Jos nyt ei lasketa sitä, että koko perhe on enemmän tai vähemmän räkätaudissa, kuopus oksensi keskellä yötä ja kaikki jouluruoat ja -lahjat on vielä hankkimatta, on tämä joulunvietto Espanjassa stressittömämpää  kuin Suomessa. Meillä on alla jo yksi espanjalainen joulu, joka oli rento ja mukava, ja toivon että kunhan lääkitys on kohdillaan ja pakolliset hankinnat tehty niin tänäkin vuonna saadaan ottaa löysästi.

Mulla on varmasti hieman vääristynyt kuva suomalaisten joulusta. Syytän tietenkin mediaa ja muutamia statuspäivityksissään stressaavia tuttuja, joilla on kauheaa säätöä joulunviettopaikkojen välillä, ruokien valmistus alkaa joskus marraskuussa ja whatnot. Meillä ei ole koskaan ollut niin just niiden jouluperinteiden kanssa, yleensä aattona on syöty lempiruokia eikä jouluruokia (paitsi jos jouluruoat olisivat olleet jonkun suosikki niin nekin olisi totta kai kelpuutettu pöytään), ainoat vuodesta toiseen toistuvat traditiot ovat olleet skumpan korkkaaminen Joulurauhan julistuksen aikaan, Samu Sirkan joulutervehdys ja ähky. Kaikki muu on tuntunut suorittamiselta, mutta olen tuntenut syvää ulkopuolisuudentunnetta kun omaan aattoon ei kuulu joulusauna, kävelyt hautausmaalla tai aamuinen riisipuuro. Joten siinä missä kesällä Espanjan uimarannoilla ei tarvinnut vetää vatsaa sisään, tuntuu espanjalainen joulu armollisemmalta tällaiselle alisuorittajalle kuin kotimainen versio.

Espanjassa olemme sopivan ulkopuolisia myös paikallisten perinteistä, mutta yksi asia vaikuttaa olevan erilailla kuin Suomessa. Täältä puuttuu – ainakin näiltä meidän kulmilta – DIY-kulttuuri kokonaan. Missään ei tule vastaan ruokaohjeita tai mitään uniikkeja lahjapapereita vaan oikeastaan joka paikassa kehotetaan hankkimaan kaikki valmiina. Naapurin konditoriasta saa upeita,  jouluisasti koristeltuja täytekakkuja ja jouluhalkoja 16 eurolla, kauppojen hyllyt notkuvat valmiista lahjapaketeista – kosmetiikkaa, pyjamaa ja muita klassikkoja kuusen alle – ja ravintoloista voi tilata kaikki jouluruoat valmiiksi kotiovelle. Eilen supermarketissa paikallisten ostoskärryt olivat täynnä valmiita jouluherkkuja, ja näin vieraan silmiin vaikuttaa siltä ettei kokkaaminen ole ensimmäisenä kenenkään listalla täällä.

Tiedän, että sille ihmistyypille, joka oikeasti nauttii omatekoisten lahjojen, koristeiden ja ruokien suunnittelusta ja valmistamisesta, se on oikeasti odotettua puuhaa. Sosiaaliset paineet ovat vain ja ainoastaan itseni keksimiä ja vähän Instagramin syytä, kun kuvissa vilkkuvat itse keitellyt aprikoosihillot, huolella harjoitellut joulukattaukset kuusenoksineen ja sitten alusta loppuun itse tehdyt joululahjat. Tulee vähän nolo olo ostaa joku dödö ja kääriä se kaupan lumiukkopaperiin. Mun paketointitaidot on muutenkin legendaarista luokkaa, kaikki näyttää sokean mustekalan paketoimalta. Olen siis kaikin puolin huono jouluihminen, ja jos satun vilkaisemaan sosiaalista mediaa niin muistan sen, syödessäni aattona pizzaa sohvalla.

Olkoot tämä tämän vuoden viimeinen antijouluvalitus. Nyt virittäydyn omaan jouluun, joka toivottavasti on muutakin kuin sen jännittämistä, kuka yskii ja/tai oksentaa seuraavaksi. Vaikka oikeastaan en muista elämästäni yhtään joulua, jolloin joku ei olisi ollut sairaana. Onhan se jouluperinne tämäkin. Ja kaikki ahkerat, luovat ja reippaat ystäväni, jotka teette kokonaisen korttelin piparkakuista, leivotte itse maalaislimpun ja yön pimeinä tunteina paketoitte sellaisia taideteoksia, joita ei edes halua avata: Olette ihania! Jonain vuonna palkkaan itselleni joulumentorin, joka opettaa valitsemaan täydelliset joulukukat ja paljastaa kaikki joulun salaisuudet. Ja tänä jouluna nautin espanjalaiseen tyyliin, jossa oma panostus jouluun on paikalle saapuminen.