Uskotte varmasti jos sanon, että juuri tänään on ollut lohdullista ajatella että Espanjaan lähtöön on alle 50 yötä (ja vielä vähemmän siihen, että vain sisällysluettelon verran valmisteltu kandi pitää palauttaa). Onhan tuo lumisade idyllistä ja lapset, jotka ehtivät viime talvena nähdä vain viikon verran jo puoliksi sulanutta loskaa, ovat aivan liekeissä. Mutta kun tänään on kolmeen kertaan pukenut ja riisunut monta kerrosta märkää ja kuraista vaatetta, niin voin kyllä sanoa että ei sitä ikävä tule. Tykkään kyllä vuodenaikojen vaihtelusta, mutta talvi voisi kestää kaksi kuukautta ja kaikki kurakelit jättää kokonaan väliin.
Harmi, ettei ilmasto ole kuitenkaan kaikki kaikessa. Vaikka koko vuosi on mennyt vaiheillen eri maiden välillä, ovat realistiset vaihtoehdot yhä Suomi tai Espanja. Ja minä en osaa tehdä päätöksiä, vaikka tiedossa on että pian on deadline muullakin kuin tutkielmalla. Olen tehnyt vaikka kuinka monta listaa, jossa vertailen ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia mutta ne voi kaikki heittää paperinkeräykseen, koska tiedän että lopulta teen päätöksen intuition enkä rationaalisen analyysin perusteella. Salaa tietenkin elättelen haaveita lottovoitosta ja muutosta Key Westiin, mutta tämän vaihtoehdon varaan ei ehkä kannata jättää kaikkia tulevaisuudensuunnitelmia.
Espanjan puolesta puhuu tietenkin perhe-elämä, lämpö, aurinko, ravintoloiden alhainen hintataso ja muutenkin edullinen ruoka, rento, sosiaalinen kulttuuri, churrot ja tapakset, rakas harrastus löytökoirien parissa, lyhyt matka niin Afrikkaan kuin muualle Eurooppaan ja jo pelkästään parin tunnin ajomatkan päästä löytyvät upeat paikat, joissa riittää tutkittavaa vuosiksi, espanjan kieli ja lasten kasvava kielitaito, ympärivuotinen vapaus kurahousuista ja villakerrastoista, ja moni muu asia.
Toisaalta Suomeen jäämällä saisin suoritettua korkeamman tutkinnon ja voisin löytää paljon mielekkäämpiä töitä mitä Espanjassa on tarjolla. Täällä pojat saisivat elää tutuilla kulmilla, mennä kouluun tuttujen kavereiden kanssa ja asua tuttujen naapurien lähellä, niistä tukiverkoista puhumattakaan. Asuntojen sisälämpötila on siedettävä, kaikki on siistiä ja hyvin organisoitua ja tunnen byrokratian kuin omat taskuni. Täällä on lapsille enemmän tarjontaa mitä tulee tapahtumiin, harrastuksiin ja muuhun toimintaan, eikä kouluasiat tuottaisi lainkaan päänvaivaa. Mulla on ystäviä, harrastuksia ja kulttuuria omiin tarpeisiin ja ruokapuolesta on pakko sanoa, että elämä kasvissyöjänä on täkälaisessa kulttuurissa hieman helpompaa – kunpa vain parsakausi kestäisi pidempään.
Joten ei ole helppoa tehdä päätöksiä, etenkin kun on muutenkin tällainen vaakapersoona jolla pelkkä tavallinen kaupassa käynti tuottaa valinnanvaikeuksia. Molemmat vaihtoehdot ovat hyviä – kummassakin on huonot puolensa, mutta vaakakupissa on nyt enemmän ne positiiviset puolet molemmista maailmoista. Ja en ihan oikeasti osaa päättää.
Periaatteen Nainen 
I feel you! Mä olen kanssa ihan mahdoton päätösten vehtaaja, joka kuvittelee tekevänsä rationaalista analyysia, mutta joka tekee kaiken kuitenkin intuition varassa 😀 Noissa teidän molemmissa vaihtoehdoissa kuulostaisi olevan positiivista mikä on hyvä juttu!
En koe päässeeni helpolla maailmalla, mutta eipähän ehkä tule vanhana mietittyä että mitä jäi kokematta ja oppimatta, enkä myöskään voi tietysti tietää miltä joku toinen valinta olisi tuntunut. Täältä käsin tuo Suomen arki kuulostaa kultareunuksiselta, mutta en osaakaan ihan kuvitella mitä se arki ja vaikkapa nuo pukemiset sitten käytännössä on. Best of luck päätöksen tekemiseen!
