JOULUN AIKAMATKA JA JEESUS

PB300638.jpg

Muistatte varmasti, kun kuukausi sitten riehaannuin lapsen marraskuun eskariohjelmasta, joka sisälsi joulukirkon lisäksi vierailun helluntaiseurakunnan järjestämälle aikamatkalle joulumaahan? No, tänään koitti se päivä kun itähelsinkiläiset esikoululaiset kuljetettiin Hakaniemeen Saalem-seurakunnan hoiviin. Omppu halusi lähteä mukaan, kuten suurin osa ryhmästä – isosta ryhmästä vain yksi jäi pois ja oma pakanapoikani olisi ollut toinen. Koska suhtauduin ja suhtaudun vieläkin varsin kriittisesti tapahtumiin, jossa uskontokasvatusta antaa jokin muu taho kuin pedagogisen koulutuksen saaneet opettajat, ratkaisimme sitten dilemman sillä, että nihkeilijämutsi lähti eskariryhmän mukaan katsomaan, millaista aivopesua lapsille harjoitettiin.

PB300617.jpg

No, ei minkäänlaista. Aikamatka alkoi melko pelottavassa portaikossa, jossa savukoneen ja foliopapereiden läpi kuljettiin tapaamaan Kuningas Herodesta, joka lupasi kultapalkkion siitä, että löytäisimme uudeksi kuninkaaksi kutsutun henkilön, josta puhuttiin aikamatkan aikana myös Messiaana, vapahtajana ja kaikkien ihmisten kuninkaana. Kiersimme markkinoilla, synagogassa, Nasaretin kylässä, öisellä aavikolla itämaantietäjien teltassa, näimme enkelien näyn paimenten kanssa, kävimme majatalossa mehulla ja piparilla ja lopulta löysimme tallista Marian, Joosefin ja Jeesus-vauvan, joka muuten oli ihan oikea nelikuinen vauva.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noin 45 minuuttia kestänyt kävely oli oikein hieno. Meillä oli mukava opas ja lavastukset olivat todella hienot, öinen tähtitaivas teki vaikutuksen aikuiseenkin. Ehdottomasti hieno elämys lapsille. Joillekin vähän liian pelottava. Kristinusko ei varsinaisesti lyönyt läpi: Aluksi näytettiin Raamattua ja kerrottiin, mihin aikaan tapahtumat sijoittuvat, sitten seurattiin tähteä, ja enkeleitä lukuunottamatta mitään erityisen uskonnollisia elementtejä (siis muuta kuin tietenkin koko käsikirjoitus, joka perustui Raamatun kertomukseen) ei kierroksella ollut. Itseäni otti enemmän päähän susien demonisointi (!), kun lampaitaan vartijoivat paimenet pelottelivat verenhimoisilla susilla ja nurkissa oli kiiluvat silmät, jotka tietenkin lapsia järkyttivät. Yritin kotimatkalla kovasti selittää, että oikeasti sudet ovat aika ihmiskammoisia ja niiden kuuluu syödä lihaa, koska luonnon kiertokulku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsiryhmien määrästä päätellen tapahtuma on äärimmäisen suosittu. Se oli hyvin organisoitu ja huolellisesti valmisteltu, ja niin kuin aina olen tosi iloinen, että lapsille järjestetään laadukasta viihdettä. Mutta en nyt pääse silti siitä yli enkä ympäri, että toivoisin järjestäjäksi jonkun toisen tahon kuin helluntaiseurakunnan. Ei, ei ole mitään helluntai- eikä sen puoleen muitakaan seurakuntia vastaan. Heidän tehtäväänsä kuuluu levittää ilosanomaansa, ja tässä tapauksessa he levittivät sitä täysin ateistiäidin sietokyvyn rajoissa hyvin hienovaraisesti, käymättä yhtään arvokeskustelua aiheesta. Lapsille kyseessä oli enemmänkin jännittävä elämys kuin uskonnollinen hurahdus, vaikka oma lapseni ilahdutti äitiään huutamalla heti kotimatkalla että aikoo olla jatkossa leikeissä Jeesus-vauva. Noh, hän haluaa aloittaa pääroolista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ymmärrän hyvin, ettei tällaista spektaakkelia voi järjestää yksittäisille kävijöille vaan volyymin takia sen on oltava organisoitu ryhmissä. Haluaisin ehdottomasti olla kärpäsenä katossa kuulemassa sen, miten asiaa käsitellään päiväkodissa. Kysymyksiä heräsi lapsille valtavasti, tosin enemmänkin koskien Kuningas Herodeksen motiiveja, suitsukkeiden hajuja ja susien yleisyyttä kuin mitään kovin kristillistä. Jos O:n kouluryhmät joskus menevät tälle kierrokselle, aion päästää lapset sinne. Toki toivon, että siihen mennessä olisi tullut jotain muuta jouluista tarjontaa lapsille, jonkun sitoutumattoman kolmannen sektorin tarjoamaa viihdettä ja esimerkiksi sellainen tilaisuus, jossa kerrottaisiin monipuolisesti erilaisista joulunviettotavoista ja myös joulun perinteistä ennen kuin sen yhteydessä alettiin juhlimaan Jeesuksen syntymää.

