuguitan maine edullisena paikkana niin lounaalle kuin illalliselle on erittäin perusteltu.

P1071228.jpg

Maanantaista lauantaihin auki olevan ravintolan kuului aueta iltakattaukselle kello 20.30, mutta siihen aikaan paikka oli vielä täysin pimeä. Teimme pienen kierroksen ja kun varttia myöhemmin palasimme, oli ovet auki ja jokainen tämän erittäin pienen ravintolan pöytä täynnä. Kannattaa siis varautua odottamaan, käyttämään kyynärpäätaktiikkaa ja ahmimaan. Emme mekään mitään pitkän kaavan kynttiläillallista olleet suunnitelleet, mutta täytyy sanoa että vartissa vedetty ateria oli silti ehkä vähän turhan nopea… No, onneksi lapsiperheessä on tottunut hotkimaan ruokansa kun se on vielä lämmintä. Hauska kokemus, hyvin autenttinen ja paikka oli selvästi myös suuressa suosiossa paikallisten kesken. Ja koska tapakset tilataan lottokuponki-tyyppisellä metodilla, saa rauhassa miettiä ja kääntää ruokalajeja…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P1071212.jpg
Jälkiruoaksi haettiin kaupungilta kakkua huoneeseen – nämä belgialaiset vohvelit jäivät huutamaan nimeäni tuonne vitriiniin.

Sunnuntaina lounaaksi teki mieli jo jotain muuta kuin pelkkää vuohenjuustoa ja valkoista leipää, joten päädyimme pizzalle. Siinähän ei ole yhtään juustoa eikä valkoisia viljoja, eh heh. Rondan keskustassa kaikissa ravintoloissa on valitettava turistiviba, joka yleensä saa minut vaihtamaan paikkaa välittömästi: Kymmenelle eri kielelle käännetty kaikkia miellyttävä menu ja sisäänheittäjät. Onneksi löydettiin ihan kivan oloinen italialainen, Nonno Peppe, jossa oli ihan oikea pizzauuni ja rauhallinen ilmapiiri. Tässä 20 euron lounaassa ei sinällään ollut mitään ihmeellistä: Hyvää peruspizzaa, jonka voimin jaksoi vielä vähän kävellä ja istua pari tuntia junassa kotiin, ja tapella paluumatkalla taksikuskien kanssa… Ei siitä sen enempää. Hyvä vaihtoehto jos tulee pizzanhimo Rondassa.

Rondassa on tarjolla siis sielunruoan lisäksi hyvä valikoima ihan konkreettistakin ravintoa. Kaupungin luonteen vuoksi ravintolat ovat aika selkeästi suunnattu turisteille. Meille tämä toisinaan on vähän luotaantyöntävää: Usein paikalliset tietävät parhaat mestat. Jos siis haluaa etsiä ihan autenttista niin yllättävää kyllä, juna-aseman ravintola oli sunnuntai-iltapäivänä ääriään myöten täynnä espanjalaisia taistelemassa istumapaikoista (ja he eivät olleet matkustamassa mihinkään) sekä Calle Comandanta Salvador Carrascon varrella sijaitsevat tapaspaikat sellaista isoa parkkipaikkaa vastapäätä, bussiaseman lähellä, olivat myös espanjalaisten suuressa suosiossa. Näihin olisimme menneet, jos emme olisi ehtineet täyttää vatsaamme pizzalla. Menkää te meidän puolesta!