Terveisiä Espanjasta.

Lento – vaikka se oli se pahamaineinen myöhäisillan lento, jolle vannoin etten enää ikinä mene – sujui todella hyvin. Tuntui ihan luksukselta kun kuopuksella olikin oma paikka, ja tietysti yksi ylimääräinen aikuinen auttaa aina. Sen verran läpi yön reissaaminen sekoitti unirytmejä, että vieläkin vähän väsyttää ja unet hakusessa. Nukuin kyllä pitkästä aikaa kainalopäiväunet kuopuksen kanssa. Väsymyksen tasosta kertonee se, että torkuimme pari tuntia vaikka ympärillä remontoidaan kahta eri asuntoa. Ja kivitalossa kyllä kaikuu.

Olemme ehtineet kävellä Carrefouriin ja fiilistellä espanjalaisen supermarketin valikoimaa. Paistaa ekat tonnikalapihvit ja syödä ensimmäinen crema catalana. Olemme ostaneet keskimmäiselle upeat punaiset lenkkarit, joilla keskimmäinen on jo kahdesti ehtinyt astua koirankakkaan. Olen ehtinyt nauttia hyvin espanjalaisen lounaan ja sen jälkeen viettää hyvin espanjalaisen tunnin paikallisessa postissa, mistä lähdin lopulta tyhjin käsin ”tule uudestaan huomenna etsimään!”-kehoituksen kanssa. Olen totta kai ehtinyt syödä churroja aamupalaksi ja ostaa eurolla kaksi uunituoretta patonkia, dos barras de pan, por favor!

Tänne tullessa tuntuu jotenkin erityisen tutulta, ja kotoisalta. Olen asunut Helsingin lisäksi Jyväskylässä ja Tampereella, mutta niihin saapuessa ei tule samanlainen kotiinpaluun lämmin fiilis kuin moottoritiellä kun Gibraltarin vuoren huippu alkaa vilkkua edessä. Tänne on hyvä tulla ja täällä on hyvä olla.