Meidän lapsilla on vähän kahtiajakoinen suhtautuminen Halloweeniin.

Tavallaan ne ovat tosi tohkeissaan, kurpitsoja, luurankoja ja KARKKIA ja toisaalta ovat nähneet painajaisia ja pelänneet niitä perkeleen pellejä – eskarissa on kulkenut joku mahtava huhu, että pellet kokoontuvat paikalliseen metsään joka keskiyö ja kuulemma osa O:n eskarikavereistakin on ollut mukana näissä pellepalavereissa. Oi että on ollut riemastuttavaa selittää tätä(kin) ilmiötä 6-vuotiaalle.

No, vaikka itse en mikään sesonkijuhlija olekaan niin lapset toivoivat Halloween-juhlia. Halloween-juhlat he saivat.

Ei sillä että muutenkaan olisin mikään Martha Stewart niin eilen vielä vähemmän, koska alla oli tosiaan illanistujaiset ystävien kanssa, jotka päättyivät todella pahoinvoivasti. Joten kun lapset sitten kellojen siirron jälkeen olivat siinä kuudelta valmiina aloittamaan bileet niin, noh, minä en ollut. Kellojen siirto tuntui erityisen tuskaiselta siinä vaiheessa, kun olimme unohtaneet päivittää seinäkellon ja hieman malttamaton esikoinen oli odottanut että lyhyt viisari on nelosen kohdalla ja vieraat saapuvat – vain kuullakseen, että kello on tunnin edellä ja odotusta jatkuu vielä toiset 60 minuuttia. Onneksi kuitenkin oltiin varustauduttu hippoihin popcorneilla ja karkilla, niistä oli iloa heti aamusta.

Jos jotain hyvää siinä, ettei ole mikään kontrollifriikki partyplanner jolla on millintarkat visiot koristeluista ja tarjoiluista, on se, että lapset saavat vapaasti osallistua ja tehdä juhlista, kröhöm, oman näköisensä. Ei sen puoleen, että itse loihtisin mitään Pinterest-kelpoista – muistatteko viime vuotisen piparkakkutalon (tai sitä edellisen…)? Tälläkään kertaa luvassa ei ole mitään kikkakolmosia tai salaisia reseptejä jakoon.

Verenä tarjoillun mansikkamehun, nakkimuumioiden ja taaperon valmiiksi nuolemien vaahtokarkkien jälkeen pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi, juhlaseurue siirtyi jo valmiiksi hieman pääkipuisen äidin iloksi ”tanssilattialle” vetämään läpi lasten suosikkihitit Robinista Antti Tuiskuun. Välillä tuntui, että kaksituntiset juhlat olivat noin 1 h 45 min liian pitkät, mutta tärkeintä oli tietenkin se perinteinen lasten ilo. Ja se, että kiitos vaan sahaavan verensokerin ja epileptisen tanssimisen tyypit nukahtivat kiltisti ennen kello kahdeksaa, uutta aikaa.