Tangier, Tanger – joka tapauksessa meitä on jo vuoden verran houkutellut tuo vastarannalla näkyvä kaupunki. Meidän välissä on vain ollut kapeimmillaan 14 kilometriä Gibraltarinsalmessa virtaavaa Välimerta, joten on tuntunut hölmöltä, ettemme ole tarttuneet tilaisuuteen ja hypänneet jonkun monista päivittäin tunnin verran Marokkoon seilaavista risteilyaluksista (jotka eivät ole sitten mitään ruotsinlaivoja, vaikka niissä pienet tax-freet onkin). Jahkailtuamme riittävästi buukkasimme lopulta viime viikolla äitini kanssa päiväretken Tangerin satamakaupunkiin.

Vaikka olen yleensä ennakkoluuloton ja tyhmänrohkea seikkailija, tuntui nyt parhaalta ratkaisulta mennä tutustumaan uuteen maahan, jonka kieltä en puhu (olkootkin, että arabian lisäksi lähes kaikki paikalliset puhuvat ranskaa ja espanjaakin, monet myös auttavaa englantia… special price, tiedättehän) jonkun vähän paremmin paikat ja tavat tuntevat seurassa. Monet ystäväni ovat viime aikoina kehuneet kaupunkia eurooppalaiseksi, mielenkiintoiseksi ja helposti hallittavaksi, mutta olin lukenut myös vähemmän imartelevia arvioita, joissa vilahtelivat sanat ”shithole” ja ”elämäni kamalin kokemus”.

Espanjasta Marokkoon kuljettaa useampi laivayhtiö. Ja useampaan satamaan: Meitä (ja esim. Aurinkorannikkoa) lähinnä on Algecirasin satama, mutta sieltä veneet vievät Tangier Medin satamaan, n. tunnin taksimatkan päähän itse kaupungista, tai Ceutaan, joka on Espanjalle kuuluva alue Afrikan pohjoisrannikolla. Päästäkseen suoraan ytimeen on ensin matkustettava Tarifaan (joka itsessään on ihana surffihenkinen kaupunki ja vierailun arvoinen ilman laivamatkaakin!), josta lautta vie Tangier Villen terminaaliin. Meno-paluu maksaa noin 50 eurosta ylöspäin per henkilö. Me päädyimme ostamaan turistikierroksemme, yhden päivän ”Cultural Tour”:in suoraan varustamolta, eli FRS-laivayhtiöltä. Hinta kulttuurikierrokselle oli 63 euroa per henkilö, kun taas pelkät meno-paluu laivaliput olisivat olleet noin kympin kalliimmat. Selvää säästöä siis.

Päiväretkeen sisältyi edestakainen laivamatka, opas ja kuljetus paikasta toiseen, visiitti hieman kaupungin ulkopuolelle Herkuleen luoliin, Cap Spartelille jonka majakan juuressa Välimeri ja Atlantti yhdistyvät sekä matkalla pysähdys rannalle, jossa voi joko kahden euron lisämaksusta ratsastaa 20 metriä kamelilla tai vain ihailla maisemia. Päivään kuului myös nopea kiertoajelu kaupungilla, seikkailu medinassa (jossa pakollisena visiitti kangaskauppaan), lounas paikallisessa ravintolassa, nopea piipahdus entisen sulttaanin palatsissa, Kasbah Museumissa sekä lopuksi noin 1,5 tuntia omaa aikaa eksyä medinassa. Me noudatimme kiltisti matkaohjelmaa ja kuljimme vajaa 30-henkisen ryhmän mukana, hauskaa opastamme Alia seuraten, sillä huhujen mukaan omille teilleen karkaajia sakotettiin satamassa kotimatkan aikaan.

 

Näistä kierroksistakin olin kuullut myös negatiivista, kuinka aika meni lähinnä oppaan valitsemien kauppojen kiertämiseen ja kaupustelijoiden hätyyttelyyn, mutta meillä kävi joko tuuri tai sitten olimme vain sopivalla asenteella liikkeellä. Tuntui hyvältä vaihtoehdolta ottaa kaupunki haltuun ensin bussin kyydissä – aiomme totta kai palata paremmalla ajalla – ja Alin opastus oli oikein mainio. Nähtävyyksistä Kasbahin museo ei ollut kovin ihmeellinen ja jos olisimme olleet itsenäisesti liikkeellä olisimme käyttäneet vähemmän aikaa medinassa, mutta en voi valittaa – kokonaisuudessaan päivä ja turistikierros oli oikein onnistunut.