PB300603.jpg

Valehtelisin, jos väittäisin etteikö aikamatka olisi ollut oikein vaikuttava ja hieno kokemus niin aikuiselle kuin 6-vuotiaille. Siihen oli panostettu ja lapsille soisi olevan tarjolla vastaavia tapahtumia muidenkin teemojen tiimoilta – en nyt siis odota mitään matkaa pääsiäisenajan Jerusalemiin vuoden 30-33 jaa aikoihin vaan muita yhtä hartaasti suunniteltuja juttuja. Ei tämä silti muuta sitä mielipidettäni, että kouluissa ja päiväkodeissa pitäisi olla nimenomaan neutraalia katsomuskasvatusta ja kirkkovierailut ym. pitäisi järjestää koulu- ja tarhapäivän ulkopuolella, jotta kaikilla olisi niihin mahdollisuus osallistua joutumatta tekemään kompromisseja oman maailmankatsomuksensa kanssa. Kouluissa ja päiväkodeissa haastaisin keskustelemaan mahdollisimman monipuolisesti perinteiden taustoista ja siitä, miten ihmiset uskovat eri tavoin, sillä on myös helppo jättää teeman käsittely vain tällaisen esityksen vastuulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4 kommenttia artikkeliin ”JOULUN AIKAMATKA JA JEESUS

  1. Reetta

    Mä toivoisin, että lapsia kierrätettäisiin uskonnontunneilla kaikissa mahdollisissa kirkoissa, moskeijoissa, synagogissa ja mitä näitä nyt on. Kerrottais kaikista uskonnoista, eikä vaan siitä yhdestä. Ateismi ei ole tässä mielessä yhtään parempi vaihtoehto. En tajua miksei tätä asiaa ymmärretä edelleenkään Suomen opetussuunnitelmissa. Tässä maailmassa olisi ihan todella tärkeetä kävellä ulos sieltä omasta kuplastaan, ja oppia ymmärtämään kaikenlaisia maailmankatsomuksia. Itsekin haluaisin osallistua sellaiselle uskonnontunnille, missä tasavertaisesti kerrottaisiin maailmasta sellaisena kuin se on.

    Olen itse kastettu ortodoksiksi, ja siis vähemmistössä. Se vasta on kurjaa, että lapset jaotellaan ryhmiin sen mukaan, mihin vanhemmat uskoo. Mulle se on edelleen jotenkin ihan absurdi tilanne, että ”me ollaan nyt täällä suljetun oven takana puhumassa meidän Jumalasta, ja noi toiset on tuolla toisen oven takana ja missään nimessä me ei voida olla samassa huoneessa”.

    No, mä en uskonut Jumalaan lapsenakaan, vaan olin aina ihan äimänkäkenä siellä uskonnontunnilla muutenkin. Mutta ei tuo nyt hyvää yhteishenkeä kuitenkaan luo. Molemmat laulaa samaa joululaulua, mutta sitä ei voi yhdessä tehdä. Juu, en tajua edelleenkään.

    Huh, tulipa pitkä valitus. Kiitos ja anteeksi =)

    Tykkää

    1. Jep, musta olisi mahtavaa että lapsille mahdollisimman monipuolisesti näytettäisiin erilaisten uskontojen perinteitä – itse olemme vieneet lapset käymään moskeijassa, ortodoksisessa kirkossakin ja useissa eri kristinuskon suuntausten kirkoissa ja yrittäneet mahdollisimman monipuolisesti (toki nyt ikätaso huomioon ottaen) selittää näitä juttuja.
      Ja ymmärrän valituksen! Mun mielestä nykyinen systeemi uskonnonopetuksessa on tosi huono, eikä vähiten marginaalisempien uskontojen takia. Toivotaan, että muutos olisi tulossa! 🙂

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: EI MUISTELLA PAHALLA – Periaatteen Nainen

  3. Päivitysilmoitus: LELUMUSEO SADAN LAPSEN KANSSA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s