KIITOLLISUUSHARJOITUKSEN ALKEET

Viikko sitten oli sellainen aamu, jolloin kaikki kiitollisuusharjoitukset piti aloittaa siitä, että on ylipäänsä elossa.

Tämä nyt kuulostaa hieman dramaattisemmalta kuin mistä oikeasti on kyse, mutta silloin – sen täydellisen rantapäivän jälkeen – tuntui, että karma kostaa nyt eilisen ”voiko enää olla parempi päivä”-päivittelyt oikein kunnolla. Alkoi hävettää kaikki se fiilistely sosiaalisessa mediassa, kun oikeasti rantakin näytti tältä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, torstaiaamuna joskus kahdeksan jälkeen ovikello soi. Espanjassa tämä on melkoinen spektaakkeli, koska paikalliset tuntuvat heräävän poikkeuksetta vasta yhdeksän jälkeen. Oven takana oli alakerran naapuri, joka hieman kuivakkaalla äänensävyllä kysyi, onko meillä ongelmia keittiömme kanssa. Että kun heidän katostaan vuotaa vettä.

Ja keittiön lattia tosiaan lainehti vettä. Pahoittelin naapurille ja lupasin hoitaa asian. Tässä vaiheessa täytyy kyllä todeta, että espanjalainen naapuri suhtautui asiaan hyvin epäsuomalaisesti: Sanoi että OK ja lähti pois. Meni ilmeisesti töihinkin, koska ei ollut enää parin tunnin päästä kotona. Jotenkin kuvittelen, että Suomessa samassa tilanteessa olisi soitettu ainakin palokunta, isännöitsijä, kaikki mahdolliset vakuutustarkastajat ja luultavasti keskusteluun olisi sisältynyt kirosanoja. Ei täällä, ihan oltiin että no problemo.

Siinä vaiheessa tilanne vaikutti varsin masentavalta, kun seinästä pulppusi vettä kahdesta reiästä. Pian paikalle saapui kuitenkin putkimies sekä vuokraisäntä. Minä piilottelin hoitokoiraa makuuhuoneessa, koska vuokraisännän eläinrakkaudesta ei ollut tietoa, ja se mokoma alkoi oksennella. Siihen meni muutama tunti, mutta vuoto saatiin tukittua. Naapurin kiinakaupasta löytyi rullatolkulla talouspaperia – siis sellaisia isoja teollisuusrullia, mikä fantastinen keksintö! – ja kuivausoperaation jälkeen keittiö näytti aika lailla entiseltään, lattia taisi olla vähän puhtaampi.

Tulvan syy oli joku ilmeisesti säästösyistä väärin asennettu korkki, tai korkkimateriaali. Asia hoidettiin hyvin pikaisesti, täällä ei mitään rakenteita lähdetty purkamaan tai tilaamaan kuivaajia kotiin, talouspaperi riitti hyvin. Isommat vauriot taisivat tulla alakertaan, mutta niistäkään me emme tiedä: Annoimme vuokraisännän puhelinnumeron ja he olivat ihan tyytyväisiä.

P1051108.jpg

Espanjalaisten asenteessa olisi vähän opittavaa itsellenikin. Kävimme parin tunnin putkirikkoepisodin aikana kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi: Joudutaanko palaamaan Suomeen, joudutaanko maksamaan kaikki kulut, suunnilleen mietimme sitä hukummeko kotiin. Vähän sama kuin joulukuisen kaatumisen yhteydessä, kun taksissa matkalla hammaslääkäriin nyyhkin jo valmiiksi sitä, että matka peruuntuu murtuneiden hampaiden takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsimme kuitenkin vielä rannallekin. Edellisen päivän ensivisiitin taika oli vähän haihtunut, tosin tällä kertaa olimme varustautuneet vaihtovaatteilla, shortseilla ja pusseilla, joihin kerätä rannalle huuhtoutuneita aarteita. Kuitenkin aikuisten stressi, espanjalaisen elämäntyylin sotkema vuorokausirytmi ja kuun asento tekivät sen, että meren äärellä vietettyjä tunteja lukuunottamatta lapset olivat varsin levottomia.

Illalla lähdimme vielä kaupungin kaduille, kuten kaikki muutkin paikalliset, katsomaan loppiaisaaton kulkuetta, cabalgataa. Viime vuodesta viisastuneina olimme varautuneet karkkien keräilyyn pussein ja eturivin paikoin, mutta kun paraati saavutti meidät noin 40 minuuttia jäljessä aikataulusta – olisihan se tietenkin pitänyt arvata – niin lapset olivat jo aika valmiita nukkumaan. Ja niin oltiin me aikuisetkin.

Illalla olin kiitollinen jo muustakin kuin siitä, että ollaan terveitä ja hengissä. Vaikka totta kai yhä kiitollinen niistäkin. Kävelyä oli kertynyt yhden päivän aikana yli 14 kilometriä – hoitokoiraa on ikävä ainakin siksi, että päivittäinen 10 000 askelta täyttyi helposti, tuplastikin. Se oli lopulta ihan hyvä päivä, mutta hitto miten onnellinen sitä joskus myös on siitä, että päivä päättyy.

3 kommenttia artikkeliin ”KIITOLLISUUSHARJOITUKSEN ALKEET

  1. Blääh, vesivahingot on niin tylsiä! Mulla on kahdessa edellisessä asunnossa ollut kosteusongelmia – ja tadaa, nykyisessä asunnossa joulukuussa, kun yläkerran pikkuvessassa lasahti joku putki. Ongelma oli onneksi pienempi kuin alkupaniikissa luulin ja jo hoidettu.

    Mikä tahansa ranta on parempi kuin ei rantaa ollenkaan, sanon minä. Toivottavasti saatte vielä nauttia kivoista rantapäivistä!

    Tykkää

    1. Jep, etenkin kun ei tunne paikan tapoja niin tollainen laakapallo ei varsinaisesti ilahduta, ei sillä että vesivahingot olisivat ikinä mitään muuta kuin tylsiä. Onneksi meilläkin paljastui, ettei tilanne ole niin paha kuin miltä se alkupaniikissa tuntui.

      Ja luulen, että rantapäiviä vielä ehtii tulla 🙂 Kiitos!

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: MERKKIEN MUKAAN OLEN YKSINÄINEN – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s