Lähdimme laivalla kello 11 ja aikaeron ansiosta olimme samaan aikaan perillä. ”Rajamuodollisuudet” hoidetaan jo laivalla. Paluu oli kello 18, tosin lähtö viivästyi puolisen tuntia mysteeriksi jääneestä syystä, mutta kotimatka oli myös pimeällä hieno kun sai ihailla molempien mantereiden loistavia valoja. Meillä oli onni matkassa eikä merenkäynti ollut erityisen voimakasta, sillä nämä nopeat alukset kuulevat keinuvat melkoisesti – siellä ei sitten ole juuri muuta tekemistä kuin istuminen ja merelle tuijottelu. Paitsi tietenkin pari peliautomaattia. Kummankaan pään terminaalissa ei ole oikeastaan yhtään mitään paitsi ylihintaiset kahvilat, eli omat eväät mukaan.

Minua oltiin etukäteen varoitettu ”ahdistavasta tuijottelusta” ja sietämättömän sinikkäästä tyrkyttämisestä, mutta rehellisesti sanoen kaikkea kaupustelua oli odotettua vähemmän. Ehkä se johtui siitä, ettei tammikuussa medinassa ollut juuri muitakaan turisteja ja kaikista kovimmat kauppamiehet olivat lomalla, mutta pääasiassa feikkikelloja, rumpuja, nahkavöitä ja ametisteja kauppaavat tyypit luovuttivat kun totesi, että rahat on loppu, ei ole käteistä tai että ensi kerralla sitten. Ei kannattanut kovin tarkkaan edes katsoa mitä kaupataan. Kysyin ennen matkaa Marokossa asuneelta ystävältäni hintatasosta, sillä halusimme ostaa huiveja tai kankaita, itse haaveilin myös koruista (mutta kun ne kaikki olivat hopeaa!) ja nahkatossuista lapsille. Ainoa neuvo oli, että ”tinkikää ainakin puolet siitä mitä pyydetään”. Näin teimme ja se toimi ihan hyvin. Yleensä kävimme suomeksi neuvottelut siitä, mitä olisimme tuotteesta valmiit maksamaan ja hilasimme hintaa alaspäin. Ei tullut tunnetta, että olisi joutunut suuremmin silmäänpissityksi, mutta jälkikäteen harmitti kun ostin pojille tuliaisrummun (josta tuli suuri suosikki… mitähän oikein ajattelin kun ostin noille rummun…) ja koska mulla oli ihan oikeasti rahat lopussa, maksoin siitä sympaattiselle myyjäpojalle oikeasti kauhean vähän. Pitänee palata takaisin ja olla vähän avokätisempi dirhamien kanssa.

Yksi parhaita juttuja koko reissussa oli meidän ryhmä. Olin varsin skeptinen kun laivamatkan jälkeen porukka kokoontui kasaan – korealaisia, espanjalaisia, kanadalaisia, saksalaisia, yksi hillittömän hauska aussi – mutta viimeistään yhteisellä aterialla alkoi vilkas keskustelu pöydistä toiseen. Todella opettavaista, mielenkiintoista ja piristävää. Suurin osa porukasta oli eläkeikäisiä mutta se ei haitannut, siellä suunniteltiin sosialistista vallankumousta ja kerrottiin tulevista surffimatkoista Balille. Mitä lounaaseen tulee, se oli aika mitäänsanomatonta turistitarjontaa jälkiruoaksi tarjoiltua herkullista leivosta ja ihanaa minttuteetä lukuunottamatta, mutta paikka oli siisti ja viihtyisä ja siellä oli toimivat vessat – asia, mitä arvostan millä tahansa mantereella.

Suosittelen ehdottomasti matkustamaan Marokkoon, yksin tai sitten tällaisen tosituristin opastetulla kierroksella. Meidän ensimmäiset fiilikset Tangerista olivat, että se on mainettaan siistimpi ja rauhallisempi, ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä ja minttutee ihanaa. Ensi kerralla mukaan lähtee ainakin paikallinen teeastiasto ja yksi ihana keltainen nahkalaukku, joka jäi pienen kaupan hyllylle huutamaan mun nimeä. Seuraavalla kerralla reissuun kuuluu yö hotellissa, visiitti hamamissa ja varsin monikulttuurisen Tangerin erilaisten alueiden (sieltä löytyy brittikortteli, ranskalaisten asuinalue, italialaisten alue jne) tutkimista ja varmasti vähän shoppailua medinassa.