Huh huh.

Siinä missä yleensä lentäminen sujuu rutiinilla ja silleen leppoisasti, niin tänään oli aika hilkulla ettei jääty koneesta. Ja se ei kyllä ollut meidän vika, ja varmaan sen ansiosta saatiinkin sitten check-innin jälkeen kiilata kaikki jonot. Tärkeintä on tietysti se, että me päästiin kotiin. Eikä siitä lennostakaan sen enempää, aion itsekin yrittää unohtaa sen mahdollisimman nopeasti.

Viimeinen päivä Espanjassa oli ihana. Aamiaiseksi churroja ja maitokahvia, lounas auringonpaisteessa lempiravintolassa (tinto de veranoa ja tapaksia vielä kerran), aarteiden etsimistä rannalta, illalla tv-sarjoja Käyttiksen kainalossa.

Kotona odotti melkein kahden kuukauden edestä laskuja, kouluunilmottautumiskirje ja kutsu korvien putkitukseen kuopukselle. Tätä hämmästelin jo mennessä, kun arki muuttuu kymmenen tunnin matkan aikana täysin toisenlaiseksi ja sama taas takaisin tullessa: Kun illalla mennään Suomen aikataulujen ja sääntöjen mukaan sänkyyn, on vaikea muistaa että aamulla sain taas ihailla sellaista espanjalaista auringonnousua mistä viime postauksessa kerroin.