On koittanut se hartaasti odotettu ja vähän pelättykin aika, että lapset alkavat olla tarpeeksi isoja olemaan hetken erossa äidistään. Niin kuin nyt vaikka pitkän viikonlopun. Vaikka mitään lentolippuja tai hotelleja ei ole vielä varattu, niin vapaudentunne kutkuttelee jo vähän. Ennen en ole päässyt edes pohtimaan rahoitusta, lomia tai valinnanvaikeutta eri kohteiden välillä kun kaikki haaveet ovat tyssänneet siihen, ettei kukaan ole tarpeeksi hullu hoitaakseen kolmea jälkeläistä matkan ajan. Ja olen tietty pelännyt kiintymyssuhteen, perusturvallisuuden, täysimetyksen tai henkisen napanuoran takia, mutta nyt kun olen koko syksyn suhannut Jyväskylään ja ollut lapsista erossa ennätyksellisen paljon, kuten vuorokauden verran, uskon heidän jo selviävän ilman jatkuvaa läsnäoloani. Saatan selvitä itsekin.

Nyt suunnitelmissa on pyörineet niin vanhan ystäväporukan viikonloppumatka Amsterdamiin juhlimaan täysi-ikäistä ystävyyttämme, äidin ja tyttären kulttuurimatka Pietariin kuin romanttiset viikonloput pitkin Eurooppaa olen aivan uuden ongelman edessä. Kun olen tottunut kulkemaan ympäriinsä tuhotrion kanssa, herättämään kolmikolla kauhua lentomatkustajissa ja aikatauluttamaan seikkailut lasten ehdoilla, tuntuu jotenkin tyhjältä matkustaa ilman lapsia. Kuulostaa kyllä ihan älyvapaalta. Mutta kun yritän miettiä sopivia matkakohteita vain aikuisille, huomaan äkkiä nyyhkiväni jo valmiiksi sitä, että pojat kyllä varmasti olisivat tosi innoissaan tästä paikasta.

Esimerkiksi se New York. Sitä on ihanaa tutkia aikuisten ehdoin, koska mahtava museotarjonta (paitsi kohtahan se on meilläkin Guggenheim), ravintolat ja pimenevän kaupungin syke. Eikä shoppailu kolmen alle kouluikäisen kanssa ole mitenkään kovin mieltäylentävää, jollei kyse ole lelukaupoista. Mutta jos edes kuvittelen varaavani matkan vain yhdelle tai kahdelle, heti iskee suru puseroon. Ne tykkäisivät niin päästä Natural History Museumiin! Miten pojat rakastaisivatkaan pannukakkuaamupalaa ja Central Parkin pingviinejä. Ja Islanti. Kun Maria kävi sulhoineen romanttisella lomalla (taisivat olla heidän toiset treffinsä!) Islannissa, näin heti sellaiset Harlekiini-novellien värittämät mielikuvat päässäni: Lumimyrskyä, jääkarhuntaljoja takkatulen edessä, välillä kävisi kylpemässä geysirissä ja bongaamassa valaita ja sitten vain piilottelisi peiton alla. Ja sitten muistin kolme pientä maailmanvalloittajaa, jotka tietenkin tahtoisivat nähdä jäätiköitä, issikoita ja kuumia lähteitä. Ilman kolmea salamatkustajaa itkisin siellä peiton alla ikävääni koko matkan.

Joitain sellaisia tällä hetkellä vain täysi-ikäisille eksklusiivisesti sopivia kohteita olen keksinyt. Pietari, Praha, Barcelona ja Krakova. Enkä tarkoita että nämä olisivat huonoja kohteita lapsiperheille, mutta näitä ajatellessa en ensimmäiseksi surkuttele sitä, millaiset elämykset jää lapsilta väliin. Varsinkin kun ovat vielä aika pieniä eikä keskitysleireille kannata vielä mennä vierailemaan kasvatusmielessä. Tämä on kyllä tällainen amatööriäidin päänsisäinen ongelma, sillä todellisuudessa luultavasti kiljuisin riemusta passintarkastuksessa vaikka olisin lähdössä Disney Worldiin ilman lapsia. Lapsivapaa on sellaista luksusta, että mikä tahansa Pieksämäestä etelämpi kohde itsessään on jo upea juttu, joten ehkä aikuisten pitkät viikonloppulomat pitää järkevästi sijoittaa vain mahdollisimman edullisiin maisemiin. Tärkeintä lienee rauha, lepo, hyvä kirja, ehkä seurakin ja se, että voi syödä rauhassa karkkia ilman että pitää pelätä kolmen korvaparin kuulevan neljän betoniseinän takaa kun yritän salaa herkutella.

(Kuvat Pixabaysta)