TykkääTykkää
Mä pidän jotenkin hyvin vahvana todennäköisyytenä, että maailmalle mennään ennemmin tai myöhemmin. Helppoa ja hauskaa se ei aina ole, mutta kyllä veri on aina vetänyt vieraisiin paikkoihin ja jonkinlainen vapaus hengittää ja yhtäkkinen emansipaatio siellä reissussa usein tapahtuu (ja totta kai koti-ikävää, angstia ja myös vastareaktioita).
Molemmat vaihtoehdot on hyviä eikä kummankaan vaihtoehdon miinuspuolet ole sellaisia, jotka riittäisivät ratkaisemaan pelin, että vaikeeta on! 😀 Jatkan siis jahkailua.
TykkääTykkää
Tuntemattomana ei tietenkään voi oikeasti tietää mikä olisi parasta, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, syy miksi edes mietit Espanjaa on perheenne isän työt siellä. Nostaisin siis keskiöön ko miehen tai pikemminkin parisuhteenne ja perhedynamiikkanne pohtimisen. Miten paljon miehesi voisi Espanjassa osallistua arkeen? Millainen suhde isälle ja pojille parhaimmillaan muodostuisi jos jäisitte Suomeen? Etenkin pienimmälle pojista, joka on ollut jo paljon erossa isästään? Entä mihin on realistiset mahdollisuudet jos menette Espanjaan? (Viittaan tällä siihen että kaikki isät nyt vaan eivät osallistu tai leiki lastensa kanssa vaikka asuisivat saman katon alla.) Kestääkö parisuhteenne sen, että jätät Suomen kaikkine hyvine puolineen vain miehesi työn vuoksi? Toisaalta kestääkö se vuosia eri maissa asumisen? Parisuhde nyt voi joka tapauksessa mennä läskiksi (ihan yleisestikin ottaen), joten kummassa tilanteessa, etäasumisen ja Espanjassa ollessa, se olisi pojille pienempi paha? Joo, ei helppoja kysymyksiä – ja niin henkilökohtaisia etten todellakaan odota vastausta. ☺
Ps. Ei sieltä Suomen opinahjostasi ole mitään Erasmus-ohjelmaa Espanjaan?
TykkääTykkää
Hah, noi oli hyviä kysymyksiä, oikein osuvia ja niitä on myös paljon mietitty!
Koulun suhteen ei ole saumaa, sillä La Líneassa ei ole korkeakouluja eikä lähellä – siis siedettävän matkan sisällä – mitään yliopistoja, jossa voisin jatkaa opiskeluja. Töiden suhteen tarjonta painottuu asiakaspalveluun ja tekniseen tukeen sekä turismiin, eli tavallaan nämä maailmanparannuspuuhat jäisivät vain vapaa-ajan harrastuksiksi.
Toki sinne Espanjaan vetää miehen työn lisäksi myös se, että oikeasti haluan asua ulkomailla ja rakastan koko paikkaa kaikkine myönteisine puolineen. Mutta tämä ajoitus! Olin jotenkin haudannut jo opintohaaveet kun ne taas heräsivät, ja toki maakohteen vaihto Skotlannista Espanjaan muutti suunnitelmia vähän entisestään.
Osaisinpa edes itse vastata! 😀
TykkääTykkää
Huh, ei kyllä käy kateeksi tehdä moinen päätös.
Espanjaan lähteminen kuulosti aluksi niin hienolta että mietin jo, miksi ihmeessä ette lähtisi, mutta Suomeen jäämisessä on myös niin paljon hyvää, että en kyllä itse tiedä mitä tekisin. Ekana tuli mieleen, että mitä lapset sanovat, onko heillä mielipidettä asiasta? Tsemppiä päätöksentekoon!!
TykkääTykkää
Joo, molemmissa vaihtoehdoissa on niin hirveästi hyvää. Lapsista isoin haluaisi olla Suomessa, koska kaverit, mutta haikailee myös hirveästi Espanjaan, ja keskimmäinen haluaisi olla Espanjassa, mutta haikailee myös hirveästi Suomeen. Nuorin on tyytyväinen kunhan on ruokaa ja rakkautta, eli ei ota kauheasti kantaa mihinkään. 😀
Kiitos tsempeistä, ne tulevat tarpeeseen!
TykkääTykkää
Mä sanosin vaan, että harvemmin sitä maailmalle lähtemistä on kukaan katunut. Jäämistä sen sijaan monikin.
-murphy
TykkääTykkää
Jäämisellä tarkoitan siis kotiin Suomeen jäämistä, sitä ettei lähde. En maailmalle jäämistä 🙂
TykkääTykkää
Joo, maailmalle kyllä pitäisi lähteä – nyt enää sitten pitäisi punnita tämä kohde ja ajankohta kuntoon. Ettei kaduta, suuntaan tai toiseen 😀 .
TykkääTykkää