KIRJOJA JA KALJAA

14721625_10154106398156359_8415836858361956879_n

Ihastuttava Siina perusti taannoin lukupiirin. Lukupiirissä oli tarkoitus keskittyä kirjallisuuden lisäksi kaljaan tai johonkin muuhun omavalintaiseen alkoholijuomaan, mikä lisäsi lukupiirin houkuttelevuutta entisestään. Lukupiiri on kokoontunut tässä useamman kerran erinäisillä kokoonpanoilla, joissa ihmisiä yhdistää kiinnostus kirjoihin sekä panimotuotteisiin, mutta mä olen aina ollut Espanjassa tai kotona korvatulehduspotilaiden kanssa. Eilen kuitenkin, kiitos vaan lapsiaan ”hoitavan” isän, pääsin osallistumaan elämäni ensimmäiseen aikuisten lukupiiriin, jossa illan teema oli kotimainen naiskirjailija.

Vietimme viehättävän parituntisen neljän, toisilleen ennestään enemmän tai vähemmän tuntemattoman ihmisen kesken, paikallisessa pizzeriassa – olimme suunnitelleet valtaavamme pöydän Treffipubista, mutta perjantai-iltana aika moni oli ehtinyt ennen meitä ja siirryimme naapurin pizza- ja kebabmestaan, joka oli huomattavasti huokeampi ja tarjosi monenlaisia virikkeitä myös hajuaistille. Mukava paikka silti, kahvitkin olisi saatu punkkujen ja lonkeroiden päälle. Keskustelimme paitsi kirjoista ja kirjallisuudesta myös äitimyytistä, Steiner-koulusta ja monesta muustakin asiasta, sekä nautimme kokoontuneelle ryhmälle myönnetystä oikeudesta päättää seuraavan tapaamisen teema.

Huomasin, että olen lukenut tosi paljon suomalaisten naiskirjalijoiden teoksia. Viime vuosina melkein kaikki ei-akateeminen kirjallisuus, johon olen tarttunut, on ollut suomalaista tuotantoa. Syytän tästä kiirettä, laiskuutta ja kirjastoauton bestseller-hyllyä, jota Sofi Oksanen ja Riikka Pulkkinen ja Sirpa Kähkönen dominoivat täällä meillä päin. Ennen luin paljon englannin- ja espanjankielistä kirjallisuutta ja tasa-arvon nimissä enemmän miesten teoksia. Huomasin myös unohtaneeni todella paljon lukemiani teoksia, koska nämä univelkaiset maitoaivot. Ehkä on siis ihan hyvä jättää Sota ja rauha odottamaan niitä aikoja, kun muistan muutakin kuin antibioottimerkit ja lastenohjelmien lähetysajat ja keskittyä turvallisesti vähän kevyempään kirjallisuuteen, niin kuin vaikka Yösyöttö tai Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.

Jo ennestään pitkä lukulista kasvoi kun muut piiriläiset esittelivät valitsemiaan teoksia. Totesin, että kunhan joulukuussa kandi on – toivon mukaan – palautettu ja voin hetkeksi sulkea tenttikirjat, aion kiillottaa kirjastokorttini tai ehkä kokeilla jotain äänikirjapalvelua, mutta aion lukea. Ottaa kiinni monta vuotta häpeällisen hiljaista lukurintamaa. Ja aion myös kirjoittaa itselleni ylös mitä olen lukenut ja milloin, jos käykin niin että tämä varhaisdementia ei parane yöunien kanssa. Aulikki Oksasen Henkivartija, Lauran Honkasalon Pöytä yhdelle, Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi ja Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt kuulostivat kaikki omalla tavallaan kiehtovilta kirjoilta, jotka hyvien kirjojen tapaan jollain tavalla laajentavat tajuntaa.

Oma valintani oli vähän perusvarma ja tylsä, vaikka kävikin ilmi ettei kukaan muu ollut tätä opusta lukenut. Vuonna 2012 ansaitun Finlandia-palkinnon saanut Jää oli yksi sellaisista lukukokemuksista, joita muistelen pitkään. Karuun ulkosaaristoon ja sodanjälkeisiin, ankeisiin aikoihin sijoittuva pappisperheen tarina oli alkuun tahmea ja hidas luettava, mutta palkitsi lukijansa, joka uppoutui tarinaan ja lopulta ainakin allekirjoittanut itki räkä poskella (myös bussissa) viimeisen 90 sivun parissa. Hieno kirja, ja harmillista etten ole vielä kahlannut läpi kirjailijan muuta tuotantoa. Hyvänä kilpailijana Jäälle olisi ollut Katja Ketun Kätilö, joka sekin tuntui vähän ilmeiseltä valinnalta kunnes selvisi, ettei kukaan näistä kirjallisuuden suurkuluttajista ollut lukenut sitäkään. Hah. He siis jättävät bestseller-hyllyn rauhaan.

Toivottavasti pääsen useammin kuin kerran vuodessa sivistämään itseäni (ja juomaan olutta). Kuvasta kiitos Lupiinille, ja läsnäolosta kiitos kaikille läsnäolleille.